(7) kommenttia

Uimahalleja avataan – Kirkkonummella ovet yhä kiinni, avaamista aikaistettiin kuitenkin viikolla

Kirkkonummen uimahalli on kiinni kesän loppupuolelle.

Useilla paikkakunnilla kuten esimerkiksi Espoossa uimahalleja avataan 1.6. koronarajoitusten jälkeen. Kirkkonummella sisäallasuintia täytyy vielä odotella.

Kirkkonummen uimahalli on ollut kiinni maaliskuun puolesta välistä lähtien.

Halli oli tarkoitus avata 3.8., mutta nyt on päätetty aikaistaa avaamispäivää viikolla. Uimaan pääsee siten 27.7. alkaen.

Muina vuosina uimahalli on ollut suljettu juhannuksesta elokuun alkuun.

Uimahallilla tehdään parhaillaan huoltoa. Tänä vuonna lisätyötä tulee terapia-altaan suodatinhiekan vaihdosta.

Kirkkonummen kunnan nuoriso- ja liikuntajohtaja Seppo Savikuja kertoo, että hallia ei olisi pystytty avaamaan kesäkuuksi käytännön asioiden takia.
 
Uimahallin lähes koko henkilökunta on ollut palkankeskeytyksen takia pois töistä lähes toukokuun puoleenväliin saakka.
 
Huoltotöihin on nyt päästy, ja ne hoidetaan kerralla kuntoon. 
 
Toisaalta Savikujan mukaan henkilökunnan lomatkin on pidettävä, joten kaikki käytännön asiat päätettiin hoitaa yhtäjaksoisesti.
 
Uimahalleissa on ensi viikosta alkaen useita rajoituksia koronaepidemian takia.
 
Kirkkonummen uimahallin koronakäytänteistä tiedotetaan lähempänä avaamisajankohtaa.
(7) kommenttia
Kommentit (7)

Kommentit (7)

Olisi hyvä, että uimahallin aukeamisesta löytyisi tietoa myös kunnan sivuilta.
kuntouimari
Eikös se henkilökunta ollut lomautettuna tai jotain ? Varmaan hankalaa tehdä huoltaja ilman porukkaa?
Olinko vääränä
Sekä johto että sivistys- ja vapaa-aikalautakunta ovat nukkuneet ruususen unta. Tämä on juuri sitä, kun vastuuta ei oikeastaan ole mistään ja suunnitelmat eivät muutu tilanteen mukaan. Aika menee lähinnä ihmettelyyn.
Abra
Kunta on varmasti säästänyt valtavasti pitämällä uimahallin ovet kiinni. Ei tarvitse lämmittää valtavia allasvesimääriä eikä koko isoa hallia. Saunat pysyvät viileinä, ja mieletöntä määrää vettä ei tuhlata sähköstä puhumattakaan. Voitaisiin ottaa koko halli muuhun käyttöön. Ulkotekojäitä vastustavia mukaillen: miksi talvella pitäisi uida? Ja kuntoportaita vihaavien sanoin: miksi niin moni tulee uimahalliin autolla, mitä urheilua sellainen muka on?
Järviin ja mereen vaan
Ei haittaa, paremmin pääsee nyt uimaan järvien tai meren tuntumaan eikä ole tautiriskiä:))
Staffan
Jos tuossakin laitoksessa olisi taito johdon hyppysissä, olisi huollot tehty ja halli auki tuottamassa niitä kaivattuja hilloja kunnan kassaan,Ei luulisi hiekkojen vaihdon vievän koko kesää,hieman ennakkosuunnittelua niin eipä olis tätäkään tullut.Ei firmatkaan hoida huoltohommia tuolla asenteella,no nythän pelataankin veronmaksajien rahoilla.
aatanan tunarit
Useilla paikkakunnilla myös huoltytöt on tehty heti. Kirkkonummi mokasi ja keskeytti laittomasti palkanmaksun
Tero

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx