(9) kommenttia

Yli 35 vuotta palvellut nuorisotalo saanee purkutuomion − tilat ovat erittäin huonossa kunnossa

Gesterbyn nourisotalossa on monipuoliset tilat erilaiseen toimintaan kuten kahvio ja liikuntatiloja.

Gesterbyn nuorisotalo näyttää kuntotutkimuksen perusteella tulleen elinkaarensa päähän. Talo vaatisi remontin, johon ei ole varauduttu.

Nuorisotalo täytti viime vuonna 35 vuotta. Käyttäjiä on ollut vuosien mittaan paljon.

Käyttövuoroja on tällä hetkellä annettu 15 eri yhteisölle. Monitoimisalissa on muun muassa harrastettu monenlaista liikuntaa.

Laajassa kuntotutkimuksessa rakennus on todettu erittäin huonokuntoiseksi. Kosteusongelmia on seinissä, katossa ja lattioissa. Remontissa pitäisi myös tehdä asbestisaneerausta.

Niinpä kunnassa on päädytty esittämään, että tiloista luovutaan ensi vuodenvaihteeseen mennessä.

Remontti tulisi hyvin kalliiksi ja tarkoitukseen ei ole varattu minkäänlaisia määrärahoja.

Kunnan oma liikunta -ja nuorisotoimi käyttää tiloja tätä nykyä vain maanantai-iltaisin.

Nuorisolle on keskustassa toimintaa kirjaston Mestan tiloissa ja uuteen pääkirjastoon tulee myös nuorisotilat.

Gesterbyn nuorisotalosta on myönnetty käyttövuoroja ensi kevääseen saakka.

Talossa toimiville yhdistyksille pyritään löytämään tiloja muista kunnan kiinteistöistä.

Sivistys -ja vapaa-ajanlautakunta käsittelee Gesterbyn nuorisotaloasiaa 11.9.

(9) kommenttia

Kommentit (9)

Sivut

Jännä miten toiset tilat todetaan nopeammin käyttökelvottomiksi kun toiset.
Santos
Miten olisi parkkitalot, siellä ainakin ilma vaihtuu(ja lämpöpuhaltimet) Ei pidä edes vuoden vaihteeseen altistaa nuoria homesiittiölle
huolestunut
R. I. P. nuokkari, hyviä hetkiä siellä tullut vietetty.
Hienoa että kunta tekee parhaansa asiassa kuin asiassa, ja korvaavia tiloja on tarjolla... :-)!
Jangsterina gangsterissa nuorena
Tosi törkeetä, ettei kunnan rakennusten kunnosta huolehdita ajoissa!! Rakennukset tarvitsevat jatkuvaa huoltoa ja aika ajoin myös remontteja. Purkaminen ei myöskään ole mitenkään ekologista.
Anne
Jon kylän nyrkkeilytalo on lasten käytössä vaikka sisätilat siellä on kammottavassa kunnossa niin mikä ihmeen hinku tätä on purkaa? Parempi kuntoinen tämä on kuin se nyrkkeilytalo. Jos tuokin viedään nuorilta pois niin varmaa on se että paikat alkaa hajoamaan muualta kun nuorilla ei ole enään paikkaa missä olla. Kyllä nuorisotalo on tärkeämpi kuin parkkihallit ja metsän puiden & kallioiden valaisu.
Nuorille paikka

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx