(29) kommenttia

Uusi tutkimus: Joukkoliikenteen käyttö vähentynyt Kirkkonummella – oma auto yleisin kulkupeli

Kuntakohtaiset joukkoliikenneosuudet Helsingin seudulla. (kuva: HSL)

Joukkoliikenteen käyttö on tuoreen tutkimuksen mukaan hiipunut viime vuosina Kirkkonummella. Kehitys ei poikkea kovin paljon muista Helsingin seudun kehyskunnista.

HSL ja alueen kunnat ovat teettäneet laajan kulkutapatutkimuksen, joka julkaistiin edellisen kerran kuusi vuotta sitten.

Viime vuoden syksyllä tehtyyn Liikkumistottumukset 2018 kyselyyn osallistui vajaat 11 000 vastaajaa, jotka valittiin satunnaisotoksella väestörakenne huomioon ottaen.

Kirkkonummelaiset tekevät tutkimuksen mukaan arkisin yhteensä yli 100 000 matkaa joko kotikunnassa tai Helsingin seudulla. Mukaan on laskettu kaikki matkat, myös jalan ja pyörällä tehdyt.

Kirkkonummelaiset tekivät kaikista matkoistaan 57 prosenttia autolla. Osuus on sama kuin kuusi vuotta sitten.

Joukkoliikenteellä matkoista tehtiin viime syksyn kyselytulosten mukaan 11 prosenttia. Pyöräilyn ja kävelyn osuus oli yhteensä 28 prosenttia.

Lukumääräisesti joukkoliikennematkoja tehtiin arkipäivänä noin 12 800 kappaletta.

Edellisen vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan joukkoliikennematkoja tehtiin 14 700 vuorokaudessa, joten lukumääräisestikin joukkoliikenteen käytössä oli pudotusta.

Luvuissa ovat mukana siis Kirkkonummen sisällä ja Helsingin seudulla kirkkonummelaisten tekemät matkat, jotka huomattavalta osaltaan ovat työmatkoja, mutta myös koulu- ja vapaa-ajanmatkoja.

Henkilöautomatkojen lukumäärä oli kuudessa vuodessa kasvanut 67 000 matkaan vuorokaudessa.

Joukkoliikenteen osuutta matkoista mitattiin myös jättämällä kävely- ja pyöräilymatkat pois laskuista.

Tällöin joukkoliikenteen osuus oli Kirkkonummella viime syksynä 16 prosenttia. Loput ovat automatkoja.

Kuudessa vuodessa joukkoliikenteen osuus oli pudonnut neljä prosenttiyksikköä 20:stä.

Myös Espoossa, Järvenpäässä, Hyvinkäällä ja Tuusulassa joukkoliikenteen osuus oli pienentynyt.

Kehyskunnista vain Keravalla ja Sipoossa oli joukkoliikenteen käyttö suhteellisesti kasvanut.

Kehyskunnissa automatkojen määrä henkeä kohti kasvoi ja pääkaupunkiseudulla pysyi ennallaan.

Tutkimuksessa mitattiin myös kestävien kulkutapojen osuutta kaikista matkoista.

Kirkkonummella kestävien kulkutapojen, eli joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn osuus oli 42 prosenttia. Se on enemmän kuin monissa kehyskunnissa. Esimerkiksi Vihdissä ja Nurmijärvellä osuus on noin 35 prosenttia.

> Koko tutkimus löytyy HSL:n sivuilta

(29) kommenttia
Kommentit (29)

Kommentit (29)

Julkisilla merkitsee nyt runsaan yhden työpäivän mittaista lisää työviikkoon pelkästä työmatkasta verrattuna omaan autoon. Se on pois perheeltä ja vapaa-ajasta. Tarkoittaa vuodessa n. 52 työpäivän mittaista lisäaikaa työmatkoista! Muu ei ihmetytä kuin julkisen liikenteen onneton toteutus.
No go
Ihme urputusta. Kirkkonummeltahan menee suora junayhteys Hesan keskustaan??
Hsl
Olen alkanut vakavasti miettiä auton ostoa tai muuttoa vaikkapa jonnekin Porvoon suuntaan, mistä pääsee ilman vaihtoa julkisilla Helsinkiin, usein jopa nopeammin kuin Kirkkonummelta Helsinkiin, vaikka matka Porvoosta on reilusti pidempi. HSL-alueella joukkoliikenne on hidastunut ja luotettavuus heikentynyt. U-Junat ovat jatkuvasti myöhässä, samoin 170-sarjan bussit, vaihdot menee helposti pipariksi. Viimeistään siinä vaiheessa pitää pakata kampsunsa, kun metro Kivenlahteen valmistuu.
Bussimatkustaja
Kuten mainitsin, kannattaisi aloittaa muutama vaikka 3 suoraa linjaa välille kirkkonummi-kamppi aamu ja ilta ruuhkaaikoihin. Katsoa onko kysyntää ja lisätä sitten tarpeen vaatiessa.

Kolme vuora aamuin illoin tulee maksamaan kunnalle maksimissaan 200000€ vuodessa, jos sitäkään. Imago hyöty, mikä tulee paremmista liikenneyhteyksistä on arvoltaan tätä suurempi.
Keijo
Juurikin näin, olisihan tuo suora bussiyhteys Kirkkonummelta Kamppiin varsin merkittävää liikkumisen sujuvuuden ja eritoten viihtyvyyden kannalta. Jotenkin tuo metroon vaihtaminen Matinkylässä ja siinä matkustaminen tuntuu epämiellyttävältä....
Anonyymi
Olisiko se muka joku ihme että joukkoliikenteen käyttö alkaisi vähentyä, kun suoraan helsinkiin ei pääse kuin junalla. Metro ja bussi yhdistelmä on oikeasti aika hidas, varsinkin jos joutuu odottamaan sitä metroa jolla pääsee matinkylään ja matinkylässä joutuu odottamaan bussia jolla pääsee kirkkonummelle. Mitenkä oikeasti voitiin kirkkonummen päättäjille myydä joukkoliikenteen huononnukset, kun hsl:n liityttiin? Vai eikö ymmärretty mihin liityttiin ja mitä siitä seuraisi.
alapo
Kuljen julkisilla niin kauan kuin matka-aika - hinta yhtälö on mielestäni vihreällä. Mikäli tästä yhtään menee vaikeammaksi, niin otan sumeilematta oman autoa käyttöön.
Vihreä on väri, ei aate
Huonontunut joukkoliikenne on jumittanut asuntokaupan.
Monet huoneistot näyttävät olleen toista vuotta myynnissä, mutta ilmaiseksikaan eivät vaihda omistajaa kun puolen tunnin matka Helsinkiin kestää kolme kertaa kauemmin julkisilla.
Päättäjät, tehkää tästä johtopäätöksiä, mikä on Kirkkonummen kasvun este.
en ihmettele
Voisiko tästä vetäistä johtopäätös, että kun joukkoliikenteen käyttö vähenee, niin me ei ollakaan niin kovin sosiaalisia kuin mitä halutaan luulla? Mikä olisikaan parempi paikka tutustua uusiin ihmisiin, kun suuntakin on lähes sama, ja aikaakin olisi? Vai parempi sittenkin olla metsättyneenä Röllinä, ja elää siinä tutussa .itutuksessa päivästä toiseen? Ja enhän minä tuohon halua edes tutustua, kun olen kuullut sitä ja tätä..
Jokainen liikkuu, ja toiset vinkuu!
Metron tultua siirryimme omiin autoihin. Seuraavaksi, muutamme pois Kirkkonummelta. Suora bussiyhteys oli Kirkkonummi-Helsinki oli hyvä, nopea ja sopi meidän aikatauluihin.
Toistaiseksi 2 autoa
Joukkoliikenne on huonontunut metron valmistumisen jälkeen. Matinkylästa huono syöttöliikenne, matkustusajat pidentyneet. Pitäisi olla vaihtoehtoja! Takaisin suorat bussit Kamppiin! Lisäksi Turun junan pysähtymättömyys huononsi liikkumisen mahdollisuuksia.
Anita Seppovaara
Ehkä hinnoittelussa vikaa ja myöskin ei niin helpoks tehtyä.
love you baby
Uusin tilastotieto 3.12.2019 HSL:n aamukoulusta. D-vyöhykkeiden matkat nousseet 7% ja Kirkkonummen sisäinen julkisen liikenteen käyttö 5%. Kestävien kulkutapojen käyttö noussut vuodesta 2012 3%.
Pekka M. Sinisalo
Loistava kun on oppinut olemaan ilman kelloa liikenteessä, eikä elämää rakentanut siten, että täytyy /on pakko olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Ne ovat edelläkävijöitä jotka jo nyt liikkuvat yleisillä (vaikkakin yleiset eivät liiku täydellisesti just omaan sopivaan aikaan), aina parempi ennakoida asioita, kun tehdä ne väkisin tai jälkiviisaasti.
Kiire minne, ennenaikaiseen..
Jumalattomat tiemaksut äkkiä käyttöön vaan, niin saadaan ihmiset massoittain luopumaan autoilusta ja niillä miljoonilla euroilla bussilinjoja lisää. Maailma pelastuu kun kirkkonummelaiset lopettavat autoilun.
vihreä vallankumous
Selvästi, kuten moni on kommentoinut, julkinen liikenne ei pärjää autoilulle kun verrataan matkaan käytettyä aikaa. Ainut tapa tehdä julkinen liikenne kilpailukykyiseksi on tarjota nopeita yhteyksiä, erityisesti Ruuhkaaikoihin.

Y junia tarvitaan lisää, ja menetetty suora bussiyhteys knummi- Hki tarvitaan takaisin. Jos sais alkuun vaikka kolme bussilähtöä arkiaamuisin, siinä vois testata käyttöastetta, eikä voi olla hinnaltaan ylitsepääsemätön. Kuntapoliitikot, ottakaa koppi, te päätätte siitä mihin rahoja käytetään!
Keijo
Kenelle tämä tuli yllätyksenä?

Olisikin ollut outoa, jos
Julkisen liikenteen ennestäänkin heikon palvelutason lasku ei olisi vaikuttanut.
I am not surprised at all.
Työpaikka Meilahdessa, U-juna+Bussi, 1 h 20 min. Oma auto 30 min.
Aivan kestämätöntä.
Markus
Etätyö on lisääntynyt viime vuosien aikana paljon. Tämä vähentää kaikenlaista liikennettä hyvä näin.
Etäilen kolme päivää viikossa.
Joukkoliikenne on niin paljon hidastunut metron aloittamisen jälkeen, etteivät päiväkoti-ikäisten vanhemmat ehdi hakea muksujaan päiväkodista ennen sen sulkemista vaikka aamulla veisi lapsen sinne heti puoli seitsemäksi. Ainut tapa selvitä on/oli muuttaa lähemmäksi työpaikkaa tai hankkia auto.
enpä ihmettele
Helsinki-Järvenpää junamatka 28 minuuttia, ei 20.
Hki-Kirkkonummi Y-juna 34 min.
Faktantarkastaja
Kirkkonummelta on aivan liian kallista ja erittäin vaikeata/hankalaa liikkua yhtään mihinkään ilman omaa autoa. Julkinen liikenne on hidas, hankala ja aina myöhässä. Pelkästään Espoossa käyntiin julkisilla menee 3h!!! Ja junamatka stadiin on 40-45min jos junat ei ole myöhässä. Bussi metro yhdistelmä vie 1h10 min!!!! Järvenpäähän pääsee junalla jo 20min.
Ei ikinä julkisella mihinkään.
Missään ei asiakaskunta vaadi niin vähän kuin Kirkkonummella. Sitä saa mitä tilaa.
Hupsjunaajoiohi
Ei tätä voi kutsua joukkoliikenteeksi. 20 Min kävelyä bussipysäkille, 10 minuuttia aikataulusta myöhässä tulevaa bussia odottaminen, 10 minuuttia joukkoliikennettä Espooseen, jossa vaihto tai kävelyä, jotta 15 min päästä työpaikalla. Autolla sama hoituu 20 min.
Marjuli
Ei kenelläkään ole aikaa käyttää julkisia 4h päivässä kun autolla menee 1-1.5h.
Tässä myös syy että Kirkkonummelle ei saada uusia asukkaita. Julkinen liikenne on tehty mahdottomaksi.
Autolla
Kaukojunat pysähtymään Kirkkonummella ja suorat bussit Kamppiin. Auttaisi edes jonkin verran.
Mietintää
Metron tulon jälkeen siirryin omaan autoon.
Ex-bussilla kulkija
Kunhan metro valmistuu Kivenlahteen asti, edelleen lisääntyy autoilu, koska matka-aika julkisilla lisääntyy reilusti edelleen. Bussi ei sitten kulje motaria suoraan edes Matinkylään vaan poikkeaa reilusti sivuun Lippulaivaan monien liikennevalojen kautta. Jotain tälle pitäisi tajuta tehdä NYT, ennenkuin metro on valmis.
Pahaa pelkään
Onpa yllätys! Pitäiskö tehdä jotain...
Suprice

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx