(2) kommenttia

Veikkolan koulun oppilas voitti Metsävisa-kilpailun, johon osallistui yli 20 000 koululaista

Eelis Ojala (kuva: Suomen Metsäyhdistys ry)

Tämänvuotisen metsätietokilpailun on voittanut Veikkolan koulun oppilas Eelis Ojala. Hän selvitti tiensä voittoon lopulta 50 finalistin joukosta.

Tavallisesti jokakeväisen metsätietokilpailun voitto ratkotaan maastokisassa, mutta tänä vuonna järjestettiin etäfinaali.

Metsävisan alkukilpailuun osallistui helmikuussa yli 21 000 yläkoululaista. Finalistit kilpailivat keskiviikkona verkkolähetyksessä kouluiltaan käsin.

Finalisteille esitettiin 40 metsäaiheista kysymystä, joihin he vastasivat mobiilisovelluksella.

Aiheet vaihtelivat lajintunnistuksesta puun käyttöön ja metsän monimuotoisuuskysymyksistä muinaisiin mytologioihin.

Metsävisa on valtakunnallinen yläkoululaisten metsätietokilpailu, johon on vuodesta 1982 alkaen osallistunut pitkälti yli miljoona suomalaista. Tänä vuonna osallistujia oli noin 21 000.

Metsävisassa oppilaat tutustuvat metsäasioihin monipuolisesti eri näkökulmista.

Metsävisan voittanut Eelis on Kirkkonummen nuorisovaltuuston 1. varapuheenjohtaja. Hän oli valtuustovaalien ääniharava viime vuonna 195 äänellä.

 

(2) kommenttia
Kommentit (2)

Kommentit (2)

Onneksi olkoon Eelis!
Markus Myllyniemi
Hieno suoritus
Paljon onnea Eelis
Elina Utriainen

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx