Valtio lähti mukaan – Siuntioon nousee uusi monitoimihalli
Siuntioon suunniteltu monitoimihallihanke alkaa varmistua. Valtio on lupautunut mukaan hallin rakentamiseen 750 000 eurolla.
Valtionavustus varmistui, kun urheiluministerin tehtäviä hoitava Carl Haglund (RKP) allekirjoitti kohteet, joihin valtio on antamassa rakennusavustuksia seuraavien neljän vuoden aikana. Siuntiolle luvattu valtionavustus on suurin, joka annetaan hallihankkeisiin. Vain uimahallit voivat saa enemmän tukea.
Luvatut avustukset edellyttävät, että valtion budjettiin saadaan vastaavat summat.
Nykyisen Siuntion urheiluhallin viereen suunniteltu halli maksaa nykyarviolla 3,45 miljoonaa euroa. Valtionavustuksen lisäksi hallia on tarkoitus lainottaa 1,75 miljoonalla eurolla.
Lainan takaajaksi on pyydetty Siuntion kuntaan. Siuntion kunnanhallitus päätti maanantai-iltana suhtautua periaatteessa myönteisesti takauspyyntöön.
Hallihankkeeseen on myös luvassa 800 000 tukea Sparbanksstiftelsiltä.
Siuntio on jo päättänyt vuokrata halliyhtiölle tontin 30 vuodeksi.
Halliyhtiön toimii yhdistyspohjalta. Osakeyhtiön omistaja on Sjundeås intresse förening – Siuntion tukiyhdistys Ry.
Halliin on suunniteltu monipuoliset harrastusmahdollsuudet liikunnalle. Erityisesti käsipallo on Siuntiossa suosittu, ja siille tarvitaan runsaasti harjoittelutiloja.
Halliin on kaavailtu katsomoa noin 1 000 henkilölle.
Kirkkonummelle ei myönnetty liikuntahankkeisiin tukea. Vihdissä on sen sijaan liikuntahallihanke, joka sai myös 750 000 euroa valtionavustusta ensi vuodelle.
> 51-Arkisto (17.5.) Siuntiossa luja usko – iso monitoimihalli valmis ensi vuonna
> Video: Siuntioon nousee Länsi-Uudenmaan suurin monitoimihalli
Kommentit (2)
Valtion budjettiin pitää tuo summa kyllä ensin saada ja sitten vasta kaikki on varmaa ja siihen asti epävarmaa.
Toivotaan, että kunta allekirjoittaa sellaisen takuupaperin, että ei tarvise vuosien päästä olla suuressa ahdingossa. Siis maksumiehenä.
Ettei tämä sama " tauti " vaan satu tarttumaan.
Kun tämänmoista " tautia" on kuntarajan ulkopuolella.
Kommentoi