(17) kommenttia

Veikkolan kirjaston remontti maksaisi ainakin 2,5 milj. euroa − vaihtoehtona uusi kirjasto torin viereen

Veikkolan kirjasto toiminut vuodesta 1990 lähtien entisessä koulussa, jonka vanhimmat osat ovat 1930-luvulta.

Jo useamman vuoden pyöritelty Veikkolan kirjaston kohtalo on jälleen esillä. Vanhan kirjaston peruskorjaukselle halutaan selvittää vaihtoehto.

Veikkolan kirjasto on toiminut lähes 30 vuotta vanhassa koulurakennuksessa, joka on rakennettu 1930 -ja 1950 -luvuilla.

Rakennuksen kunto on huono ja sisäilmaongelmia on todettu, joten jo muutaman vuoden on rakennukselle suunniteltu remonttia tai vaihtoehtoisesti muuttoa Veikkolan keskustaan.

Vanhasta rakennuksesta on teetetty laaja kuntotutkimus ja alustavat laskelmat peruskorjauksen hinnasta.

Konsulttiselvityksen mukaan rakennus vaatisi erittäin perusteellisen remontin, jonka sisältää huomattavia taloudellisia riskejä. Hintalapuksi on saatu 2,5 miljoonaa euroa.

Kirjaston peruskorjausta ja kokonaan uuden kirjaston rakentamista on käsitelty monta kertaa.

Kolmisen vuotta sitten kirjastoa oltiin sijoittamassa Veikkolan koulun laajennuksen yhteyteen, mutta ajatuksesta luovuttiin.

> Kummallinen äänestys: Veikkolan kirjasto jää entiselle paikalle (Viisykkönen 23.8.2016)

Sen jälkeen on peruskorjausta valmisteltu verkkaisesti. Samalla on nostettu esille toinenkin vaihtoehto eli uudisrakennus Koskentorin varrelle.

Asia on esillä jälleen kerran. Sivistys -ja vapaa-ajan lautakunnan listalla on tiedoksi 11.9. kirjastorakennuksen kuntotutkimus.

Sen perusteella kunnan toimitilapalvelut toteaa, että toimivan ja nykyaikaisen kirjaston tekeminen nykyisiin tiloihin on erittäin haasteellista.

Kirjaston toiminnan sekä palveluiden toteuttamisen ja saavutettavuuden kannalta olisi tarkoituksenmukaisempaa sijoittaa kirjasto Veikkolan keskustaan Koskentorin yhteyteen, todetaan lausunnossa.

Sivistystoimenjohtaja ehdottaa lautakunnalle, että vaihtoehtoisesta uudisrakennuksesta tehdään hankesuunnitelma.

Kunnalla on torin varrella vapaa tontti, johon kirjasto ja mahdollisesti muutakin voitaisiin rakentaa.

> Veikkolan kirjaston sijainti on taas esillä − suunniteltu remontti ja omatoimikirjasto viivästyvät ainakin ensi vuoteen (28.5.)

(17) kommenttia

Kommentit (17)

Sivut

Miten joku remontti voi maksaa 2,5 miljoonaa? ja yleensä tämän lisäksi 30-40% lisää. Johan sillä saa melkoisen hallin tehty. Ai niin ollaan Kirkkonummella ja jotakin tosi hienoa arkitehtilumous pitää rakentaa pelkkä kirjasto ei riitä.
No rahaa riittää kuulema.
Olispa hienoa, jos saataisiin uusi kirjasto. Toivottavasti samaan rakennukseen tulee jotain muitakin palveluita ja yrittäjiä
Suovaara

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx