(19) kommenttia

Valitukset jarruttavat kahden uuden asuinalueen toteutumista − liito-oraviin ja lepakoihin vedotaan

Finnträskin rantamaisemiin on kaavoitettu uusi kerrostaloalue. (havainnekuva: Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy)

Luontoarvot ja rakentaminen on asetettu vastakkain kahden uuden asuinalueen ja yhden työpaikka-alueen toteutuksessa Masalassa ja Sarvvikissa.  Päätöksistä on valitettu hallinto-oikeuteen.

Valitukset liittyvät 51:n varrella, Finnträskin rannalla sijaitsevaan Sarvvikinportin asemakaavaan, jonka valtuusto hyväksyi tammikuussa.

Samassa kokouksessa hyväksytystä Riistametsän asemaavasta on myös valitettu hallinto-oikeuteen. Uusi työpaikka-alue sijaitsee moottoritien pohjoispuolella.

Tuorein valitus on tehty Majvikin alueen suunnitelmista. Espoonlahden rannalle kaavoitetaan uutta asuinaluetta merenrantanäkymin. Suunnittelu on ollut käynnissä kolmisen vuotta.

> Masalaan merenrannalle voisi mahtua 2.000 uutta asukasta – uusi rantaraitti Sundsbergista Majvikiin (Viisykkönen 12.1.2017)

Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ja Kirkkonummen ympäristöyhdistys ovat puuttuneet liito-oravien elinympäristön hävittämiseen Majvikin ja Suvimäen alueella.

Suunnittelualueella on todettu liito-oravareviiri, joka jäisi ainakin osin uuden kadun jalkoihin.

Kirkkonummen kunta on anonut ja saanut viime kuussa Ely-keskukselta poikkeamisluvan, jolla liito-oravan elinympäristöön voitaisiin rakentamisella kajota.

Luonnonsuojeluliiton ja -yhdistyksen valitus on tehty hallinto-oikeuteen Ely-keskuksen poikkeamispäätöksestä.

Toinen valitusprosessi on käynnissä kunnanvaltuuston tammikuussa hyväksymistä kahdesta uudesta asemakaavasta 51:n molemmin puolin.

> Kerrostaloja järvinäkymin, rantaraitti, uimaranta ja yritystiloja − Kirkkonummi mahdollistaa mittavaa rakentamista 51:n varteen (Viisykkönen 28.1.)

Kirkkonummen ympäristöyhdistys ja paikallinen Finnträsk-järven suojeluyhdistys vaativat kahden asemakaavan kumoamista useisiin seikkoihin vedoten.

Yhdistysten mielestä uuden asuinalueen ja työpaikka-alueen rakentaminen uhkaisi luontoarvoja ja heikentäisi Finnträskin-järven tilaa.

Valituksissa viitataan muun muassa asuinalueen alle jäävästä lepakoiden elinympäristöstä, jota ei ole huomioitu kaavasuunnittelussa.

Valittajat pitävät kumpaakin kaavaa monilta osin lain -ja yleiskaavan vastaisina.

Sekä Sarvvikinportin uuden asuinalueen että Riistametsän työpaikka-alueen maat ovat pääosin Eke-yhtiöiden omistuksessa.

Kirkkonummen kunnanhallitus ottaa kantaa 20.5. kaavoista tehtyihin valituksiin.

Majvikin/Suvimäen liito-orareviiriin liittyvästä valituksesta pyydetään kunnalta lausuntoa myöhemmin, kun hallinto-oikeus on sitä valmistellut.

Valitusten käsittely hallinto-oikeudessa voi hyvinkin viedä vuoden, minkä jälkeen on mahdollista hakea valituslupaa Korkeimmasta hallinto-oikeudesta. 

Sarvvikinportin ja Majvikin kaava-alueille olisi mahdollista rakentaa asuntoja reilusti yli 3 000 asukkaalle.

(19) kommenttia

Kommentit (19)

Sivut

Turun moottoritien rakentaminen todisti että liito-oravat osaavat ainiosti siirtyä uusille asuinalueille jos vanhaan puututaan. Tästä on muistaakseni joku tutkimuskin olemassa.
Mika Koo
Pitäis saada nämä liittooravat vastuuseen kaikesta jarrutuksesta voiko olla lapsellista hommaa olemassa
Pakaste pakanat
Liitooravia on jopa kunnan talossa koska meidän rakennuslupa laitettiin heti roskiin, ei saanut edes hakea poikkeuslupa.
Liitoorava = rakennustarkastaja.
Rakennushankkeita keskeytyy niin paljon liito-oravien takia että mahtaako tuo oikeasti olla niin uhanalainen?
Androg
Turhaa valitusta ja asioiden jarruttelua. Yleensä taustalla vain 1-2 ihmistä ja he tulevat kyllä yhteiskunnalle kalliiksi valittamalla kaikesta mahdollisesta.
Nimby

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx