(7) kommenttia

Kirkon sisätilaan etsitään uusia ideoita – tältä kirkkosali näytti ennen kuin oli upseerikerho

Kirkkonummen kirkko oli sisältä tässä asussa vuoteen 1944. Edellisen kerran kirkkoa oli remontoitu 1900-luvun alussa. Kirkon vanhimmat osat ovat 1400-luvulta.

Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko on kokenut harvinaisen monta muutosta historiansa aikana ja uutta on jälleen tulossa.

Kirkon sisäosan uudesta tilajärjestelystä on valmistunut arkkitehtien laatima idealuonnos, jota esitellään yleisötilaisuudessa kirkon seinien sisällä 20.11.

Kirkon sisätilojen muutoksia on pohdittu vuosia. Lähtökohtana on ollut, että hankkeen tulee ratkaista suuri määrä sekä toimintaan liittyviä että rakennuksen huoltoon, ylläpitoon ja korjaukseen liittyviä kysymyksiä.

Kirkko on tilajärjestelyltään hyvin pitkälti sisältä siinä asussa kuin se kunnostettiin 1950-luvulla Neuvostoliiton vuokra-ajan jäljiltä. Porkkalan parenteesin aikaan kirkko oli kulttuuritalona ja upseerikerhona.

Vuorovaikutuksen kirkko -hankkeella etsitään kirkkosaliin enemmän toiminnallisuutta, koska kirkossa järjestetään monenlaisia tilaisuuksia.

Idealuonnoksessa on pohdittu alttarirakennelman madaltamista ja muuttamista.

Samalla kiinteitä penkkejä on ajateltu poistettavaksi osittain ja niiden korvaamista tuoleilla, joita voidaan järjestellä tarpeen mukaan.

Kirkossa on seurakuntayhtymän talousjohtajan Sirkkaliisa Cavoniuksen mukaan monia korjaus-ja parannustarpeita. Niitä mietitään nyt ja samalla pohditaan, tehtäisiinkö kaikki samalla kertaa tilajärjestelyjen kanssa.

Muun muassa kirkon vesikiertoinen lattialämmitys on 60 vuotta vanha ja alkaa olla elinkaarensa päässä.

Mitään hintalappua ei hankkeelle Cavoniuksen mukaan vielä ole. Joka tapauksessa puhutaan useista sadoista tuhansista euroista.

Idealuonnoksen ovat tehneet arkkitehdit Mikko Bonsdorff ja Kati Winterhalter, jotka esittelevät yleisötilaisuudessa myös kirkon rakennushistoriaa.

Kirkkoherrat Hannu Suni ja Aino-Karin Lovén kertovat puolestaan kirkkotilan teologiasta.

Musiikista vastaa kanttori Ilona Nyman yhdessä laulu- ja soitinyhtye Verson kanssa.

Kaikille avoin tilaisuus alkaa 20.11. kello 18. Tilaisuudessa on mahdollisuus esittää myös kysymyksiä.

> Tiukka äänestys, tulos olisi voinut olla kumpi tahansa − seurakuntatalo peruskorjataan (Viisykkönen 26.3.)

> Kirkon lattialämmitys on vuotanut – vika paikallistettu (Viisykkönen 19.12.2014)

> Sukuvaakuna löydettiin kirkon lattian alta – arvoesine ripustettiin takaisin Kirkkonummen kirkkoon 70 vuoden jälkeen (Viisykkönen 20.3.2017)

(7) kommenttia

Kommentit (7)

Sivut

Toivottavasti seurakunnat eivät noudata samaa menetelmää kun pappilan osalta. Vaarana on tässäkin että ammattitaidottomuus ja puuttuva valvonta saavat kivikirkonkin homehtumaan.
Erittäin surullista
Kirkon korjaus, mutta perinnettä kunnioittaen.
Vanha kirkko on säilytetttävä vanhaa kunnioittaen.
Kirkon arvo
Tänk att nu duger inte kyrkan som den är visst är de sorligt när man måste ändra på allt
Gunnel lindholm
Puupenkit on paikallisen puuveistämön tekemät. Säilyttäkää jotain paikallista arvokkuuttaa
Anonyymi
No voi pyhä Sylvi sentään! Antakaa nyt edes kirkon olla rauhassa ja niin kuin se on tällä hetkellä!
Lönnberg

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx