(15) kommenttia

Tokmanni saa kilpailijan aivan naapuriin – ruotsalainen kauppaketju tulee Kirkkonummelle

Tokmannin uuden Kirkkonummen myymälän avajaispäivänä kolme vuotta sitten jonotettiin ämpäreitä.

Kirkkonummelle on rantautumassa iso ruotsalainen halpakauppaketju. Uusi myymälä on tarkoitus rakentaa Munkinmäkeen Tokmannin ja Jyskin naapuriin.

Kysymyksessä on Rusta-halpakauppaketju, joka osti viime vuonna suomalaisen Hong Kongin ja sen 24 tavarataloa.

Rusta on voimakkaasti kasvanut ja Suomessa yhtiö kertoo tähtäävänsä lähivuosina noin 30 uuden myymälän avaamiseen. Kirkkonummi on niistä yksi.

Rustalla on Pohjoismaissa ja Saksassa yli 150 myymälää. Suomen myymälöiden nimi muuttuu jossakin vaiheessa Rustaksi ja tavaravalikoima yhtenäistetään samanlaiseksi kuin ketjun muissa liikkeissä.

Rustan uusi myymälä rakennetaan Tokmannin ja Jyskin myymälöiden jatkeeksi VBO:n entisen rautakaupan tontille Munkinmäessä.

Myymälärakennuksen rakennuslupa on 22.10. käsittelyssä Kirkkonummen rakennuslautakunnassa.

Uuden myymälän rakentaa Jatke Oy, joka urakoi myös samalla tontilla olevan liikerakennuksen.

Hankekehitysjohtaja Mikko Halme Jatke Oy:stä kertoo, että rakennustöihin ryhdytään heti kun luvat saadaan. Tavoitteena on saada myymälä auki ensi syksynä.

Uudessa rakennuksessa on vajaat 3 000 kerrosneliötä. Kolme vuotta sitten valmistunut ensimmäinen kahden myymälän liikerakennus käsittää noin 5 000 kerrosneliötä.

Rustalle rakennettavan myymälän jälkeen tontille voidaan vielä rakentaa noin 2 000 kerrosneliötä kaupantiloja.

Halmen mukaan koko kauppakeskuksen loppuun rakentamisesta ei ole päätöksiä, mutta keskusteluja on käyty.

Rustan myymälöissä on erityisesti kotiin ja sisustukseen liittyvää tavaraa.

Hong Kong tunnetaan varsinkin miesasiakkaiden kauppana. Muun muassa kalastusvälineet ovat sen tunnettuja tuotteita.

Hong Kong oli pahoissa talousvaikeuksissa, kunnes ruotsalaiset ostivat yhtiön viime vuoden keväällä.

Rusta kertoo, että sen asiakunta muodostuu pääosin naisista, joten Hong Kongin ”brändiä” muutetaan Suomessa melkoisesti.

Rusta tarkoittaa suomeksi ”järjestellä”, ”panna asioita järjestykseen”.

Suomen suurin halpakauppaketju on Tokmanni, jolla on lähes 200 myymälää.

Kirkkonummelle avattiin uusi Tokmanni kolme vuotta sitten.

> Kirkkonummi ei pettänyt – sadat jonottivat ämpäreitä (Viisykkönen 22.9.2016)

(15) kommenttia
Voi sitä väärinkäsitysten määrää Kirkkonummella , kun sovitaan tavattavan Rostassa, mutta päädytäänkin Rustaan.
Joppe joutomies
Onhan hieno juttu vain pikkunen mutta,kun sattuu olemaan nämä ainaiset vastustajat jospa ne olis kerrankin järjissään
Anonyymi
Tervetuloa, mutta varoittakaa ettei suomalaisille enää ämpäreitä!
Anonyymi
hyvä

Suomessa on se tapa ollut aina että pitää mennä vetämään ovesta muuten ei tiedä onko kauppa, bensaasema ym auki.
Jo 70 luvulla kun ajelin Norjassa tienposkella oli iso ilmoitustaulu missä kerrottiin onko bensaasema auko vai kiinni ( open, lukket )
Kirkkonummella on jokainen paikka sillain tehty että et tiedä onko auki vai ei. Olen valittanut esim. Cittarissa mutta mitään ei tapahdu. Tuskin se Rusta tulee olemann muita parempi kun suomessa on.
Junttikylä.
Joku kuitenkin valittaa, aina on valittu. En muista olisikko ollut mitään kohdetta joka olisi säästynyt valituksilta.
Onko valittaminen tapa vai tottumus

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx