(9) kommenttia

Veikkola on jo futiskylä, mutta kehityksessä laitetaan uusi vaihde päälle − lisää pelaajia ja harjoittelukeskus

Veikkolan jalkapallon kehto on Vuorenmän tekonurmikenttä, jota valmentaja Pasi Tauriainen ja toiminnanjohtaja Tapio Keränen haluavat kehittää harjoittelu -ja valmennuskeskuksena.

Jalkapalloharrastus on kehittynyt pitkin askelin Veikkolassa tällä vuosikymmenellä ja futiksesta on tullut selkeästi kylän ykköslaji. Lisää kierroksia seuratoimintaan haetaan yhä.

Vuonna 2009 perustetussa jalkapallon erikoisseura FC Wild:ssa on tällä hetkellä 430 pelaajaa. Se on iso joukko Veikkolan kokoisessa yhteisössä. Maajoukkuepelaajiakin on noussut seuran riveistä neljä.

− Kun Suomessa kolmisen prosenttia väestöstä pelaa jalkapalloa, meillä Veikkolassa se on sellaista 7-8 prosentin luokkaa. Välillä pelaajia oli yli 500, ja tavoite on nostaa määrä taas tuolle tasolle, seuran toiminnanjohtaja Tapio Keränen kertoo.

Itsestään laji ei kehity Veikkolassakaan, vaan se vaatii seura-aktiiveilta ponnisteluja. Kehityspanoksia on ladattu tälle vuodelle.

Seuran rakennuttama ja hallinnoima oma tekonurmikenttä on ollut Vuorenmäen koulun takana vuodesta 2012. Kenttä on ahkerassa käytössä jopa talvella.

Tavoitteena FC Wild:lla on luoda kentän ympärille veikkolalaisen jalkapallon valmennuskeskus. Paikalle tarvittaisiin kokoontumis -ja varastotiloja seuran käyttöön ja parinsadan hengen katsomo. Tilakysymykseen haetaan jo tänä vuonna apua konttiratkaisuna.

Katsomolle olisi luonnon muovaama paikka kentän reunalla rinteessä, sijaitseehan kenttä entisessä soramontussa.

Kylkiäisenä voisi Veikkola saada myös omat kuntoportaat. Ei läheskään yhtä pitkät kuin Kirkkonummen keskustassa, mutta voihan niitä kavuta ylös ja alas sitä useammin, on jalkapalloseurassa ideoitu.

Valmennuspuolella huomiota kiinnitetään erityisesti jo heti vuoden alusta lähtien 6-9 -vuotiaisiin junnuihin.

Veikkolan jalkapallossa kymmenisen vuotta vaikuttanut entinen ammattijalkapalloilija ja -valmentaja Pasi Tauriainen on valjastettu tutoroimaan nuorimpien futaajien valmennusta.

Seurassa on luotu valmennuslinja muutama vuosi sitten, jota lähdetään Tauriaisen johdolla toden teolla jalkauttamaan.

− Meillä on ollut hyviä valmentajia, mutta riittävän yhtenäistä linjaa toiminnassa ei oikein ole ollut. Tavoitteena on harjoitella oikein ja tehdä oikeita asioita, eikä vain seisoa jonossa, Tauriainen painottaa.

− Pelaajapolku on saatava kuntoon ja luotava toimiva kulttuuri harjoitteluun ja valmennukseen sitä silmällä pitäen, kun pelaajat siirtyvät pelaamaan 5vastaan5 -kentiltä isommille 8v8 -ja 11v11 -kentille. 

Tauriainen korostaa kuitenkin, että edelleen kaikki lapset ovat tervetulleita pelaamaan taitoihin ja kykyihin katsomatta.

− Harjoituksissa pelaajat jaetaan ryhmiin. Jokainen saa edetä siinä tahdissa kuin haluaa. Treeneissä voi olla kolmekin tasoa.

FC Wild:ssa harjoitellaan ja pelataan jatkossakin niin, että nuoremmat talentit pääsevät mittaamaan tasoaan vanhemmissa ikäluokissa, joten kaikille löytyy riittävästi haasteita.

Tauriaisen mielestä siinä on sekin etu, että taitavammat vanhemmat pelaajat voivat jeesata, opettaa ja olla esimerkkeinä nuoremmille.

Veikkolassa on tarkoitus kehittää Tauriaisen mukaan edelleen myös yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa.

> FC Wild

(9) kommenttia

Kommentit (9)

Sivut

Kumpa Wild oppisi joskus olisi hakkaamatta päätään Veikkolan mäntyyn.
Fakta on ollut aina lapsien koulun vaihto yläasteen jälkeen.
Sitä vanhaa porukkaa ei enää ole.

Jussi62
Ei unohdeta VeVeä joka on ollut liikunnassa Veikkolan kantavia voimia jo vuosikymmenet. Veden kautta löydät paljon ja monipuolista toiminta kaikille. Ei pelkästään potkupalloa
Veikkolalainen
Kun jaksaa uskoa tekemiseen, niin varmasti siitä jotain syntyy. Kunta voisi kyllä jotenkin tulla enemmän vastaan kun kyläläiset yrittää saada lapset liikkumaan ja omaa kotikuntaa maailman kartalle. Veikkolasta pitäisi ottaa mallia kuin hommat lähtee rullaa vaikka sitten yksityis rahoituksella. Tsemppiä Tapio ja Pasi. Haasteita kyllä riittää! Toivottavasti työ tuottaa tulosta!!
JalisMamma Masalasta
Juurikin näin, kyllä oma seura on paras ratkaisu sillä noista seurafuusioista ei ole olemassa hyviä tuloksia....keskustassahan tällainen on juur kuulemmai perustettu ja odotetaan tuloksia tulevaisuudessa kieli keskellä kämmentä:::?
Anonyymi
Taitaa tuo 430 olla reippaasti yläkanttiin!
Kentänlaita

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx