(23) kommenttia

Kirkkonummi harkitsee parkkipirkkojen pestaamista − esityksessä 7 pointtia, miksi pysäköintiä pitäisi valvoa

Kunnallinen pysäköintivirhemaksu rapsahtaa Kirkkonummella harvoin.

Kunnallisen pysäköinninvalvonnan järjestäminen Kirkkonummella nousee taas esille. Ainakin kunnassa ollaan sitä mieltä, että pysäköinti ei toteudu suunnitellusti.

Asia on ollut puheena muutaman kerran ennenkin. Viimeksi viime vuonna kuntapoliitikot ohjeistivat viranhaltijoita tutkimaan pysäköinnin valvontaa ja aikarajojen yhdenmukaistamista.

Niinpä noin vuosi sitten taajamissa asennettin kaikille kunnallisille pysäköintipaikoille aikarajat, joilla halutaan estää päivä -tai vuorokausitolkulla pysäköintiä kunnan parkkipaikoilla. Aikarajat ovat tunnista 24 tuntiin. (Lue: Viisykkönen 26.9.2017)

Kuluneen syksyn mittaan on myös ripustettu uusia aluepysäköintimerkkejä taajamiin. (Viisykkönen 29.10.)

Pysäköinninvalvonta on jäänyt kuitenkin edelleen "ilmaan". Sitä ei käytännössä ole.

Pysäköintivirhemaksuja eli kansansuussa "parkkisakkoja" voi kirjoittaa vain poliisi, kun kunnallista valvojaa ei ole.

Poliisi on Kirkkonummella ilmoittanut, ettei sillä ole resursseja pysäköinninvalvontaan kuin poikkeustapauksissa.

> Tiedätkö, paljonko on virallinen "parkkisakko" Kirkkonummella? − Onko kellään omaa kokemusta?

Yksityisillä kiinteistöillä on lisäksi sopimuksia yksityisten valvontafirmojen kanssa, kuten Kirkkonummen Ostarilla.

Kunnan oma pysäköinninvalvonta nousee taas keskusteluun, kun sen järjestämistä aiotaan miettiä. Ensiehdotus on selvittää, millä menetelmällä valvonta pitäisi toteuttaa.

Kannattaa huomioida, että maksullinen pysäköinti on eri asia, jota ei olla esittämässä.

Lähtöpäätelmä ehdotuksessa on, että liikennesuunnittelun näkökulmasta pysäköinti ei toteudu suunnitellusti.

Pysäköintipaikat eivät ole asianmukaisessa käytössä, koska suunniteltu pysäköintikierto ei toteudu.

Perustelut ovat nämä:

1. Yleisesti on tiedossa, että Kirkkonummen kunnalla ei ole pysäköinninvalvontaa.

2. Asiakaspysäköinnin paikat ovat pitkiä jaksoja samojen ajoneuvojen käytössä.

3. Työmatkalaiset käyttävät asiakaspysäköintiin tarkoitettuja parkkipaikkoja liityntäpysäköintipaikkoina.

4. Monet asukkaat pysäköivät katujen varsille, eikä kiinteistöjen pihoissa heille varatuille paikoille.

5. Siksi syntyy käsitys, että pysäköintipaikkoja on liian vähän. Kadunvarret ovat täynnä samalla kun pihoilla olisi tilaa.

6. Kuntaa vaaditaan jatkuvasti rakentamaan lisää pysäköintipaikkoja.

7. Talvikunnossapito vaikeutuu, kun samoja autoja seisoo luvattomasti liian pitkiä aikoja samoilla paikoilla. Liikenneturvallisuuskin kärsii.

Kirkkonummen kunnalla on noin 2 000 merkittyä parkkipaikkaa, joista valtaosa keskustassa, loput Veikkolassa ja joitakin kymmeniä Masalassa. Keskustassa on kaksi pysäköintitaloa, joissa on yleensä aina tilaa.

Kirkkonummen kuntatekniikan lautakunta käsittelee pysäköintivalvonta-asiaa 4.12.

Lisätty jälkikäteen: Lautakunta päätti äänestyksen jälkeen, että pysäköintivalvonta selvitetään ja palataan sen jälkeen uudestaan asiaan.

> Toriparkki niin kuin joissakin Suomen kaupungeissa − Kirkkonummen torin alle kaavaillaan pysäköintilaitosta (Viisykkönen 29.9.)

(23) kommenttia
Kommentit (23)

Kommentit (23)

Yksityisiä pysäköinninvalvojia voi käyttää. He saavat palkkansa pelkästään parkkisakoista, ei mitään uutta kunnallista byrokratiaa. Kunta vain kertoo, minne pysäköintirajoitustaulut voi laittaa ja valvontayhtiö toimittaa ne sinne. Pienimmän byrokratian menetelmä.
Köyhätuloinen
Pizza-autojen parkkeeraus on ensiarvoisen tärkeä ruokahuollon takia, varsinkin mahdollisena kriisiaikana pizza-tuotannon toiminta on elintärkeää ja sitä pitää harjoittaa kaikintavoin tehokkaasti myös nykyisellä varsin vakaalla aikakaudella....
Anonyymi
Komppaan "tästä on hyvä aloittaa ja jatkaa" kirjoitusta! Pirkot peliin:)
Parkkipirkko
Ei kai pizzan paistokaan tarvi mitään vapaa pysäkintiä eikä myöskään rakennuskoneiden parkkeeraus/lastaus vai onko heillä erikoisluvat.
Anonyymi
Erinomainen ratkaisu, jota moni kirkkonummelainen on odottanut pitkään.

Paikkakunnalla liikkuu liian paljon ajo-oikeuden saaneita jotka eivät huomioi muiden autoilijoiden saati jalankulkijoiden oikeuksia useinkaan. Kiire tuntuu olevan, ja ylinopeuden lisäksi omia ajotaitoja sovelletaan luovasti varsinkin parkkerauksen ja merkkivilkun käytön (siis käyttämättömyyden) osalta. Lisäksi jalkakäytäviä käytetään paitsi parkkeeraukseen niin näppärästi ajokaistalta oikaisuun.

Tällä hetkellä kaikkia Suomen autoilijoita koskevat lait ja määräykset ovat Kirkkonummella kuollut kirjain.
Tästä on hyvä aloittaa ja jatkaa. Kiitos.
Pizzayrittäjät tekevät tärkeää työtä väen ruokahuollon kannalta ja kuskaavavat evästä autolla suoraan nälkäisille ja näinollen autojen parkkeeraminen paistouunien äärellä on varsin perusteltua.
Anonyymi
Kirkkonummella! Täällähän on vaan tyhjää tilaa joka paikassa ei tarvii mitään parkkipirkkoja vahtimaan
Keskustassa asuva
Anonyymi, mistä lähtien pizzat paistetaan pikku henkilöautossa? Eikö ne pizzavääntäjät voi perkkeerata parkkiruutuun niin kuin me muut?
Seisovat päivät pitkät jalkakäytävällä.
Kirkkonummella täytyy huomioida, että Kotihoidon työkäytössä olevat autot saavat asiakskäynnin ajaksi auton pysäköityä.
Olisiko asiakaskäynnillä olevaan autoon mahdollista saada joku " tarra", joka tuo esille, että auton käyttäjä on työtehtäviä tekemässä.
Kotihoidon työntkijät tekevät työtään ja auton pysäköintipaikan etsiminen on aina pois työajasta. Ehdottomasti tämä auton käyttö on saatava paremmin toimivaksi .
Kotihoidon autot
Pizzaautoilijat tekevät työtään joten heille parkkeeraminen suotakoon, mutta muut väärinpysäköijät ansaitsevat vähintään ämpärillisen likavettä kasvoilleen....
Anonyymi
Hämmästyi aseman uudella alueella kun sinne laitettiin nurmikko eikä p-paikkoja! Miksi ihmeessä nurmikko kun p-paikkoja olisi saatu halvalla ja niistä on pulaa ainakin jos omistaa vähän isompi auto. Tuo asemanalue on kyllä parkkipirkkojen unelmaaluetta kun siinä on matkakeskus mutta pakettiauto ei saa ajaa parkkihalliin kun siinä on painorajoitus. Minne se sitten jätetään? Nurikentällekö?
Taas suunnittelukukkanen.
Toivottavasti työmatkalaisille tulee nyt myös radan pohjoispuolelle parkkipaikka.
Katuja on tehty liian kapeiksi. Jos oltaisiin suunnitteluvaiheessa otettu huomioon niin hyvin voisi autot olla kadunvarressa.
Autoilija maalta
Pizzaautoilla on ihan mielivaltainen pysäköinti joka paikassa kakkosalueen jalkakäytävä on myös vuosia ollut pelkkä työmaa
Anonyymi
Hyvä juttu, tervetuloa! Erityisesti jos saisi jalkakäytävällä pysäköijät kuriin, niitä kun riittää (esim koululaisten riesana Rajanotkontiellä).
vihdoin
Joku mainitsi täällä Espoon pysäköinnin valvonnan. Kannattaisi selvittää tuo mahdollisuus Espoon kanssa! Idea on hyvä!
Tero Strand
Hyvä juttu kenties mopoautojen pysäköinti Tallinmäenkujalla ja nurmikoolla loppuisi ja jakoautot sekä roskaautot pääsisivät perille asti.
Heti huomenna kiitos.
Kannatetaan! Toritien varrellakin seisoo jatkuvasti samat autot puoliksi jalkakäytävällä ja suojatien vieressä tukkimassa muuta liikennettä.
Parkkipirkko
Toivottavasti sen jälkeen keskustan pitserian edustan jalkakäytävä on kokonaan jalankulkijoiden käytössä eikä tuon pitserian yksityisenä parkkipaikkana.
Ja toivottavasti myös vanhan hautausmaan takana olevasta parkkipaikasta saadaan vuorokautinen yksityisen oarkkeeraminen kuriin. Sama mies näyttää pitävän tuota paikkaa omana ilmaisena parkkipaikkana asuntoautolleen ja kahdelle henkilöautolleen.
Niin kaivattu asia
Kuullostaa varsin järkevältä ratkaisulta, saataisiin ainakin jonkinlaista ryhtiä näihin mittaviin pysäköinnin väärinkäytöksiin...
Anonyymi
Jos pihalla / parkkialueella on yksityinen valvonta niin ei sinne uskalla viedä autonsa. Valvonta ja maksulappujen antaminen on mielivaltaista. Siksi autoja on muualla.
Ongelma-autoja on muutamia kymmeniä. Miksi kaikkien mutten pitää kärsiä näistä.
Voiko parkki-pirkon vuokrata vaikkapa Espoosta pari päivää kuussa näin aluksi?
Pienin riesa
Tuhotaan toimiva julkinen liikenne, perheissä on oltava kaksi autoa jos kunnassa tai sen ulkopuolella haluaa liikkua ja pisteenä iin päällä palkataan parkkikyylät rankaisemaan kuntalaisia siitä että haluaa asua ja liikkua Kirkkonummella. Varsin toimiva malli karkoittamaan työssäkäyviä kuntalaisia.
Anonyymi
Olisi hyvä juttu. Ainakaan uusi aluepyäköintikielto kuninkaantiellä ei ole toiminut. Samat autot taas parkissa. Näyttää olevan vielä ihan suhteeliseen uusia autoja eli varmaan maksukykyä riittää.
Tuohtunut
Yes....asiaa.Parkkipirkot vaan hommiin.Täällä gesterbyssä riittää urakkaa kyllin.
gesterbyläinen

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx