(13) kommenttia

Valtuusto jumiutui kinaamaan, voidaanko rekkaliikenne kieltää Kantvikin taajaman läpi

Valtuustossa on tapahtunut sen verran muutoksia, että istumajärjestystä on myös muutettu. Demariryhmästä eronnut Markus Myllyniemi katsee entisen puoluetoverin Pirkko Lehtisen kanssa uutta paikkakarttaa.

Kirkkonummen valtuusto juuttui kiistelemään maanantaina Kantvikin läpi kulkevasta rekkaliikenteestä. Ongelmasta oltiin samaa mieltä, mutta ratkaisut jakoivat mielipiteitä.

Kolmituntisen kokouksen toiseksi viimeisenä asiana oli vastaus valtuustoaloitteeseen runsaan vuoden takaa.

Siinä esitettiin selkeästi, että raskas liikenne kielletään Kantvikin läpi johtavalla Sokeritehtaantiellä ja rekat ohjataan toista kautta kantatie 51:lle.

Perusteluna oli turvallisuus ja myös raskaan liikenteen ympäristöhaitat asutuksen keskellä.

Aloite on ollut moniportaisessa valmistelussa ja vastaus oli viimein valtuuston käsittelyssä maanantai-iltana.

> Raskas liikenne haluttiin kieltää asuinalueella − Yllättävä mittaustulos: Suurin osa liikenteestä onkin HSL:n busseja (Viisykkönen 18.4.)

Ensimmäisinä aloitteena takana olleet Ari Harinen (sd.) ja Erkki Majanen (kok.) eivät olleet alkuunkaan tyytyväisiä vastaukseen.

Harinen esitti valtuustossa, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Vastauksessa ei Harisen mielestä vastattu itse kysymykseen. Majaselle oli puolestaan jäänyt vaikutelma, että vastauksessa on vältelty ja vähätelty asiaa ja oikeastaan vastattu väärään kysymykseen.

Harinen täsmensi valtuuston kokouksessa aloitteen tarkoitusta.

− Tässä haluttiin vähentää raskasta liikennettä, ei suinkaan kieltää busseja ajamasta. Tielle pitäisi yksinkertaisesti laittaa liikennemerkit, jotka kieltävät yli 12 metristen autojen kulun.

Useassa puheenvuorossa pidettiin täyskieltoa teollisuuslaitoksille meneville rekoille erittäin ongelmallisena tai jopa mahdottomana, vaikka kiertotie onkin olemassa Båtvikintietä pitkin.

Yleisesti myönnettiin, että raskas liikenne on ongelma, mutta mitä sille voi tehdä, on toinen juttu. Teollisuus on ollut alueella kauan ennen kuin asutus on kasvanut nykymittoihin ympärille.

Yhdyskuntatekniikan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen vakuutteli, että asiaa on tarkasteltu monelta kantilta, mutta paletti on vaikea.

Yksi kynnyskysymys on Kauppisen mukaan se, että kiertotie on osin yksityistietä, jolle kunnalla ei ole määräysvaltaa ja toisaalta tie ei kestä kuntonsa puolesta kovin suurta raskaan liikenteen lisäystä.

Toinen pullonkaula on Vuohimäen liittymä kantatie 51:lle. Liittymästä on vaikea kääntyä vilkkaan liikenteen sekaan eikä todellista parannusta eli kunnollista eritasoliittymää ole tulossa vuosiin.

Valtuuston aika niukka enemmistö (26-22) tyytyi vastaukseen, eikä asiaa palautettu. Ajokieltoa Sokeritehtaantiellä ei siis ole rekoille näköpiirissä.

Useammallakin suulla muistutettiin, että Sokeritehtaan tielle on tehty perusteellinen liikenneturvallisuusohjelma, jota ollaan toteuttamassa.

Valtuusto hyväksyi Veikkolan meluesteen uuden kustannusarvion ja päätti varata ensi vuodelle budjettiin hanketta varten 2,5 miljoonaa euroa. Päätös syntyi yksimielisesti.

>Veikkolan meluesteelle tuli lisähintaa 2 milj. euroa − rakentamaan päästään vasta ensi vuonna (Viisykkönen 22.8.)

(13) kommenttia

Kommentit (13)

Sivut

Kenelle tuo raskas liikenne mahtaa olla ongelma tuolla parin kilsan pätkällä, enämpihän siellä liikkuu henkilöautoja joille myös voisi näillä perusteilla asettaa rajoituksia eli asian voisi tyystin jättää ns. tiukkapipoisten omaan mielikuvitukseen....
Ediksen nurkilta
Sokeritehdas on omalla kustanuksella rakentanut koko tie ei kunta
Vanha asukas jolla on älli päässä
Hyvä näin.
Kanttula

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx