(3) kommenttia

Budjettisopu piti – Kirkkonummi-lisä säilyy

Kirkkonummen ensi vuoden talousarvio etenee sopuisissa merkeissä. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti budjetin, johon oli lisätty Kirkkonummi-lisän määrärahat.

Kunnanhallitus käsitteli budjettiehdotuksen maanantai-iltana. Lopullisesti ensi vuoden tuloista ja menoista päätetään valtuustossa lauantaina 29.11.

Kunnanjohtajan alkuperäisessä ehdotuksessa kunnan oma lastenkotihoidontuki esitettiin poistettavaksi. Valtuustoryhmien neuvotteluissa kuitenkin päätettiin, että tuki pysyy lähes ennallaan.

Alle kolmevuotiailta on tarkoitus ottaa tuesta 15 euroa pois ja yli kolmivuotiailta 10 euroa. Uudet tuet 1.3. alkaen olisivat siten 150 euroa kuussa alle kolmevuotiaille ja vanhemmille lapsille 50 euroa.

Viime metreillä budjettia on onnistuttu myös hieman tasapainottamaan. Tulopuolelle on lisätty maanmyyntituloja 600 000 euroa ja entisen EVTEK-kuntayhtymän purusta satunnaisia tuloja 800 000 euroa.

Muutosten jälkeen Kirkkonummen ensi vuoden talousarvio on noin 1,5 miljoonaa euroa alijäämäinen.

> (13.11.) Kirkkonummi-lisä pidetään sittenkin ennallaan    

(3) kommenttia
Kommentit (3)

Kommentit (3)

Niin tolkuttoman vähän rahaa, mitä kotivanhempi kuntalisän kanssa saa, ei kannata kadehtia. Kyllä sillä on vaikea pärjätä.
Itse haluaisin nostaa esille kunnan päivähoitopaikkatilanteen. Päivähoitopaikkoja ei ole. Niitä vapautuu isommissa määrin VAIN elokuussa, kun esikoululaiset siirtyvät kouluun. Tästäkin huolimatta kuntaan rakennetaan koko ajan lapsiperheille suunnattuja asuinalueita. Kunnan kannattaisi satsata siihen, että perheet hoitavat lapsensa kotona. Se on moninkertaisesti halvempaa kunnalle. Eivät yksityiset päivähoitopaikatkaan yliyön synny. Ja niiden tukeminenkin on kunnalle kalliimpaa, kuin kotihoidon tukeminen. Veronmaksajat (myös kuntalisästä maksetaan veroa) kiittävät tästä päätöksestä. Toivon, että se vähintään tällä tasolla menee läpi.
Anonyymi
Vaikea ymmärtää sinua,vaikea ymmärtää!Halvemmaksi kunnalle tulee kustantaa lapset kotona kuin hoidossa.Hoitopäivät maksavat enemmän kuin mitä perheet maksavat.Ihanaa kaiken lisäksi jos joillain on varaa jäädä noinkin pienellä tuella kotiin lastensa knssa
iloinen toisten puolesta
Maksakaa vain äideille, että voivat olla kotona. Me Kirkkonummen kunnassa työskentelevät äidit kustannetaan se lomautuksilla ja huonoilla työolosuhteilla. Valinnanvapaudesta ei aina ole kyse. Minulla ei ollut varaa jäädä kotiin lasten kanssa, mutta kustannan nyt toisten mukavuutta.
Vaikea ymmärtää

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä