(7) kommenttia

Kirkkonummi aloittaa rokotukset – ensimmäisinä vuorossa hyvin rajatut ryhmät

Kirkkonummen kunta aloittaa koronarokotukset ensi maanantaina 11.1. Ensin rokotetaan hoitohenkilöstöä ja hoivakotien asukkaita, sitten yli 80-vuotiaita.

Rokotusjärjestyksessä noudatetaan kansallisia ja alueellisia ohjeita.

Ensimmäisenä rokotetaan vain koronaviruspotilaiden ja -epäilyjen hoitoon, näytteenottoon ja diagnostiikkaan osallistuva henkilöstö sekä ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan henkilökunta ja asukkaat.

Kirkkonummen osalta ensi vaiheen rokotettaviin kuuluvat myös kotihoidon ja kotisairaalan henkilökunnasta ne, jotka osallistuvat koronavirusnäytteenottoon tai hoitavat koronaviruspotilaita.

Väestön rokotukset alkavat myöhemmin ja siitä tiedotetaan erikseen, eikä ajanvaraus ole vielä mahdollista.

Kun koko väestön roktoukset alkavat, ensimmäisenä rokotettavina vuorossa ovat 80 vuotta täyttäneet.

Rokotemääristä, jotka Kirkkonummelle saadaan alkuvaiheessa, ei kunnan tiedotteessa kerrota. Muiden kuntien tietojen perusteella määrät ovat hyvin pieniä, yleensä vain muutamia satoja annoksia.

Espoon sairaalassa, joka toimii myös Kirkkonummen terveyskeskussairaalana, alkoivat henkilökunnan rokotukset viime maanantaina. Espoon kaupunki aloittaa hoitohenkilöstön ja hoivakotien asukkaiden rokotukset 11.1.

Rokotteita on saatu Suomeen huomattavasti vähemmän kuin vielä joulukuussa odotettiin. THL:n mukaan koko maahan saadaan tammikuussa 50 000 annosta viikossa.

Ensimmäisenä Suomessa rokotettiin erikoissairaaloiden henkilökuntaa, joka on koronapotilaiden kanssa tekemisissä.

Rokotusten arvioidaan jatkuvan koko tämän vuoden. Koronarokote on vapaaehtoinen ja kaikille ilmainen.

(7) kommenttia
Kommentit (7)

Kommentit (7)

Voipi olla nuo rokotukset vain hyvän mielen aikaansaamiseksi sillä ei kuitenkaan saada koronaa poistetuksi keskuudestamme eli saattaa olla, että elämme koronaaikaa hamaan tulevaisuuteen...siis ketkä elävät?
Pessimisti ei pety
Jossakin luki. Rokotuksen teho voimassa n. 4 kuukautta. Aloitetaanko taas alusta rokotusrumba. Milloin me tavalliset pulliaiset pistellään?
Lisää tietoa, pyydän
Mikä ihme teitä ainaisia valittajia vaivaa? Kannattaisi hoitaa henkilökohtainen ongelma ensin kuntoon. Terveydenhuolto tekee varmasti parhaansa.
Anonyymi
Info:lle! Lue kunnan etusivun uutiset. Siellä on julkaistu 8.1. rokoteuutinen.
Infoa jos lukee
Kai kunta tekee tästä videon kun kunnanjohtaja ottaa korona rokotteen ja rokotuspaikka varmaan saa omat hienot valotkin.
Eikö vaan
Miksi kunnan sivuilla ei ole mitään infoa koronarokotuksista?
Info
Entäs ne jotka täyttävät tänä vuonna 80 v. jäävätkö he 70 vuotiaitten listalle??
Rispa

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx