(10) kommenttia

Sote kaatui ja suunnitelma muuttui − Kunta ottaa 43 milj. euroa lainaa ja rakennuttaa hyvinvointikeskuksen itse

Havainnekuva Kirkkonummen uudesta hyvinvointikeskuksesta. (Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy)

Sote-uudistuksen kaatuminen eduskunnassa on muuttanut myös Kirkkonummen uuden hyvinvointikeskuksen toteutustapaa. Kunta aikoo toteuttaa keskuksen itse lainarahalla.

Useita vuosia edestakaisin veivattu terveyskeskus -eli hyvinvointikeskushanke on tulossa viimeinen lopulliseen päätöksentekovaiheeseen. Loppusuoraa on selkiyttänyt sote-uudistuksen kaatuminen.

Keskuksen suunnitelmat ja piirustukset ovat olleet jo kauan valmiina, mutta toteutustapa on ollut auki.

Hyvinvointikeskusta kaavailtiin pitkään toteutettavaksi sijoittajakumppanin kanssa, jolloin joku sijoittajataho olisi rakennuttanut keskuksen ja vuokrannut sen kunnalle.

Nyt tästä mallista ollaan luopumassa ja tarkoitus on toteuttaa hanke perinteisesti eli kunta rakennuttaa ja rahoittaa hankkeen.

Keskuksen hinta on paisunut vuosien mittaan 43 miljoonaan euroon. Käytännössä kunnan on lainattava summa kokonaisuudessaan, koska muitakin erittäin suuria investointeja on menossa ja tulossa.

Lopulliset kustannukset tiedetään siinä vaiheessa, kun hanke on kilpailutettu.

Kunnan tilaamien selvitysten mukaan nykyisessä markkinatilanteessa edullisin rahoitusmuoto on toteuttaa kohde itse lainarahoituksella.

Sijoittajavaihtoehto on rahoitusmalleista todettu kalleimmaksi, ja sitä kannattaa käyttää tilanteissa, joissa esimerkiksi käyttötarve pitkällä tähtäimellä on epävarmaa.

Jos sote -ja maakuntauudistus olisi tullut, epävarmuutta olisi ollut siitä, ottaako maakuntahallinto uuden keskuksen kontolleen ja millä hinnalla.

Kirkkonummen kunnanhallitus käsittelee hyvinvointikeskushanketta 29.4.

Jokiniittyyn uimahallin lähelle nousevan keskuksen rakennustöihin voidaan päästä hyvinkin nopeasti. Vain rahoituspäätös ja rakennuslupa puuttuvat.

Hyvinvointikeskus voisi olla käytössä noin kolmen vuoden kuluttua. Vanha terveyskeskus on tarkoitus purkaa ja kaavoittaa tontti uudelleen. 

Lisätty 29.4. kello 20.30: Kunnanhallitus päätti esityksen mukaisesti.

> Hyvinvointikeskuksen suunnitelmia on pyöritelty ja yritetty karsia − hintaa on saatu hieman alaspäin (Viisykkönen 22.11.)

(10) kommenttia

Kommentit (10)

Sivut

Nykyisessä terveyskeskuksessa saadaan terveistäkin sairaita. Kiitos huonon sisäilman. Vuosia oireilleita hoitajia ja lääkäreitä ei ole kuunneltu. Tervetuloa uusi hyvinvointikeskus ja mahdollisimman pian!
tina
Nykyinen terveyskeskus on aivan toimiva terveyskeskuskäyttöön. Muuta varten on Jorvin sairaala. Köyhällä ei ole varaa turhiin ostoksiin, paitsi ilmeisesti Kirkkonummen pa kunnalla?
Muutto edessä
Kyllä tämä Kirkkonummelainen rahan kylväminen alkaa todella hirvittämään. Kun tiedetään, että kunnan kassa huutaa tyhjyyttään, velkaa otetaan kuntalaisten suut ja silmät täyteen, investointiohjelma on pitkä kuin nälkävuosi ja takana on 6 miljoonaa miinukselle mennyt viime vuoden tilikauden tulos.......joku tässä logiikassa nyt pettää ja pahasti! Kun seinä tulee tälle holtittomuudelle ennemmin tai myöhemmin vastaan, niin toivottavasti talouspäätöksistä vastuussa olevat ilmoittautuvat. Nyt olisi myös kuntalaisten, tämän lystin viimekätisten rahoittajienkin, syytä herätä. Kunnan velkataakka on tällä valtuustokaudella onnistuttu jo lähes tuplaamaan ja lisää tulee, kun sordiinoa ei saada päälle ja priorisoinneille viitataan kintaalla. 200 miljoonan rajapyykki kunnan velkojen määrässä häämöttää. Kirkkonummi käyttäytyy taloudenpidossaan kuin hullu mies Huittisissa, joka syö enemmän kuin tienaa.
Juha Blomfelt
Lisää keskeneräistä rakentamista siis tiedossa mihin ajan mittaan tulee ne samat viat kuin kaikkiin muihin eli vedet sisään ja hometta. Loistavaa toimintaa kerta kaikkiaan, ei tälle voi muuta kuin nauraa ja ostaa lisää popkorneja.
Kunnan päättäjät osaa viihdytyksen :D
Vaikuttaa varsin järkevältä päätökseltä ja lopputulos hankkeesta on toivottavasti lähestulkoon odotetun kaltainen eli jäämme näinollen odottamaan tulevaisuuden aikansaannoksia kieli keskellä kämmentä:)
Uffe

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx