(6) kommenttia

Suomen toiseksi suurin puu Kirkkonummen keskustassa säästyi vielä – kaataminen on kuitenkin pian edessä

Pyhän Mikaelin kirkon vieressä seisova hopeapoppeli on itseasiassa kaksi yhteen kasvanutta puuta.

Kirkkonummen kirkon puistoa hallitseva vanha poppeli alkaa olla tiensä päässä, mutta jokunen vuosi sillä saattaa vielä olla armonaikaa. Puuta harkittiin jo kaadettavaksi.

Hopeapoppeli ei ole kovin vanha ainakin, jos sitä vertaa Etelä-Suomen tammivanhuksiin. Asiantuntija-arvion mukaan poppeli on kasvanut paikallaan noin 80 vuotta.

Puun kuntoa on seurattu jo pitkään. Helmikuussa puuvanhuksen kunto tutkittiin tarkkaan latvasta tyveen ja päädyttiin siihen, että oksien hoitoleikkaus riittää vielä tässä vaiheessa.

Hautausmaapuuston kuntoa seurataan erityisesti turvallisuussyistä. Vanhasta poppelista tuli alas oksia viime syksynä.

Seurakuntapuutarhuri Sari Mantila kertoo, että puun kuntoa katsotaan tarkemmin ensi syksynä ja päätetään jatkotoimista.

− Se on selvää, että puu joudutaan kaatamaan viiden vuoden sisällä. Tänä vuonna sitä ei tahdottu tehdä senkään takia, että nyt on Suomen juhlavuosi meneillään, Mantila kertoo.

Kirkon lähellä oleva hopeapoppeli kasvaa näkyvällä paikalla ja vieläpä keskustan puolella kiviaidan vieressä.

Poppelit kasvavat nopeasti ja niistä tulee valtavan kokoisia ja monihaaraisia.

Kirkkonummen hopeapoppeli on aivan tyvestä kokonaista kahdeksan metriä ympärysmitaltaan. (sijainti katso kartta alla, näkyy myös satelliittikuvassa)

Se on tiettävästi Suomen toiseksi suurin puu tilavuudeltaan. Kaikkein suurin löytyy Heinolasta.

Siellä kasvavan tsaarinpoppelin ympärysmitta tyvestä on kahdeksan ja puoli metriä. Ikää puulla on yli 100 vuotta.

Edellisen kerran Kirkkonummen kirkon puistosta kaadettiin joitakin puita viime talvena.

> Lue lisää: Kirkko näkyy nyt paremmin kylälle – puita kaadettu ja karsittu (Viisykkönen 26.2.2016)   
 


(6) kommenttia

Kommentit (6)

Sivut

Anonyymi. Kirkko rakennettu 1400 luvulla. Ei ole puu niin vanha.
Make R
Onhan tuosta useasti ohi kuljettu, pitääkin seuraavan kerran käväistä katsomassa lähempää. Komea puu, toivottavasti sitä ei sittenkään kaadeta!
Puu paikallaan
Ihan terveeltä tuo vaikuttaa. Puhtia on enemmän kuin monessa ihmisessä.
eikaatoakiitos
Komea on. Toivottavasti se saa olla paikallaan pitempään, puita kaadetaan joskus liiankin innokkaasti. Sitten kun on oikeasti kaatumisen vaara lahoamisen vuoksi niin silloin se on tietysti ymmärrettävää.
,,,,,,,
Ei nyt sentään kaadeta näinkin vanhaa ja historiallista puuta, jos puu on kasvanut paikallaan kirkon rakentamisesta saakka niin on suuri synti tuhota yhteinen taival...ja jos ken sen uskaltaa tuhota niin luoja häntä armahtakoon?
Anonyymi

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx