(20) kommenttia

Torin ympäristöön on hahmoteltu pikkukaupunki – 1000 uutta asukasta, liiketiloja ja toriparkki, katso kuvat!

Haivannekuva uudelle torille kirkon portailta katsottuna. (kuva: Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen)

Kirkkonummen ”vanhan” keskustan eli Kirkkotorin ympäristöön ovat valmistuneet ensimmäiset suunnitelmat, jotka tähtäävät neljän uuden korttelin rakentamiseen torin pohjois- ja eteläpuolille.

Suunnittelu aloitettiin arkkitehtikilpailulla nelisen vuotta sitten. Sen jälkeen kunta teki alueen kiinteistöomistajien kanssa sopimuksen kaavoituksen aloittamisesta ja nyt ensimmäisiä suunnitelmia on tulossa nähtäville ja arvioitaviksi.

Suunnittelualue on kooltaan 7,5 hehtaaria ja ulottuu Kirkkotallintieltä torialueen yli Överbyntielle.

Kaavoitushanke tähtää 1970 -ja 1980 -luvuilla rakennettujen liikekiinteistöjen purkamiseen ja uusien kortteleiden rakentamiseen.

Uudet asuintalot olisivat pääosin 4-kerroksisia. Suunnitelmiin on sijoitettu myös kaksi 8-9-kerroksista taloa.

Uudestaan rakennettavalla alueella ei asu nykyisin juuri ketään. Uusien kortteleiden valmistuttua asukkaita tulisi torin seutuville noin 1 000.

Suunnitelmissa on lähdetty siitä, että nykyisen torin alle tulee 100 autopaikan parkkihalli, johon tulisi kirjaston käyttöön noin 40 asiakaspaikkaa ja loput uusien liiketilojen tarpeisiin.

Tällöin koko tori pitäisi rakentaa uudestaan. Tavoitteena on viihtyisä ja korkeatasoinen uusi torimiljöö.

Asuintalojen pysäköinti hoituisi kortteleiden sisällä pysäköintihalleissa.

Tallinmäen asemakaavaksi nimetyllä alueella tonttimaa on sekä yksityisessä että kunnan omistuksessa.

Kunta omistaa niin sanotun pankkitalon, jossa on R-kioski, sekä Salen-talon takana Överbyntien varrella sijaitsevan pysäköintialueen.

Nykyisen parkkipaikan kohdalle on suunniteltu kahta kerrostalokorttelia.

Uutta Tallinmäen aluetta suunnittelee kunnan ja maanomistajien laskuun Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy, jonka ehdotus valittiin parhaaksi suunnittelukilpailussa.

Yhdyskuntatekniikan lautakunta käsittelee Tallinmäen kaava-alueen alustavia suunnitelmia 24.10.

Lue lisää:

> Pyöreä vau-kerrostalo puusta ja vieläpä ilman autopaikkoja − Kirkkonummi suunnittelee rohkeasti uutta keskustaa (Viisykkönen 25.1.)

> Kirjaston, kauppojen ja kirkon pysäköinti maan alle – toriparkki valittiin jatkosuunnittelun pohjaksi (Viisykkönen 25.1.)

> Tässä pöydässä tehtiin Kirkkonummen ehkä merkittävin sopimus maanomistajien ja kunnan kesken − tavoitteena uusi keskusta (Viisykkönen 20.12.2017)

> Iso rakennusyhtiö ryhtyy kehittämään torin miljöötä: Salen ja Rosson talon paikalle uusia asuntoja ja palveluita (Viisykkönen 9.11.2017)

> Vanha pankkitalo väistyy uuden tieltä – Kirkkonummen torin varrelle kaavaillaan senioriasuntoja ja hoivapalveluita (Viisykkönen 16.10.2017)

(20) kommenttia

Kommentit (20)

Sivut

Hyvältä näyttää.
Keskustaan kaivataan lisää elämää ja tiivistä rakentamista. Toivottavasti saadaan kunnon kahviloita.
Kun keskusta on kunnossa, niin toivottavasti "rumilukset" viimein häipyy näköpiiristä. Nykyään kun kunnolla uskalla keskustassa käydä, kun sieltä löytyy ties minkänäköistä tallaajaa...
Hyvältä näyttää
Taas joku suunnitelma jonka tekee joku ei aito Kirkkonummelainen, jonka sydän ei syki Kirkkonummelle. Kirkkonummi on ja tulisi pysyä pienenä maalaiskuntana. Jos pitää rakentaa niin puurakennuksia vanhaan tyyliin joka sopii kirkon viereen.
WhipIt
Boris J

Tämä toriparkki on tärkeä koska torilla on yksi osuuskunta jolla on pieni kauppa siinä ja tällätavoin saadaan asiakkaat pysymään heillä eikä mene Cittariin.
SOK HOK POK NOK
Hulluin ajatus kaavoitusvastaavalta ikinä ! Torin alle maanalainen parkkihalli. Haloo!! Emme ole Turku tai Oulu tai mikään muukaan julkisuudessa ollut pähkäpäinen kaupunki. Olemme velassa rypevä, kilpailukyvytän pieni länsi-Uusimaalainen kunta jonka päättävät virkamiehet asuvat Helsingissä ja Espoossa. Ylintä virkamiestä lukuunottamatta. Hanke vaikuttaa koirapuistolta potenssiin kolmesta viiteen.
God Save the Knummi !!
Boris J
Kyllähän tuo keskusta pitäisi uudistaa ihan kokonaan lähtien Poliilaitokselta päättyen siihen päiväkotiparakkiin. Käsittämättömän ruma alue. Vanha työkkäri ja rokkari, kela, osuuspankki ihan koko lysti nurin ja nopeasti.
Sou

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx