Talviurheilukausi käyntiin – Peuramaalla pääsee mäkeen
Suomen eteläisin laskettelukeskus Peuramaa on saatu auki. Lumetus on viime päivinä onnistunut, ja taivaaltakin on pikkuisen saatu hiihtokeskuksissa lumetukseen apua.
Myös kaikki maan eteläisimmät hiihtokeskukset ovat nyt auki ainakin yhden rinteen verran. Peuramaa Kirkkonummella ja Påminne Raaseporissa on avattu tänään lauantaina (27.12.). Kauniaisten rinne on vielä kiinni.
Tällä kertaa etelän hiihtokeskusten tilanne näyttää kohtuulliselta, sillä rinteitä saatiin auki joululomien aikaan. Etelässä joulu ja uusi vuosi ovat hiihtokeskuksille yleensä huomattavasti tärkeämpiä ajankohtia kuin ylempänä Suomessa.
Viime vuonna tilanne etelässä oli aivan toinen. Lunta ja pakkasta oli jo joulukuun alkupuolella, mutta esimeriksi Peuramaa jouduttiin sulkemaan tapaninpäivänä ja saatiin auki uudestaan vasta tammikuun puolessa välissä.
Koko viime talvea vaivasi etelässä lumipula. Vaikka rinteisiin saatiin lopulta paksultikin lunta, maisema oli lumeton ja karu. Se ei houkutellut talviurheilulajien pariin.
Sen sijaan golfkenttiä avattiin jo helmikuussa tänä vuonna.
Peuramaan toimitusjohtaja Janne Uotila luonnehti (Viisykkönen 26.2.) viime kautta huonoimmaksi 30 vuoteen.
> 51-Arkisto (26.2.) Peuramaalla toivotaan – tulisi edes sentti lunta
Kommentoi