VR: Aseman lipunmyynti loppuu 1.8. – odotustila pysyy auki
Kirkkonummen rautatieaseman lipunmyynti lopetetaan ensi viikolla. VR lupaa, että matkustajat pääsevät odotustilaan jatkossakin.
VR ilmoitti yt-neuvottelujen pääteeksi kesäkuussa, että se lopettaa lippujen myynnin 11 rautatieasemalla eli kyseisillä asemilla ei ole enää VR:n henkilökuntaa pitämässä lippuluukkuja auki. Uudellamaalla Kirkkonummen ohella suljetaan Keravan aseman lipunmyynti.
Kesäkuussa VR kertoi muutosten tapahtuvan tämän vuoden aikana. Yhtiö ilmoitti keskiviikkona, että lipunmyyntipisteet ovat auki viimeisen kerran ensi viikon perjantaina eli 1.8.
VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen kertoo, että odotustilat pidetään kuitenkin auki suurin piirtein kuten ennenkin. Ovet avaa ja sulkee jatkossa vartiointiliike.
Vanhanen ei osaa sanoa, millaiset aukioloajat Kirkkonummella odotustilassa ovat. Tähän saakka odotustilaan on päässyt muutaman tunnin ajan arkipäivisin, riippuen lipunmyyjän työajoista.
Jatkossa odotustilan aukioloajat voivat olla nykyistä pidemmät ja selkeämmät. Tällä hetkellä odotustila aukeaa esimerkiksi tiistaina ja perjantain klo 9.20.
Kirkkonummen asemalla on ulkotilassa lippuautomaatti. Lisäksi R-kioskit myyvät junalippuja.
VR perustelee asemien lipunmyynnin karsimista sillä, että lipuista jo 75 prosenttia ostetaan netistä.
Arkisto (16.6.) Lipunmyyntiluukku pistetään kiinni K-nummen asemalla
Kommentit (9)
Kummallista että kunta perusti "matkakeskuksen " ja keskitti junat ja bussit samaan paikkaan, niin lipunmyynti lopettaa.
Totaalisen surkeeta toimintaa sulkea lipunmyynti asemalta, jolta matkaan lähtijöitä riittää molempiin suuntiin. Tuleeko asemalle nyt R-kioski? Vai mikä on matkakeskuksen tarkoitus, jos tuut bussilla sinne, kävelet "keskustaan" ostaa lippus ja kävelet takas matkakeskukseen?? Kaikki eivät käytä automaatteja eivätkä ne tosiaankaan aina toimi.
Mihinkä tämä maailma onkaan menossa ?
Kirkkonummen aseman lipunmyynti henkilöille suuret kiitokset erittäin hyvästä palvelusta ♡ !
Kommentoi