(22) kommenttia

Tältä Kirkkonummen asemaseutu voisi näyttää – satoja uusia asukkaita, hotelli ja tornitalo

Ideasuunnitelma Munkinmäestä (vaihtoehto 1). Kuva etelästä Kirkkonummen keskustan suuntaan.

Kirkkonummen keskustan portiksi on ideoitu merkittävää uudisrakentamista, joka muuttaisi radan eteläpuolen täysin. Maamerkkinä olisi 13-kerroksinen asuintalo.

Ideat liittyvät aseman eteläpuolisen alueen kaavoitukseen, johon on tarkoitus ryhtyä ensi vuonna.

Tällä hetkellä suunnittelualue on pääosin parkkipaikkoja ja metsäistä mäkeä.

Alueen omistavat suurimmalta osin kunta ja valtio eli Senaattikiinteistöt. Valtiolla on menossa muillakin paikkakunnilla rautatieasemien lähialueiden rakennushankkeita.

Munkinmäen puistosta on teetetty kaksi ideasuunnitelmaa. Niissä uudet talot on sijoitettu Munkinmäelle ja aivan radan varteen.

Suunnittelualueen tulevaksi asukasmääräksi on arvioitu 700-850 uutta asukasta.

Ideasuunnitelmissa on varauduttu myös hotellitontin sijoittamiseen.

Alueen pysäköinti hoidettaisiin pääosin pysäköintilaitoksissa.

Liityntäpysäköintipaikkoja on hahmoteltu noin 100, jotka korvaisivat nykyisiä parkkipaikkoja.

Ideavaihtoehdoissa on haettu pikkukaupunkimaista ilmettä keskustan eteläosaan.

Korkeat talot olisivat myös maamerkkinä, kun Kirkkonummen keskustaa lähestytään idästä tai lännestä.

Ideasuunnitelmat on tehnyt Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy.

Ensimmäisen kerran suunnitelmiin ottaa kantaa Kirkkonummen yhdyskuntatekniikan lautakunta 12.12.

(22) kommenttia
Kommentit (22)

Kommentit (22)

Nyt jos milloin kunnan päättäjillä olisi oiva paikka hyödyntää kunnanhallituksen Kööpenhaminan matkan oppeja ja kokemuksia. Kirkkonummi voisi valmistella uuden kehitysstrategian, jolla kaavoittamisen kautta tähdätä merelliseksi suurkaupungiksi Köpiksen jalanjäljillä.
VPS
@Tuula. Jos olisi Kirkkonummesta kiinni olisi jo varmaan liittymää suoraan prismaan. Tie 51 on kuitenkin destian (elikkö valtion). Samaa koskee ramppi..
Anonyymi
Tehkää kaunista, toimivaa ja kestävää, erilaista kuin muut. Miksi liikennejärjestelyt on huonot? Miksi 51ltä ei pääse suoraan Prismalle kun tie on siinä? K raudalta vaarallista mennä 51lle. Ramppi keskistaan tukossa ruuhka-aikaan... Paljon on suunniteltavaa. Tehkää se kunnolla!!!!
Tuula
Hyvä että on suunnitelmia,ei tarvitse valittaa sitten pysähtyneisyyden tilasta.Visiot tuskin toteutuu ennen 2050.Kyllä tänne valuu viimeisimmätkin kynnelle kykenevät,ei kehä kolmosen ulkopuolella ole tulevaisuutta.Itäraja ja lappi tyhjenee, kohta siellä ei juokse enää muut kuin sudet porot.
Kohti parempaa
ilmateitse

Mitä tarkoittaa jäädä mottiin ? Eihän nytkään raskaat ajoneuvot aja sillan yli ja silti ruoka ja juoma saadaan kylään. Eikö muutkin voisi ajaa Tolsan kautta?
Eikä se silta romahda, ajaahan sieltä huoltoliikenne ja bussit ihan luvan kanssa. Jos Kirkkonummen poliisi ei sakota väärin pysäköityjä autoja niin eikai ne silloinkaan seisoo sillalla ja odottaa tulisiko joku rekka yli ja onko sillä kuorma vai onko tyhjä.
Siltaremontti siirtyy vuosilla ja alikulku ei tule kymmeneen vuoteen. Eikä niitä uusia kerrostaloja kukaan rakenna kun nykyiset ei edes mene kaupaksi.
Ota ihan rauhallisesti vaan.
Vaihtoehto 2 näyttää hienolta!
Hophop
Kohta pohjoipuoli jää mottiin painrajoitusta ei valvota silta romahtaa eikä alikulkutunnelista ole tietoakaan
ilmateitse
Hienoa tuntuu tulevan ja herraskaista meininkiä. Se on vaan pulmana, mistä meinaa uudet asukkaat saada leipänsä. Katujakaan mittaamalla ei saa, kuin kenkänsä pohjat rikki, kun entisetkin kilometritehtaalle nykyään laitetaan. Uudetkin työpaikat tuntuu olevan huteralla pohjalla ja satunnaisia töitä. Eikä mitään takeita kestävästä.
nim. työttömien piiritarkastajan virkoja vain tarjolla
Kauniilta näyttää, eiköhän lie joku taiteilija onnistunut piirtää ja suunnitella. Suorastaan houkuttelevalta tuntuu. Kaikki vihreää ja uutta varmaankin, ei mitää jätöstä ja uusiutuvaa.
Haiseekin hyvälle ja puhtaalle pienellä hiilijalanjäljellä astumaan sisälle vaan. Koska se valmistuu.
nim. mustalainen
Eikö se mäki olekkaan enään museoviraston? Vuosia sitten paloi osittain tuo vanha lato ja se oli katastoofi, joka sitten korjattiin. Nyt sitten ammutaan kallio pois ja uutta tilalle.
Näin muuttuu kun on raha.
Hyvä että suunnitelma on radan eteläpuolelle, eihän pohjoispuolelle pian pääse. Alikulkutunnelin rakentaminen on hylätty, jalankulkutunneli on heti valmistuttuaan (koska tämä mahtaa tapahtua) remontointi kunnossa, ja eiköhän painorajoitettu siltakin pian romahda heikkokuntoisena.
Joten eiköhän näissä olemassa olevissa raunioissa ole riittävästi maamerkkiä ihan joka ilmansuunnasta katsottuna.
Anonyymi
Eiköhän ne liitooravat ole jo liitäneet sinnekkin
pelkkää liitoa
Onpa hieno ja varmasti viihtyisä asuinpaikkana eli suunnitelmalle iso peukku....
Staffan
Loistava suunnitelma, isot peukut koska kaikki olisi käden ulottuvilla, eikä välttämättä omaa autoa tarvisi ollenkaan. Kyllä kylillä osataan, ja vielä kun saataisiin kaikki puhaltamaan yhteen hiileen, niin hanke etenisi. Tsemppiä me Kirkkonummelaiset!
Johan Vietävä
Mitä jos nyt VIHDOIN JA VIIMEIN saattaisitte loppuun tuon junaaseman alikulkutunnelin!!!!!! Sen remontointi on venynyt, venenyt ja venenyt. Ja tällä hetkellä rake nutraja siellä ei edes noudata turvamääräyksiä. Sähköjohtoja on kenen tahansa saatavilla, muovit lepattaa irti seinistä lojuen portailla. Rakennustelineissä ei ole matalimmissa kohdissa turva/vaara merkintää, roskaa ja jätettä on kaikkialla kun ei ole ensimmäistäkään roskista. Hissit ovat kusen peittämiä ja haju sen mukainen, niitä kun ei siivota ollenkaan, ja ne toimii miten sattuu.
Joten, UNOHTAKAA nämä naurettavat haaveen E ja suunnitelma ne. Muuttoliike pois kylältä kasvaa kasvamistaan. Kuka noissa tyhjiksi jäävissä taloissa olisi ja asuisi. Ja mihin Kirkkonummi tarvitsee hotellia??? Ei yhtään mihinkään.
Hölmöläiset tuo taas valoa säkillä sisään
Hyviä ideoita, ei kuitenkaan julkisella rahoituksella.
Tomppa
Jospa se alikulkutunneli Lidlin päähän saatais vihdoinkin toteutettua kaikkien lupauksien jälkeen. Vanhat suunnitelmat päätökseen, ja sitten harkintaan tulevat.
Odottava
Ahaa, nämä ja ne kolme-neljä, edellistä suunnitelmaa...kahdeksankerroksia City-marketin tuntumaan, asuinkerrostaloja Toritien varteen ( liikkeiden paikalle) ja asuintaloja myös nykyisen R-kioskin ja Kelan talon paikoille sekä seurakuntayhtymän maille vanhan ruots.srk:n maille.
Olisi kiva tietää vuosikymmenet, milloin nämä hankkeet käynnistyvät.
HS:n tilastojen mukaan muuttoliike Kirkkonummelta Espooseen kymmenen vuoden aikana on yli seitsemän ja puoli tuhatta! Tarvitaan oikeita tekoja eikä vain suunnitelmia niin kuntataloudessa kuin palvelujen tuottamisessakin. Etenkin liikenteen sujuvoittaminen muuten kuin näköalakierroksilla metrolle pitäisi saada kuntoon.
maamerkkiä odottava
Ei uusia projekteja ennen kun esim. Kylmälän osayleiskaava saadaa yli 11 vuoden odottelun jälkeen valmiiksi!!!
Kake
Olisi todella tärkeä että liityntäparkkipaikkoja löytyisi runsaasti.
Autoilija
Kun nyt ensin saataisiin maaliin keskeneräiset kohteet ja myös maksettuakin! Mistä rahaa voi tulla jatkuvasti, kun kunnan talous kuralla? Kohta veroprosentti 100%..
Jäitä hattuun!
Ideoita ja avauksia on Kirkkonummen ytimen osalta nähty, mutta nämä eivät tule koskaan toteutumaan. Olen tästä asiasta täysin varma. Aina löytyy joku syy vastustaa keskustan rakentamista: Liian kallista, väärällä paikalla, liian korkeaa jne.
VPS

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx