(0) kommenttia

Syväjärven uimarannalla myydään jäätelöä ensikin kesänä – sama yrittäjä jatkaa

Syväjärvellä on taas kesällä jäätelönmyyntivaunu. (arkistokuva)

Syväjärven uimarannalle parkkeerataan myös ensi kesänä jäätelökioski. Kunta vuokraa myyntipaikan samalle yritykselle kuin viime vuonna.

Kirkkonummen suosituimmalla uimarannalla oli viime kesänä ensimmäistä kesää espoolaisen Mar-Mik Oy:n jäätelönmyyntivaunu.

Myynti oli kohtuullisen hyvä, vaikka kausi päästiin aloittamaan vähän myöhään, kertoo yhtiön omistaja Zivko Markoski.

Vuokrasopimus on ensi kesälle neljäksi kuukaudeksi vapusta lähtien. Jäätelömyynti pyritään aloittamaan Markosken mukaan jo toukokuussa riippunen tietysti säästä. Kioskissa on myynnissä Ingmanin tuotteita.

–Kokemusten mukaan jäätelö menee kaupaksi parhaiten heti alkukaudesta talven jälkeen, Markoski kertoo.

Samalla yrittäjällä on jäätelökioski myös Espoossa Saunalahdessa. Lisäksi yritys maahantuo, myy ja vuokraa grilli- ja jäätelömyyntivaunuja.

Kunta perii kioskipaikaista vuokraa 90 euroa kuukaudessa. Vuokrahinta on määritelty toripaikkamaksujen mukaan. Mar-Mik oli ainut, joka oli kiinnostunut Syväjärven myyntipaikasta.

> Suosituinta uimarantajärveä kunnostetaan – ensin nuotattiin, mutta saalis jäi niukanlaiseksi (Viisykkönen 16.1.)

> Suositun uimajärven kunnostukseen ensimmäinen suunnitelma – ”Syviksen” tilaa voidaan parantaa, mutta se kestää vuosia (Viisykkönen 27.11.2018)

> Tässä he ovat: Kirkkonummen ensimmäiset rantavahdit (Viisykkönen 1.6.2015)


(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä