(2) kommenttia

Kirkkonummella harjoitus kriisien ja häiriöiden varalta – palkkioksi saa lounaan, kun tulee evakuoitavaksi

Kirkkonummella harjoitellaan vaaroihin varautumista. (arkistokuva: MPK/Ossi Hietala)

Kirkkonummella harjoitellaan, millaisia valmiuksia kunnassa on varautua erilaisiin häiriötilanteisiin kuten säteilyvaaroihin tai suuriin onnettomuuksiin.

Kirkkonummen kunta järjestää valmiusharjoituksen lauantaina 3.9. osana laajempaa harjoitusta Uudellamaalla.

Valmiusharjoituksessa harjoitellaan monen toimijan yhteistyötä häiriötilanteessa.

Harjoitus on muutoin yleisöltä suljettu, mutta siihen kaivataan kuntalaisia mukaan vapaaehtoisina olemaan evakuoitavina kuntalaisina Kirkkonummen keskustassa.

Harjoitus jatkuu muutaman tunnin ja osallistujille tarjotaan paikan päällä lounas.

Lastenhoitokin on järjestetty. Lapsille on suunnattu oma turvallinen lapsiystävällinen tila, jossa Pelastakaa Lapset ry järjestää toimintaa.

Valmiusharjoituksessa kuvataan onnettomuus- ja evakuointitilanne, johon osallistuvat muun muassa Säteilyturvakeskus, Pelastakaa Lapset ry ja SPR:n paikallisosasto.

Harjoituksessa perustetaan Kirkkonummen kunnantalolle ja Veikkolaan alueellinen valmiuskeskus (AVAK) kunnanjohtajan päätöksellä.

Keskus on yhteistyöelin vapaaehtoisten ja viranomaisten välillä.

Kuntalaisten elämään liittyviä häiriötilanteita voivat olla esimerkiksi laajat sähkökatkot, vedenjakelun häiriöt, suuremmat onnettomuudet, kemikaalivuodot ja suuret metsäpalot.

− Yhteinen nimittäjä näissä on merkittävä vaikutus kansalaisten elämään ja turvallisuuteen sekä monen eri osaajan ja toimijan yhteistyö, kertoo Uudenmaan kotiseutuharjoituksen johtaja Antti Rautiainen Maanpuolustuskoulutusyhdistyksestä.

> Katso tarkempia ohjeita harjoitukseen osallistumisesta

 

(2) kommenttia
Kommentit (2)

Kommentit (2)

Hyvä asia, varsinkin näille uusavuttomille joita riittää normaaliinkin elämäämme. On nähty.
Itse en ole muusta huolissani kuin Ydinvoimalaonnettomuuksista!! Ne olisi kaikkein pahinta, sillä kaikista muista kyllä selvitään ainakin meidän omakotitalo- asuntotilanteessamme. Kaikki elämiseen tarvittava onneksemme talostamme ja ympäristöstämme löytyy.
Olenkin sitä mieltä, että nämä nykyiset syöpätapaukset ystävä- ja kansalaistemme piirissä suurilta osin johtuvat Tshernobyl-onnettomuudesta ja aikoinaan Neuv.liitossa tehdyistä ydinkokeista. Vieläkin luonnostamme löytyy säteilyä luonnostamme sienistä ja monesta muusta eri paikkakunniltamme. Näille emme itse voi mitään kuin elää niiden keskellä niin kauan kuin eloa riittää.
Rispa
Hieno juttu!
Anonyymi

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä