(1) kommentti

Risteystyöt jatkuvat loppukesälle

Kirkkotallintiellä on syytä ajella hiljakseen.

Kirkkonummen keskustan liikennettä jumittava risteystyö jatkuu lähes koko kesän. Vanhan Rantatien ja Kirkkotallintien risteyksen peruskorjaus piti alun perin olla valmis tällä viikolla, mutta näillä näkymin työt jatkuvat vielä heinäkuun loppuun. Myös valot ovat vilkulla vielä lähes kaksi kuukautta.

Kirkkonummen ainoan valo-ohjatun risteyksen remontti on ollut takkuinen.  Alkuperäinen urakoitsija Turusta ajautui talousvaikeuksiin, jolloin työt etenivät hitaasti ja välillä ei ollenkaan. Lopulta kunta sanoi sopimuksen irti ja tilalle valittiin toinen urakoitsija.

Maanrakennusmestari Juha Leppänen Kirkkonummen kunnasta kertoo, että nyt työt etenevät joutuisasti. Töitä on vähän jarruteltu, koska Leppäsen mukaan nyt odotellaan koulujen päättymistä. Risteyksen ylittää arkisin erittäin runsaslukuinen koululaisten joukko. Parhaillaan työmaalla asetellaan reunakiveyksiä. Asfalttiakin on jo levitetty.

Liikenne risteystyömaalla sujuu suhteellisen hyvin ainakin Vanhan Rantatien suunnassa. Kirkkotallintieltä on puolestaan hankalampi tulla kolmion takaa liikenteen sekaan.

Risteyksessä on 30 kilometrin nopeusrajoitus. – Valitettavasti joukossa on autoilijoita. jotka ajavat huomattavasti kovemmin ja aiheuttavat vaaraa muun muassa työmiehille, Leppänen valittelee.

Remontissa oleva risteys on varsin työläs laittaa kuntoon. Alue on pelkää savea, ja siksi maa-aineista on kevennetty. Paalutusta ei ole tehty.

Risteyksessä on ollut aikaisemminkin jo kolme tunnistinta, jotka reagoivat auton renkaiden alla. Yksi tunnistimista oli mennyt rikki. Myös uusia valoja ohjaa kolme tunnistinta.

Risteystyön kustannukset pysynevät suurin piirtein alkuperäisessä, vaikka urakoitsija vaihdettiin.

(1) kommentti

Kommentit (1)

Nythän liikenne sujuu paljon joustavammin kuin liikennevalojen päällä ollessa. Risteyksen valmistuttua jätetään liikennevalot eli "liikenteenpysäyttäjät" laittamatta päälle niin saadaan liikenne sujumaan loistavasti laajennetussa risteyksessä.
Viljo "Ville" Savolainen

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx