(1) kommentti

Valtuustoaloite: Ikäihmisille itsepalveluasuntoja

Kirkkonummen perussuomalaiset ehdottavat, että kuntaan olisi saatava senioreille uudentyyppisiä itsepalveluasuntoja.

Senioreille tarkoitetuissa taloissa olisi yhteisöllisiä asuntoja, jotka eivät kuitenkaan ole palvelutaloja eivätkä vanhainkoteja vaan itsepalvelutaloja, joissa jokaisella on oma kotinsa. Näitä on perussuomalaisten valtuustoryhmän mukaan jo muun muassa Helsingissä ja kokemukset ovat kannustavia.

Perusuomalaiset muistuttavat, että Kirkkonummella ei ole riittävästi varauduttu ikäihmisten määrän kasvuun lähivuosista alkaen. Väestöennusteen mukaan ikäihmisten määrää kasvaa voimakkaimmin  keskustassa ja itäisellä alueella.

Samalla palvelut ovat jääneet laitospainotteisiksi vaikka yleinen suositus on ollut jo pitkään tehostettu palveluasuminen ja kotihoidon tukeminen. Parasta ikäihmiselle on asuminen mahdollisimman pitkään omassa kodissa tai sitä vastaavissa olosuhteissa, valtuustoaloitteessa todetaan.

Itsepalvelutalossa on jokaisen yksityisen asunnon lisäksi mahdollisuus tavata tuttuja ihmisiä, joilta voi saada apua arjen ongelmiin. Lisäksi talossa voi olla yhteiskeittiö, ruokailu- ja monitoimitila palveluineen, saunat ja pesula kuivaustiloineen.

Asumisoikeustyyppisten asuntojen rakentamiseen voisi saada valtiolta rahoitusapua. Kirkkonummella lainan hakijana ja saajana voisi perussuomalaisten mielestä olla kunnan ja Palvelukeskussäätiön muodostama asuntoyhteisö, jonka käyttöön kunta osoittaisi keskustan alueelta yhdelle tai useammalle itsepalvelutalolle sopivan tontin. Asuntoyhteisön osakkaana voisi olla myös Kirkkonummen suomenkielinen seurakunta.

(1) kommentti
Kommentit (1)

Kommentit (1)

Koko valtuustoaloite on luettavissa täältä:

http://kirkkonummi.perussuomalaiset.fi/uutinen/valtuustoaloite-ikaihmisten-asumiseen-itsepalvelutalot/
Vesa-Pekka Sainio

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx