(3) kommenttia

Turvapaikanhakijat lähtivät – nyt entisestä kurssikeskuksesta tulee etenkin ulkomaisten komennusmiesten majapaikka

Aavaranta sijaitsee komeassa kulttuurimaisemassa Vitträskin rannalla. Entisen kurssikeskuksen nykyinen omistaja Markus Ulan jatkaa majoitustoimintaa.

Aavarannan entinen Johtamistaidon opisto Kirkkonummella on ehtinyt olla monessa käytössä. Majoitustoiminta on kuitenkin jatkunut koko ajan ja uusi vaihe on taas edessä.

Maahanmuuttovirasto lopetti SPR:n ylläpitämän vastaanottokeskustoiminnan Aavarannassa maaliskuussa.

Syksyllä 2014 perustettu keskus ehti majoittaa useita satoja turvapaikanhakijoita. Tällä hetkellä entinen opisto on tyhjä ja uutta majoitustoimintaa valmistellaan.

− Erityisesti ulkomaisen työvoiman majoitustilojen tarve on Helsingin seudulla iso. Jo ennen vastaanottokeskusta täällä oli asumassa Helsingin telakan työväkeä, kertoo Aavarannan toinen omistaja Markus Ulan.

Majoituspalveluita on Ulanin mukaan tarjottu muun muassa isoille rakennusyhtiöille ja kiinnostus on ollut hyvä.

− Esimerkiksi vielä vuosia jatkuva Länsimetron jatkon rakennustyömaa tuo tähän lähistölle työntekijöitä, jotka tarvitsevat majoitusta, Ulan sanoo.

Aavaranta on majoituskapasiteetiltaan varsin suuri. Huoneita on yli 130 ja sänkypaikkoja voidaan järjestää yli 250 tarvittaessa. Majoitustoiminta alkaa piakkoin.

Vastaanottokeskuksena edelleen toimiva saman kokoluokan Evitskogin entinen opisto oli myös aikaisemmin etenkin virolaisten työntekijöiden majoituskäytössä.

− Toki täältä huoneita vuokrataan kaikille. Täältä löytyy sopivia tiloja esimerkiksi asiakkaille, jotka tarvitsevat taloyhtiön putkiremontin takia väliaikaista majoitusta.

Aavarantaan tulee myös ravintolapalvelut kuten aamiaistarjoilu.

Kun majoitustoiminta pääsee kunnolla käyntiin, työllistää Aavaranta Ulanin mukaan 15-20 henkilöä.

Kurssikeskuksena alun perin toimineessa kiinteistössä on monenlaisia tiloja ja Aavarannassa on järjestetty isojakin tilaisuuksia. Keittiökin on mitoitettu sen mukaiseksi.

Alueella sijaitsevaa Kartanoksi kutsuttua rakennusta voi vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin kuten kokouksiin, syntymäpäiväjuhliin ja häihin. Konserttikin on jo suunnitteilla.

Pidemmällä tähtäimellä nykyiset omistajat Markus Ulan ja Harri Kantola haluaisivat laajentaa Aavarantaa ja rakentaa uutta pientaloasutusta.

Uuden jätevedenpuhdistamon ympäristölupa on parhaillaan käsittelyssä.  (Lue: Viisykkönen 23.11.2016)


(3) kommenttia
Kommentit (3)

Kommentit (3)

Osa siirretty muihin vokkeihin, osa palautettu ja osa siirtynyt oleskeluluvan myötä kuntaan asumaan.

Syrjäseuduilla olevat vokit on pääsääntöisesti lakkautettu. Vokkeja on sitten yhdistelty, kun niistä on vapautunut tilaa edellä mainituiden syiden takia.
Vok
Samaa tuli mietittyä että minne heidät on siirretty, vai onko heitä onnistuttu palauttamaan ilman että "katoavat" jonnekin?
??
Onko nämä entiset majoittujat eli turvapaikanhakijat sitten saatu kotiutettua ja sulautettua yhteiskunnan uumeniin vai mitä heille kuuluu sillä olisihan sekin uutisarvoinen asia tietää?
Trixi

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä