(28) kommenttia

Valtuusto ehdotti, että myös Kirkkonummella tehtäisiin latuja tekolumella – asiaa selvitettiin

Latuja tampattiin viime talvena kunnan hankkimalla uudella latukoneella Veikkolassa ja keskustassa Jerikonmäellä.

Valtuusto ehdotti viime vuonna melko yksituumaisesti, että Kirkkonummella tarvittaisiin tekolumella tehtyä hiihtolatua, kuten Uudellamaalla on jo monilla paikkakunnilla.

Talvet ovat olleet entistä leudompia ja hiihtokelit huonoja. Kausi jää lyhyeksi, vaikka itse latuverkostoa on pyritty parantamaan ja uusi latukonekin on hankittu.

Valtuusto teki Tony Björkin (r.) laatiman aloitteen, jotta kunta hankkisi lumitykin laduntekoa varten tai ainakin asiaa selvitettäisiin. Aloitteen allekirjoitti nelisenkymmentä valtuutettua.

Kirkkonummi on aloitteen mukaan selvästi suurin kunta, missä ei pystytä tarjoamaan asukkaille tätä palvelua. Tämä tilanne on korjattava, miten pikimmiten, valtuutetut vaativat.

> Tekolumilatuja löytyy useista lähikunnista − Kirkkonummelta puuttuu, lumitykin hankintaa esitetään (Viisykkönen 16.3.2018)

Tarjouksia on pyydetty ja hintoja ynnätty. Kunnan viranhaltijoiden laskelmien mukaan yksi lumitykki maksaisi varusteineen noin 32 000 euroa ja kahden tykin järjestelmä noin 55 000 euroa.

Selvityksessä ei ole arvioitu henkilöstökuluja. Tekolunta tehdessä lumitykkejä ja pumppuja on valvottava ympäri vuorokauden ja se maksaa myös.

Sinänsä teknisesti tekoladun luominen ei ole vaikeaa. Tarvitaan vain muutaman päivän pakkasjakso.

Silloin lunta voitaisiin tehdä noin 2 000 kuutiota. Levitettynä sillä saisi aikaiseksi kilometrin pituisen ja viiden metrin levyisen latu-uran, jossa olisi lunta noin 40 senttiä.

Koneet olisivat liikuteltavia, ja latuja voitaisiin tehdä useissa paikoissa.

Selvityksessä muistutetaan, että lumen kerääminen puhtailta paikoilta on suositeltavaa ja usein myös kokonaisedullisin tapa lumettaa metsäisiä hiihtolatuja.

Vastaus on 30.9. kunnanhallituksessa, joka voi halutessaan evästää asiaa eteenpäin tai tyytyä vain selvitykseen.

> Hiihtokausi alkuun, latuja tehdään uudella koneella − Saako ladulla kävellä, keskustelu alkoi myös (Viisykkönen 10.1.)

(28) kommenttia
Tuolla rahalla mielummin se lähiliikuntapaikka Kantvikiin. On paremmin käyttöä ympäri vuoden.
Tylsää hiihtää sitä 1km edestakaisin kun tulviva joki katkaisee menon kuitenkin....
Pitkänmatkanhiihtäjä
Olisi ihan hyvä jos vois hiihtää kirkkonummessa, eikä aina espoossa.
Anonyymi
Varsin hyvä suunnitelma sillä hiihtäminen on mitä parhainta liikuntaa talvikeleillä ja liikuntahan ulkosalla parantaa tutkimusten mukaan reippaasti väestön ja etenkin työikäisten terveyttä...varsinkin kunnan nuutuneille virkamiehille ja miksei tavallisille duunareillekkin tuollainen kestoliikunta olisi nykyään enemmän kuin tarpeen?
Uffe
Sisäilmat kouluissa kuntoon ensin!
Lapset ensin
Hiihtäkööt rullasuksilla.Ilmasto lämpenee kokoajan,niin on hukkainvestointi.
Seuraavaksi vissiin pilkkiöille jääkone.
Järkee vai ei?

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx