(3) kommenttia

Veikkaus myy nyt komeaa edustustilaansa – yhtiöllä on Kirkkonummella mökkejä, saunoja, merenrantaa ja neljä saarta

Kuvakaappaus nettisivulta (Lea Jakama LKV)

Veikkaus Oy on laittanut myyntiin hulppean edustus- ja koulutustilansa Kirkkonummen Dåvitsissa. Kohdetta myydään tarjouskaupalla, eikä hintaa ole määritelty.

Medvastön ja Hirsalan välissä sijaitseva merenrantakohde on ollut RAY:n omistuksessa. Se siirtyi Veikkaukselle, kun Veikkaus ja Raha-automaattiyhdistys (RAY) yhdistyvät kaksi vuotta sitten.

Meripotti-nimisellä tilalla on muun muassa noin 440 neliöinen koulutus- ja edustustila, jota on remontoitu näyttävään asuun vuonna 2012. Vieressä on 220-neliöinen saunarakennus.

Lisäksi alueella on mökkikylä, jossa on kahdeksan mökkiä. Ne ovat olleet henkilökunnan vapaa-ajankäytössä.

Kokonaisuuteen kuuluu lähes 60 hehtaaria maa- ja vesialuetta mantereella ja kolmessa saaressa.

Tila on ollut RAY:n käytössä vuodesta 1968 lähtien.

Veikkauksella on Kirkkonummella toinenkin iso merenrantakohde Näsen kylässä. Siitäkin yhtiö on luopumassa tarpeettomana.

Näsessä sijaitseva Rastiranta on ollut Veikkauksen henkilökunnan käytössä, ja siellä on kymmenkunta suhteellisen vaatimatonta mökkiä. Veikkauksen tila ulottuu myös läheiselle saarelle.

Alueelle on suunniteltu 40:n korkeatasoisen vapaa-ajanasunnon aluetta.

> Veikkaus Oy haluaa myydä ja muuttaa henkilökuntansa kesänviettopaikan merenrannalla 100-150 asukkaan lomakyläksi (Viisykkönen 20.1.2018)

Kirkkonummen kunnanvaltuusto hyväksyi viime kesäkuussa alueelle uuden ranta-asemakaavan.

Kaava ei ole lainvoimainen, koska siitä on valittu hallinto-oikeuteen.

Kirkkonummella on ollut lukuisia yhtiöiden ja yhteisöjen edustus- ja koulutustiloja.

”Ilmiöllä” on historiallista taustaa. Kun Neuvostoliitto luovutti Porkkalan alueen takaisin Suomelle vuonna 1956, koko laaja vuokra-alue oli valtion omistuksessa ja käytännössä tyhjä.

Entiset omistajat eivät lunastaneet läheskään kaikkia maitaan takaisin, joten esimerkiksi merenrantakiinteistöjä siirtyi uusille omistajille.

Katso kuvia myyntiin tulleesta Veikkauksen tilasta täältä.

Veikkauksen edustustilan myynnistä kertoi ensin Iltalehti.   

(3) kommenttia

Kommentit (3)

Eihän suomalaiset tarvitse, myydään loputkin, vaan kaikki tämä velkainen rentka vähissä erin ulkomaille, kuten tähänkin saakka on tehty ja hyvinhän nuo on kaupaksi mennytkin, kaikki hylkeineen loputkin ja silakoineen.
Vesi nousee ja meren allekin kuitenkin jäävät maat ja vierasta vettä, Venäjän pojille.
halvalla menee, mutta menkööt
Ei kukaan suomalainen tuollaista tarvii. Hyvä vaan jos jollekkiin kelpaa.
Kallis paikka.
Toivon että ei venäläinen osta! muuten joudun olemaan kapulana rattaissa!
Rotta

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx