(15) kommenttia

Strömsbyn murskaamo: Yhtiö antaa osin periksi ja hakee uutta lupaa, mutta kiveä murskattaisiin kuitenkin

Strömsbyhyn Gyprocin tehtaan naapuriin on varastoitu mittava kasa louhetta, joka on tuotu metrotunneleista ja Lippulaivan työmaalta. Oikealla betoniasema. (kuva: Markku Viitanen)

Kovan vastustuksen kohdannut kivenmurskaustoiminta Strömsbyn teollisuusalueella Kantvikin lähellä tulee uuteen käsittelyyn.

Kalliolouheen murskaukseen neljäksi vuodeksi lupaa hakenut Kalliorakennus Oy on päättänyt muuttaa suunnitelmiaan ja hakee uutta ympäristölupaa toimintaan.

Strömsbyssä on tällä hetkellä jo valtaisa kasa kivilouhetta. Sen yhtiön haluaa murskata paikan päällä, mutta uutta louhetta alueelle ei enää tuotaisi.

Kalliorakennus Oy:n toimitusjohtajan Jukka Halosen mukaan yhtiö päätyi muuttamaan lupahakemustaan ja suunnitelmiaan kunnan kanssa käytyjen neuvottelujen ja hankkeen kohdanneen vastustuksen takia.

− Tämä on realismia. Päädyimme tähän palautteen takia, Halonen sanoo.

Koko hanke tulee nyt uuteen käsittelyyn normaalissa järjestyksessä. Uusi lupa kuulutetaan virallisesti ja siihen voi ottaa kantaa.

Halosen mukaan hankkeesta järjestetään myös asukastilaisuus.

Uusi ympäristölupahakemus ei merkitse sitä, että kivenmurskauksesta luovuttaisiin, mutta toiminta olisi huomattavasti pienempää kuin alkuperäisessä hakemuksessa.

Kirkkonummen kunnalta ja Helsingin kaupungilta vuokratuilla tonteilla on nyt yhtiön ilmoituksen mukaan kiviaineista varastoituna noin 680 000 tonnia.

Alkuperäisessä hakemuksessa lupaa on haettu 850 000 tonnin käsittelyyn vuosittain neljäksi vuodeksi.

> Kivenmurskaukseen haetaan lupaa Strömsbyssä − louhetta ajettaisiin alueelle työmailta myös yöllä (Viisykkönen 3.1.)

Tonteille varastoitu louhe on tuotu Länsimetron jatkeen tunneleista ja Lippulaivan kauppakeskuksen rakennustyömaalta runsas vuosi sitten. Varastointiin on kunnalta lupa.

Kalliorakennus haluaa siis murskata louheen Strömsbyssä ja kuljettaa sen pois rakennuskohteisiin.

Yhtiön mukaan se on ympäristövaikutustenkin kannalta parempi ratkaisu kuin käsittelemättömän louheen poisvienti.

Yhtiö huomauttaa, että käsittelemättömän louheen poiskuljettamisesta syntyy jopa suuremmat liikennevaikutukset, koska sen tilavuus on suurempi.

Alueelle jo varastoidun kiviaineksen määrä on huomattava. Sen kuljettaminen vaatii pitkälti yli 10 000 lastia, jos käytetään ajoneuvoyhdistelmiä.

Uudessa hakemuksessa on tarkoitus hakea lupaa murskaustoimintaan arkisin kello 18:aan saakka.

Poislähteviä kuljetuksia haetaan tehtäväksi arkipäivisin kello 6–19 välisenä aikana. Yöaikaan, lauantaisin tai arkipyhinä ei kuljetuksia tehtäisi.

Pääkaupunkisedulla ei ole nyt Halosen mukaan näköpiirissä suuria tunnelihankkeita, joista kalliolouhetta syntyy. Metrotunnelit on louhittu ja samoin Blominmäen jätevesipuhdistamon luolat.

Parhaillaan louhitaan jätevesipuhdistamon yhdystunneleita Blominmäen ja Suomenojan välille. Myös Kalliorakennus on urakassa mukana.

Halosen myöntää, että kalliolouheen käsittelyssä joudutaan osin järjettömiinkin ratkaisuihin. Louhetta pitää viedä erittäin pitkienkin matkojen päähän ja sitten murskattuna takaisin, kun varastointi -ja käsittelypaikkoja ei ole lähempänä urakkakohteita.

− Tämä on vähän tällainen muna -ja kana-asetelma. Toisaalta poliitikot päättävät tärkeistä yhteiskunnallista hankkeista kuten esimerkiksi metro, jätevedenpuhdistamo ja uimahallit, mutta toteutuksessa tulee ongelmia, Halonen pohtii.

> Asukkaat nousivat vastustamaan kivenmurskausta − rekkarallia, melua ja pölyä pelätään (Viisykkönen 23.1.)

(15) kommenttia

Kommentit (15)

Sivut

Anonyymi, kohta se kivikasa unohtuu kun lumet sulaa ja koirankakat tulee esille ja haisee. Silloin alkaa lapsiperheet ja " meidän pikku koira kulta " keskustelut miksi ne koirankakat on siinä kävelytiellä.
Kivet häipyy kakat ei.
Kuinka voi olla noin kova itku mokomasta pienestä kivikasasta
Anonyymi
No nythän mää hokasin! Sehän ei ole kivikasa vaan vaalikasa! Lupaan viedä sen pois jos minua äänestetään mutta hups! Elokuussa unohdin mitä lupasin.
VihreäSininen.
Poliitikkoidiootit ympärillämme...onko Ämmässuolla vähemmän äänestäjiä?
Pohjoiskirkkonummelainen
Mildolan kallionpoisto.
Mildolan kohdalla oleva kallion murskaus on olemaassa olevan kallion poistamista kaavan mukaisesti, jotta Mildoalle olisi tilaa laajentaa toimintaansa. Kun tämä kaava aikoinaan oli käsitteyssä ei kuulemma kukaan sitä vastaustanut ja täten lainvoimaisena kaavana Rakennus ja ympäristölautakunnassa (RYL) olin mukana antamassa kallion murkausluvat. RYL päätöksestä toki valitettiin, mutta kesällä 2016 Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

Tämä lupa Mildoalle koskee tosin vain olemassa olevan kallion poistamista murskaamalla. Valitettavasti nyt en enää muista monellekko vuodelle lupa myönnettiin.
Jerri Kämpe-Hellenius

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx