Ympäristöpalkittu Pekka Borg tuntee K-nummen metsät ja polut
Kirkkonummen kunnan ensimmäinen ympäristöpalkinto on ojennuttu pitkästä elämäntyöstä paikallisen luonnon puolesta tietokirjailija FT Pekka Borgille.
Borg tuntee kirkkonummelaisen luonnon todennäköisesti paremmin kuin kukaan muu. Tietoa ja kokemusta hän on myös jakanut laajasti muillekin niin luontoretkillä kuin kirjoittamalla.
Samalla hän on ollut tulisieluinen luonnonarvojen puolestapuhuja yksityishenkilönä, järjestötehtävissä kuin myös valtuutettuna viidessä eri Kirkkonummen valtuustossa. Kirkkonummella Borg on asunut 40 vuotta.
Paikallisesti hänen toiminnastaan muistetaan muun muassa valtuustossa aloite, joka johti yhdeksän luonnonsuojelualueen perustamiseen Kirkkonummelle.
Borg on kirjoittanut tähän mennessä 16 tietokirjaa.
Ympäristöpalkinnon saanut Borg on tehnyt myös pitkän työuran luonnon ja ympäristön parissa.
Hän on toiminut muun muassa WWF:n Suomen suojelujohtajana, Urho Kekkosen kansallispuiston johtajana ja dosenttina Helsingin yliopistossa.
Kirkkonummen ympäristöpalkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa. Puntarissa oli kaksi ehdokasta, joista toinen oli Kantvikin asukasyhdistys.
Palkintoraadin mukaan asukasyhdistys on paneutunut esimerkillisesti ympäristökysymyksiin Kantvikissa.
Kirkkonummen ympäristöpalkinnon myöntää kunnanhallituksen valitsema raati tästä lähtien vuosittain.
> 51-Arkisto (21.4.) Kuka tai mikä olisi ympäristöpalkinnon arvoinen?
Kommentit (1)
Kommentoi