(1) kommentti

Uutta Masalassa: Kahvila avataan syksyllä

Masalan uusi kahvila avataan Sepänkyläntien ja Masalantien risteykseen.

Masalan kapeahko palvelutarjonta monipuolistuu kesän jälkeen, kun katukuvaan ilmestyy uusi kahvila.

Masalan uusimpien kerrostalojen läheisyyteen tuleva kahvila on alan yrittäjän Tiina Karlssonin uusin hanke. Hän on ostanut kahvilaa varten liikehuoneiston kesällä valmistuvasta kerrostalosta.

Karlsson on pitänyt Kirkkonummen keskustassa kahvilaa runsaan neljä vuotta, ja nykyisin hänellä on myös uimahallin kahvio.

Kahvilan perustamiselle Masalaan ei Karlssonin mukaan ole ehkä paras hetki juuri nyt, mutta toimintaa varten oli tarjolla sopiva liikehuoneisto.

- Toisaalta uskon vahvasti Masalan kehitykseen. Se on lähellä Espoota, radan varressa ja kunnan kaavoituksen painopiste on siirtynyt Masalaan. Taajama kasvaa ja toivottavasti kunta kehittää Masalaa johdonmukaisesti, Karlsson toteaa. Hän on itsekin kuntapäättäjä vihreiden valtuutettuna.

Uuden kahvilaan ympäristöön valmistuu useita kerrostaloja. Lisäksi paikka on Karlssonin mielestä hyvä läheisen uuden lähiliikunpaikan takia. Ja kirjastokin on lähes vastapäätä.

Kahvilayrittäjänä Karlsson sanoo, että toiminnan kannalta on eduksi, kun samalla yrittäjällä on enemmän toimintaa kuin yksi kahvila. Hänen mukaansa uimahallin kahvila on helpottanut Kauppakeskus Kirsikassa toimivan Art Cafe Babylonin pyörittämistä.

Masalan uusi kahvila on liikeidealtaan samantyyppinen kuin kauppakeskuksessa toimiva. Masalan Cafe Babyloniassa keskitytään Karlssonin mukaan kuitenkin desingin esittelyyn.

Masalan kahvilaan tulee 25 asiakaspaikkaa. Ainakaan alkuvaiheessa ei Karlssonin aio hakea kahvilalle anniskelulupia. 


(1) kommentti
Kommentit (1)

Kommentit (1)

Hei Tiina. Kävin muutmaia kertoja Kirsikan cafessasi lähinnä jazzin merkeissä. Mutta nyt hämmästelen tätä masalalaisten passiivisuutta käyttää cafe-palaveluja. Vanhassa Varubodenin kiinteistössä toimi aikoinaan kahvila mutta yrittäjä muutti pois eikä jatkajaa löytynyt. Ilmeisesti kahvilakulttuuri on meillä vielä niin kehittymätöntä, että vakituista asiakaspohjaa on vähän. Me emme osaa tavata tuttaviamme kasvokkain. Sääli !!! Syitä Babylonin tilanteeseen löytyy useita. Ehkä voin niihin palata myöhemmin. Omat kokemukseni perustuvat 25 vuoden oleiluun Ranskassa. Olisin toivonut jatkoa toiminnallesi täällä mielestäni sulkeutuneessa lähiössä, johon kuitenkin koko ajan tulee uusia asukkaita. Tämä kuvaa meidän sulkeutuneisuuttamme. Ja sitten valitamme, että ei ole seuraa. Ei tietenkään kun ei itse olla aktiivisia. Kahvilakulttuurin luulisi olevan juuri oikea aste varsinkin sellaisille, joille ravintolaan menon kynnys on syistä tai toisista liian korkea. Kerran ehdin Masalan Babylonissa käydä. Terveisin viestinnän senioryrittäjä.
Usko Sipilä Luoma

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx