(4) kommenttia

Sinisalo pyrkii perussuomalaisten johtopaikoille

Pekka M. Sinisalo ja Timo Soini olivat molemmat viime eduskuntavaaleissa ehdolla Uudeltamaalta.

Kirkkonummen kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja Pekka M. Sinisalo (ps.) tavoittelee puolueen puheenjohtajistoon. Sinisalo ilmoittautui perussuomalaisten varapuheenjohtajakilpaan.

Perussuomalaiset kokoontuvat 8.-9. elokuuta Turkuun puoluekokoukseen muun muassa valitsemaan puolueelle puheenjohtajiston.

Ulkoministeri Timo Soini haluaa jatkokaudelle, eikä hänelle tulle ketään varteenotettavaa vastaehdokasta.

Sen sijaan varapuheenjohtajiksi on todennäköisesti tunkua. Perussuomalaisilla on kolme varapuheenjohtajaa.

Erityisesti ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävä on merkittävä. Soini totesi kaksi vuotta sitten, että ensimmäinen varapuheenjohtaja on sydämenlyönnin päässä puolueen puheenjohtajan paikalta.

Tällä hetkellä ensimmäisenä varapuheenjohtajana eli Soinin varamiehenä on puolustusministeri Jussi Niinistö, toisena varapuheenjohtajana sosiaali-ja terveysministeri Hanna Mäntylä ja kolmantena kansanedustaja Juho Eerola.

Sinisalo on Perussuomalaisten Uudenmaan piirin puheenjohtaja. Hän pyrki viime keväänä eduskuntaan, muttei päässyt. Ääniä tuli vajaat 1 244.

Perussuomalaisten puoluekokous on mittava tapahtuma, koska kaikki jäsenmaksun maksaneet jäsenet voivat tulla kokoukseen.

Kaksi vuotta sitten Joensuussa oli paikalla noin 1 700 kokousedustajaa.

(4) kommenttia

Kommentit (4)

Olen ilmoittautunut Perussuomalaisten 11. puoluekokoukseen Turkuun. Puolueemme on siitä poikkeuksellinen suomalaisittain, että meillä kaikki jäsenmaksun maksaneet puolueen jäsenet ovat äänioikeutettuja puoluekokouksissa.

Lisäksi olemme edelläkävijöitä teknillisessä mielessä, sillä vuonna 2013 Joensuussa käytössämme oli tietääkseni ensimmäistä kertaa Suomessa sähköinen äänestäminen puoluekokouksessa.

Omana mielipiteenäni tuon esille, että jos järjestökokemus ratkaisee puoluekokouksen henkilövalinnoissa, Pekka M. Sinisalo on erittäin hyvä vaihtoehto puolueen varapuheenjohtajistoon. Jos taas nähdään että kokemus eduskunnasta on ratkaisevaa puolueen johtamisen kannalta, sitten äänestetään kansanedustajia jotka ovat ehdolla.

Hlökohtaisesti toivon, että varapuheenjohtajiksi saadaan molempia taustoja omaavia henkilöitä - eli kyllä, kannatan Pekan valintaa Perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi!

Vesa-Pekka Sainio
Kirkkonummen Perussuomalaiset ry
puheenjohtaja
Vesa-Pekka Sainio
Juuri näin, tämän hallituskauden aikana sinne puolueen johtopaikoille saattakin muodostua yllättäen tilaa...
Tsemppiä smp:lle
Onkos Petri niitä persuja jotka näkisivät puolueen mielummin räksyttämässä oppositiossa ja vasurit sekä hurrit hallitusvastuussa?
onko evm tuttu
Ja kyllä on jo korkea aika pyrkiä vaikuttamaan puolueen linjaan kun seuraa puolue-eliitin Kreikka-kantoja.
Petri Manssila

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx