(0) kommenttia

Panulan tahti ei hiljene – perusti oman akatemian

Kapellimestari Jorma Panula on tuttu näky myös Kirkkonummen Kamariorkesterin johdossa. Kuva: Maaret Eloranta

Kirkkonummella asuva kapellimestari Jorma Panula, 84, on perustunut oman kapellimestarikoulun. Panula-Akatemia opettaa orkesterinjohtajia muun muassa Kirkkonummen Kamariorkesterin kanssa.

Panula koulutti kapellimestareita viime syksyyn saakka Sibelius-Akatemian kanssa, mutta yhteistyö päättyi. Helsingin Sanomien mukaan Panula haluaa jatkaa toimintaa itse ja laajentaa sitä.

Kansainvälisesti toimivassa Panulan kapukoulussa on tälle hetkellä kymmenkunta opiskelijaa. Opetusmenetelmä on sama kuin aiemminkin. Oppilaita kuvataan johtamassa orkesteria ja heidän suoritustaan arvioidaan jälkikäteen videolta.

Panula on järjestänyt pitkään konsertteja ja koulutusta omistamassaan Piiparilassa Kylmälässä. Suuri hirsitalo on rakennettu jo alun perin konserttitoimintaa varten.

Panula on johtanut Kirkkonummen Kamariorkesteria, ja hän käyttänyt orkesterin apua myös kapellimestareita kouluttaessaan.

Tunnetuimpia Panulan kapellimestarikoulutuksessa olleita ovat Esa-Pekka Salonen ja Jukka-Pekka Saraste.

> 51-Arkisto (15.10.2014) Jorma Panula osti Piiparilan itselleen

> 51-Arkisto (26.11.2013) Sibeliuksen Finlandia soi Panulan johdolla


(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä