(2) kommenttia

Kirkkonummella kuvattiin jälleen uutta tv-sarjaa – jaksot perustuvat tunnetun kirjailijan dekkareihin

Uutta Maria Kallio -poliisisarjaa kuvattiin Masalassa yhden kohtauksen verran.

Kirkkonummella kuvattiin jälleen tiistai-iltana uutta tv-poliisisarjaa. Kuvauspaikkana poliisioperaatiolle oli tällä kertaa Masalassa rivitaloalue.

Uusi 10-osainen sarja perustuu kirjailija Leena Lehtolaisen romaaneihin. Lehtolaiselta on ilmestynyt jo 16 Maria Kallio -kirjaa.

Masalassa kuvattu sarja esitetään MTV:n C-moressa ensi vuoden loppupuolella. Sarjan tuottaa Zodiak Finland.

Uuden sarjan tapahtumat lähtevät liikkeelle Lehtolaisen ensimmäisestä Maria Kallio -kirjasta ”Ensimmäinen murhani”, joka ilmestyi 1993.

Kaikki uudet jaksot ovat itsenäisiä kertomuksia ja perustuvat yhteen Lehtolaisen romaaniin.

Pääosaa uudessa sarjassa näyttelee Elena Leeve, joka on jo neljäs näyttelijä Maria Kalliona.

Aiemmin Lehtolaisen kirjoista on tehty kolme eri tv-sovitusta. Vuonna 2003 MTV:llä esitetty 13-osainen sarja keräsi erittäin suuret katsojaluvut. Se perustui neljään Maria Kallio -kirjaan.

Runsas viikko sitten Kirkkonummella kuvattiin jatkoa poliisisarjalle ”Ivalo”.

> Iso kuvausryhmä saapui Kirkkonummelle – paikallinen grilli on suositussa tv-sarjassa Rovaniemellä (Viisykkönen 20.11.)

(2) kommenttia
Kommentit (2)

Kommentit (2)

Vai olisko Bollywood.
Jepulis
Kirkkonummi. Suomen Hollywood. ;D
;)

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx