(0) kommenttia

Kirkkonummi-päiville toivotaan vielä osallistujia

Ainakin kirjastossa on monenlaista ohjelmaa Kirkkonummi-päivillä.

Ensi elokuun Kirkkonummi-päiville on kertynyt ohjelmaa jo sen verran, että monipuolinen tapahtuma uskalletaan luvata. Ohjelmaa riittää kolmelle päivälle. Osallistujia toivotaan kuitenkin vielä lisää, siksi ilmoittautumisaikaa on jatkettu 15.6. saakka.

Tämänvuotiset Kirkkonummi-päivät poikkeavat aikaisemmista sikäli, että torilla ja sen läheisyydessä ei ole järjestötoria. Se on ennen ollut päivien näkyvin tapahtuma. Järjestötori jää ainakin entisellä paikalla ja entisessä laajuudessa pitämättä torialueen remontin ja kunnan säästötoimien takia. Kunta on aiempina vuosina maksanut monia torialueen tapahtuman kustannuksista, muttei enää.

Kirkkonummi-päivien koordinaattori Maaret Eloranta sanoo, että päivät eivät poikkea oleellisesti aikaisemmista. Ennenkin ohjelmaa on ollut eri puolilla kuntaa eli vuosia ollut ajatus päivien tarkoituksesta "Kirkkonummi tutuksi kirkkonummelaisille" toteutuu.

Tässä vaiheessa on varmaa, että museot ovat vahvasti esillä.  Ragvaldsin museo on auki kahtena päivänä, myös Alisgårdenin kotiseutumuseo ja Gesterbyn museoalue ovat avoinna. Vitträskiin on vapaa pääsy.

Masalaan on kehittymässä oma kokonaisuus näillä näkymin. Ainakin Aktia Sport Centerissä on useiden urheilulajien esittelyä.

Keskustan alueella kirjastossa on useita tapahtumia. Poliisin pihalla esitellään moottoripyöräilyn turvallisuusasioita. Elorannan mukaan saattaa olla mahdollisita, että Ervastintien alueelle tulee järjestöjen esittelyjä tai mahdollisesti jonnekin muualle.

- Nyt on kaikki vielä kiinni siitä, että kuinka paljon eri tahoja lähtee mukaan. Monia asioita voidaan vielä kehitellä. pari viikkoa on aikaa miettiä ja ilmoittautua. Täytyy muistaa, että kaikki on kiinni kirkkonummelaisista itsestään, kukaan muu ei ole laittamassa tapahtumaa käyntiin, Eloranta painottaa.

Kirkkonummi-päivät järjestetään 23.-25.8. Tapahtumaa on järjestetty 1970-luvulta lähtien, aikanaan jopa viikon mittaisena. Suurimuotoiset tapahtumat loppuivat 90-luvun alun lamaan. Vuodesta 1995 lähtien päiviä on pidetty viikonlopputapahtumana ja nykyiseen tapaan.

Kirkkonummi-päivien Facebook-sivut

 

 

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx