(4) kommenttia

Yksi pakkasyö auttoi kauden alkuun – Peuramaalla toivotaan miinusasteiden lisäksi edes muutama millimetri lunta

Toimitusjohtaja Janne Uotila toivoisi, että maa olisi valkoinen kauttaaltaan, muuten laskettelijat eivät oikein lähde liikkeelle.

Kirkkonummen Peuramaalla saatiin laskettelukausi käyntiin täpärästi tämän vuoden puolella. Vuoden vaihtuessa onnistuttiin lumettamaan yksi rinne laskettelukuntoon.

Peuramaalla Suomenlahti puhaltelee vielä aika lämpimästi ja yleensä Etelä-Kirkkonummella uupuu muutama pakkasaste, kun taas esimerkiksi Vihdissä on jo sen verran kylmempää, että lumetus onnistuu.

Toimitusjohtaja Janne Uotila kertoo, että viime viikonvaihteessa oli lyhyt pakkasjakso ja Peuramaallakin käytiin lähes kymmenessä miinusasteessa.

Yksi hyvä pakkasyö ratkaisi paljon, jotta lunta saatiin tykitettyä riittävästi kauden avaukseen.

Jatko näyttää aika epävarmalta, mutta jos vettä ei sada kovin ja välillä on edes vähän pakkasta, Peuramaa voidaan pitää auki. Paksuimmillaan rinteessä on nyt lunta lähes metri.

Peuramaa näkyy tällä hetkellä valkoisena ”läikkänä” kauaksi, sillä muuten ympäristö on harmaa. Viereisellä golfkentälläkin nurmikko vihertää.

– Tulisi edes vähän lunta. Se olisi nyt tärkeää, jotta maa olisi valkea. Kun maa on musta, ihmiset eivät oikein lähde laskettelemaan, Uotila sanoo.

Peuramaalla laskettelukauden pituus vaihtelee rajusti, sen ovat viime vuoden osoittaneet.

Vuosi sitten kausi alkoi marraskuun lopussa, kun taas sitä edellisenä talvena rinteeseen päästiin vasta pitkälti tammikuun puolella.

> Laskettelu alkoi etelässä − Kausi vaihtelee rajusti, Peuramaata ollaan avaamassa jo toista kertaa tänä vuonna (Viisykkönen 28.11.2018)

Vihdissä on lasketeltu jo jonkin aikaa. Serenassa avattiin ensimmäinen rinne eilen maanantaina.

(4) kommenttia
Kommentit (4)

Kommentit (4)

Väliäkö tuolla lienee laskettelulla, ei aikuiset niinkään kaipaa lasten mäkeen. Se kuului vain nuoruuteen ja silloin, kun oli vielä huima ja lapsi, oli intohimo mäkeen huipussaan.
Viimevuodet ja varsinkin kuluvavuosi on ollut melko lämmin, vähän pakkasia, vaikka Suomi onkin varsin lähellä, kiinni kylmää pohjoisen napa-aluetta. Lämpimät ja kylmät aikakaudet vaihtelevat vuosikymmenten aikana. Koko Suomi sijaintinsa puolesta tulee olemaan eteläsuomea myöten hyvin kymää ja runsaslumista tulevaisuudessakin.
Vihreiden ilmastovouhotukset tulevat olemaan vain ohimenevä ilmiö.
nim. mäkikotka
Onko Peuramaan rinteet jo auki, ei oo näkyny ainakaan mainoksia mediassa?
Laskettelija
Hiihtokeskus Kirkkonummella ? Ei voi toimia ei voi.
Ei ole talvi ei.
Loistava uutinen, nyt pääsee taas mäkeen.
Tomppa

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx