(8) kommenttia

Yhdeksän tonttia on tulossa myyntiin – kunnan ok-tonttien tarjonta on vielä tällä hetkellä nolla

Tinanpuiston aluetta rakennetaan parhaillaan. Kadut ja kunnallistekniikka ovat valmiina. (kartta: Kirkkonummen kunta)

Kirkkonummen kunnan oma tarjonta omakotitalotonteista on tällä hetkellä pyöreä nolla, mutta Masalasta on tulossa myyntiin tai vuokralle uusia tontteja.

Ok-tontteja on valmistunut myyntikuntoon Masalassa Tinanpuiston uudella kaava-alueella, jolla on kerrostalotyömaita ja uuden S-marketin rakennustyöt ovat myös käynnissä.

Kunta on kaavoittanut omalle maalle yhdeksän tonttia omakotitaloille. Kunnallistekniikka on alueella valmis.

Tontit ovat pieniä, kooltaan noin 550-670 neliötä, ja niille on rakennettava kaksikerroksisia taloja.

Rakennusoikeus on 180 kerrosneliötä, jonka lisäksi voi rakentaa autosuojan ja ulkovaraston.

Tonttien hinnoiksi on kaavailtu 91 000-102 000 euroa. Hintaa ei lyöty lukkoon. Hinnat ja luovutusehdot ovat esillä yhdyskuntatekniikan lautakunnassa 26.9.

Esityksen mukaan tontteja voisi myös vuokrata, jolloin vuosivuokra olisi 4 prosenttia myyntihinnasta.

Etuoikeus on kuitenkin niillä, jotka haluavat ostaa tontin. Ostajaehdokkaita ei ole harkittu rajattavaksi esimerkiksi sen mukaan, asuvatko he Kirkkonummella.

Kirkkonummen kunnalla ei ole tällä hetkellä yhtään omakotitalotonttia myynnissä.

Uusin alue Haapiorinne Kantvikissa on kokonaan varattu ja Sepänkannakseltakin on juuri viimeinen ok-tontti varattu.

Lähiaikoina ei ole Kirkkonummen omistamilla mailla tulossa pientontteja myyntiin.

Seuraavaksi odotetaan, että Juhlakallion ja Tolsanmäen kaavoitus saadaan päätökseen Vanhassa Heikkilässä keskustan läheisyydessä.

Kunnalla on alueella maata ja ok-tontteja on tulossa jossakin vaiheessa myyntiin muutama kymmenen. Siihen menee aikaa arviolta ainakin pari vuotta.

Yksityistä tonttitarjontaa on Kirkkonummella eri puolilla. Oikotie-palvelun mukaan myynnissä on tällä hetkellä noin 80 omakotitalotonttia.

Viimeksi kunta pisti myyntiin ok-tontteja kaksi vuotta sitten.

> ”Kysyntä oli pienoinen yllätys” – Kirkkonummi pisti uusia ok-tontteja tarjolle – puolet näyttäisi menevän jo kaupaksi tai vuokralle (Viisykkönen 4.10.2017)  

(8) kommenttia

Kommentit (8)

Sivut

Mahtavaa. Näin se kunta kehittyy. Elinvoimaa!
Kenneth Parkkinen
Trollitehtaat päässet aloittamaan keskustelun jälleen kerran...
Maski
Kunnalla on kyllä rahaa Pyörä parkkiin ja liikennevaloihin että saadaan kylä tukkoon
Valopäät
Hyvä uutinen, saadaan kuntaan hyviä veronmaksajia lisää. Hyvä sijainti omakotitaloille.
Tomppa
Kirkkonummi on entistä Neuvostoliittoa. Ellei kuulu nomekltuuraan ei ole pienintäkään mahdollisuutta rakentaa millekään tontille. Trailerpark on melko hyvä vaihtoehto jos on käynyt niin huono tuuri että on jäänyt Kirkkonummelta maata.
Pitäisi pakkoliittää Espooseen välittömästi.
Masa

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx