(10) kommenttia

Junavarikot: Suurin mahtuisi Luomaan, kallein olisi Vuohimäki, myös Mankki ulottuisi Kirkkonummen puolelle

Suunnitelma junavarikosta Luomaan. (kuva: Väylävirasto)

Väyläviraston tekemän selvityksen mukaan Rantaradalle kaavaillut kolme junavarikkovaihtoehtoa vaatisivat jokainen Kirkkonummen kunnan kaavoituspäätöksiä.

Väylä julkaisi tiistaina entistä laajemman varikkoselvityksen, jossa on tutkittu yhteensä viittä vaihtoehtoa. Luoman lisäksi tarkastelussa on ollut sijoituspaikat Vantaalla ja Keravalla.

Selvityksessä todetaan, että Helsingin seudulle tarvitaan ennen pitkää kolme varikkoaluetta, joista ensimmäiseksi olisi toteutettava joko varikko Rantaradalle tai Vantaan Petakseen Kehäradan varteen.

> Lue lisää: Uusia junavarikkoja tarvittaisiin jopa kolme – ensimmäistä ehdotetaan joko Vantaalle tai Kirkkonummi-Espoo -alueelle

Selvityksessä on entistä tarkemmin tarkemmin luonnosteltu eri sijoituspaikoissa sitä, minkä kokoisia varikkoja voitaisiin mihinkin sijoittaa ja mitä ne maksaisivat.

Suurin yksikkö mahtuisi selvityksen mukaan Kirkkonummen Luomaan.

Kunnossapito- ja säilytysvarikolla voitaisiin säilyttää ja huoltaa 82 lähijunayksikköä.

Varikko täyttäisi kokonaan Rantaradan ja Kehä III välisen alueen, jolle voisi sijoittaa yhteensä 20 raidetta. Varikkoalue olisi pitkälti yli kilometrin pituinen.

Mankissa varikkoalue jäisi Luomaa pienemmäksi. Kapasiteetti olisi 52 junayksikköä.

Mankin varikko ei mahtuisi kokonaan Espoon kaupungin alueelle, vaan se ulottuisi 200-300 metriä Kirkkonummen puolelle. Molemmissa vaihtoehdoissa Kehä III:n maantiesilta pitäisi uusia.

Vuohimäessä alustavan suunnitelman mukaan junavarikko voisi olla 77 junayksikön kokoinen.

Vantaan Petaksessa varikon koko olisi 76 junayksikköä ja Keravan Jäspilässä vain 38.

Luoma ja Mankki olisivat alustavien arvioiden mukaan lähelle samanhintaisia, Mankki 145 miljoonaa euroa ja Luoma 161 miljoonaa. Toisaalta Luoma olisi selvästi suurempi yksikkö.

Vuohimäen vaihtoehdon hinta nousee vertailun kalleimmaksi noin 250 miljoonaa euroon.

Hintaa nostaa yli 90 miljoonaa euroa maksava Kauklahti-Vuohimäki -yhdysraide, joka olisi muun junaliikenteen takia välttämätön rakentaa varikkoa varten.

(10) kommenttia
Kommentit (10)

Kommentit (10)

Luoma olisi hyvä, mutta se vanha VR "mökki" pitää säilyttää. Siellä olen kesiä viettänyt sodan jälkeen. Luoman asema, jota Luoman-ukkini hoiti, oli tarkalleen sillä kohtaa, missä kehälll ylittää rantaradan. Luoman asema oli myös paikallisjunan pääteasema ennen Porkkalan vuokra-alueen rajaa.
Ari Lindholm
Miksi ei tyhjälle pellolle voi rakentaa ei haittaa ketään
Luoma
Espoo haluaa kaupunkiradan (Leppävaara-Kauklahti) että voi sitten rakentaa radanvarren täyteen asuntoja. Varikon se mieluusti työntää muualle ja sen haitat. Espoo kai mieluusti käyttäisi Mankin asuntorakentamiseen. Meillä se heikentäisi Masalan, Luoman, Majvik arvoa viihtyisänä asuntoalueena.
Anneli
Vuohimäki olisi halvempi kuin Luoma. Yhdysraide nostaa hintaa. Mutta kun yhdysraide olisi kumminkin tarpeellinen.
Onko Luomassa otettu huomioon että koko pohja pn paalutettava jos siitä meinaa saada tukevan. Vuohimäki on peruskallion päällä.
kuhan laskeskelen
Näillä vaihtoehdoilla Kirkkonummi ei koskaan saa kaupunkirataa jos Vuohimäki ei kelpaa. Vuohimäki olisi tietysti paras paikka, jolla myös Siuntion ja Inkoon tilanne olisi paremmin kehitettävissä. On tarkoituksehakuista määritellä valtava lisäkustannus "huoltoraiteelle" Kökkelistä Kirkkonummelle. Vuonna 2019 laaditussa selvityksessä tämä raide maksoi 31,5 M€ ja nyt sen hinta on 94 M€. Lisäraideparille on tehty aluevaraus yli 10 vuotta sitten ja tulisi toteuttaa nyt tulevaisuusinvestointina eikä tulisi nillittää hurjista kustannuksista. Kukaan ei näytä olevan huolissaan Kirkkonummen kokonaisedusta myös pitkällä aikavälillä.
B
Vuohimäen vaihtoehdossa on se bonus Kirkkonummelaisille, että pakettiin sisältyisi Kauklahti-Vuohimäki "yhdysraide". Se tarkoittaa että Kirkkonummelta-Kauklahteen olisi 3 raidetta joka helpottaisi myös lähijunien/IC-junien aikataulujen sovittamista. Toki myös Espoon kaupunkirata Leppävaara-Kauklahti pitäisi saada pikapikaa rakenteille.

Jos kirkkonummelaiset eivät varikkoa halua niin sitten on turha nurista huonosta lähijunaliikenteen palvelutasosta (=nykytaso).
sdkfz
Luomaanhan tuo varikko sopisi kun lapanen käteen. Sopiva läntti joutomaata hyötykäyttöön.

Rami
Luomaan vaan, jotain hyvää niille pelloille
LJ
Ja mitä Kirkkonummi hyötyy tästä? Luomaan suuri junavarikko ja suuri datakeskus Sundsbergiin?
Kasvua
Kylläpä nyt nuukaillaan

Paras paikka olisi Vantaan Petas
seuraavaksi Inkoon pellot, jotka eivät ole tässä suunnitemassa
Vantaalle

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx