Porkkalan kylän kummialus peruskorjataan – katso video!
Upinniemessä kotisatamaansa pitävä miinalautta Porkkala on parhaillaan isossa remontissa. Merivoimien kaikki kolme miinalauttaa uudistetaan, ensimmäinen valmistui tänään.
Täysin peruskorjattu miinalautta Pansio on luovutettu Merivoimille Uudessakaupungissa. Porkkala on parhaillaan työnalla ja kolmas Pansio-luokan miinalautta Pyhäranta tulee pian telakalle.
Nyt peruskorjattaviin miinalauttoihin on ulkomailta hankittu uudet moottorit, satelliittitietoliikenne- ja kevyet asejärjestelmät, koska niiden valmistusta ei Suomessa ole.
Miinalauttojen miinoitus- ja merikuljetuskyky säilyy remontissa ennallaan. Peruskorjauksessa on parannettu miinalauttojen kykyä tukea kevyitä alusyksiköitä täydentämällä niiden polttoaine- ja vesivarastoja sekä huolehtimalla niiden jätevesistä.
Koko projekti maksaa valtiolle noin 24 miljoonaa euroa. Peruskorjauksella jatketaan alusten elinikää pitkälle 2030-luvulle saakka.
Miinalautat ovat valmistuneet 1990-luvun alussa. Miinalautta Porkkalan kummikylä on Porkkala Upinniemen lähistöllä.
Peruskorjauksen toteuttaa saksalainen Atlas Elektronik Finland Oy, joka käyttää alihankkijanaan Uudenkaupungin Työvene Oy:tä.
Kommentit (1)
Kommentoi