Viisykkönen.fi /
Uutiset /
Kirkkonummelainen Riikka Purra pyrkii perussuomalaisten johtoon – häntä pidetään kärkiehdokkaana
08.07.2021
11:31
(5) kommenttia
Kirkkonummelainen Riikka Purra pyrkii perussuomalaisten johtoon – häntä pidetään kärkiehdokkaana
Kirkkonummelainen kansanedustaja Riikka Purra kertoi tänään tavoittelevansa perussuomalaisten puheenjohtajan tehtävää.
Uusi puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa elokuussa. Nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti ennen juhannusta, ettei hän ole enää ehdolla.
Sen jälkeen puheenjohtajaehdokkaita on veikkailtu. Purra kertoi aiemmin tarvitsevansa miettimisaikaa ja tänään hän kertoi ratkaisustaan.
Purra sanoi, että hän harkitsi asiaa tarkkaan ja oli taivutellut eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Ville Taviota lähtemään puheenjohtajakilpaan mukaan.
Jos Tavio olisi suostunut, Purra ei omien sanojensa mukaan olisi lähtenyt ehdolle.
Purraa pidetään yhtenä kärkiehdokkaana puheenjohtajaksi. Purran lisäksi kilpaan ovat ilmoittautuneet vasta kansanedustaja Sakari Puisto ja lohjalainen Ossi Tiihonen, joka on valtakunnallisesti tuntematon nimi.
Eduskunnan varapuheenmies Juho Eerola harkitsee ehdokkaaksi ryhtymistä.
Purra on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Hänet valittiin juuri toiselle kaudelle Kirkkonummen valtuustoon yli 1 300 äänellä.
Kommentit (5)
12.09.2022
10:26
Yle: Kaukolämpö on Kirkkonummella kalliimpaa kuin monin paikoin ja hinta uhkaa nousta
09.09.2022
15:57
Hornet pyyhkäisee Kirkkonummen keskustan yli hyvin matalalla – ei tarvitse pelästyä
09.09.2022
10:06
Kerrostalon asunnossa tulipalo kunnantalon naapurissa – asunto oli täysin liekeissä
06.09.2022
10:26
Vantaa haluaisi myydä oman osansa Porkkalanniemen virkistysalueesta, josta se omistaa kolmasosan
05.09.2022
19:44
Kunnan suurin rakennushanke hyväksyttiin lähes yksissä tuumin, vaikka kustannukset nousivat 40 prosenttia
03.09.2022
16:05
Juna ja kuorma-auto törmäsivät, yli 1 000 ihmistä altistui säteilylle – onneksi tämä oli vain harjoitus
01.09.2022
08:52
Wolt-kuskit aloittavat Kirkkonummella – ruokaa voi tilata aluksi yhdeksästä ravintolasta
31.08.2022
11:28
Kommentit (5)
Kommentoi