(0) kommenttia

Suomen suurin päiväkotiketju talousvaikeuksissa – yhtiöllä kolme päiväkotia Kirkkonummella

Kirkkonummen ensimmäinen Touhula-päiväkoti avattiin Brossa vuonna 2014..

Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju Touhula on hakeutunut torstaina yrityssaneeraukseen talousvaikeuksien takia.

Päiväkodit jatkavat kuitenkin toistaiseksi normaalisti toimintaansa, kertoo yhtiö tiedotteessaan.

Kirkkonummella on kolme Touhula-päiväkotia: Brossa, Laajakalliossa ja Sarvvikissa.

Toimenpiteellä pyritään yhtiön mukaan tervehdyttämään Touhulan talous ja varmistamaan toiminnan jatkuvuus.

Vaikka suuri osa Touhulan päiväkodeista on kannattavia, on koko Touhulan toiminta ollut pidemmällä aikavälillä tappiollista useiden päiväkotien alhaisista lapsimääristä ja nousseista kuluista johtuen, tiedotteessa kerrotaan.

Myös koronaepidemia on pahentanut yhtiön taloustilannetta. Päiväkodeissa on ollut vain vähän lapsia poikkeusaikana.

Yhtiö tarkastelee lähiviikkoina valtakunnallisesti jokaisen päiväkodin taloudellista tilannetta ja mahdollisuuksia riittävään lapsimäärään.

Tarkastelun jälkeen yhtiö ryhtyy toimenpiteisiin toiminnan tervehdyttämiseksi ja lupaa kertoa mahdollisista toimenpiteistä toukokuun aikana, kun saneerausprosessi etenee.

Touhula-yhtiö on aloittanut 10 vuotta sitten ja se on laajentunut ympäri Suomea 180 päiväkodin ketjuksi. Yhtiön kotipaikka on Oulu ja sen omistaa pohjoismainen pääomasijoitusyhtiön rahasto.

Kirkkonummen kunnalla on sopimukset päivähoitoseteleistä Touhula-päiväkotien kanssa. 

 

(0) kommenttia
Kommentit

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx