(29) kommenttia

Ruotsalainen muotiketju lopettaa myymälänsä Kirkkonummella – taustalla puhtaasti taloudelliset syyt

Kirkkonummen KappAhlissa on meneillään loppuunmyynti.

Ruotsalainen muotiketju KappAhl sulkee myymälänsä ensi kuussa Kirkkonummella. Suomessa lopetetaan samalla kertaa kolme KappAhlia.

Kirkkonummen Ostarissa toimiva vaatemyymälä on samassa kiinteistössä lyhyen ajan sisällä jo toinen vaateliike, joka sulkee ovensa. Dressman sulki myymälänsä vajaa vuosi sitten.

−Taustalla ovat puhtaasti taloudelliset syyt, kertoo Heli Ahopelto KappAhl Suomesta.

Ketjulla on Suomessa noin 60 kivijalkamyymälää. Niiden aika ei ole Ahopellon mukaan missään nimessä ohi, vaan ketju katsoo koko ajan myös uusia liikepaikkoja.

Yhtiö lopettaa Kirkkonummen lisäksi Tornion ja Iisalmen myymälät. Torniossa sulkemispäätökseen on vaikuttanut erityisesti rajakaupan ongelmat koronaepidemian takia.

Verkkokauppa kasvaa kaiken aikaa, mutta Kirkkonummen myymälän lopettamiseen se ei ole ollut Ahopellon mukaan syy. Toiminta ei kannattanut.

KappAhl toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Puolassa. Yhtiö myy pukeutumisen tuotteita naisille, miehille ja lapsille. KappAhl on perustettu jo vuonna 1953.

Vaateliike Seppälä lopetti myymälänsä Ostarilla vuonna 2015. (Viisykkönen 9.3.2015)

> Dressmann päätti lopettaa myymälänsä − "Ostovoima ei riitä Kirkkonummella, Iso-Omena on erittäin vetovoimainen" (Viisykkönen 23.12.2019)

> Vaatejätti tulee Kirkkonummelle – H&M avaa myymälän (Viisykkönen 2.11.2016)

(29) kommenttia
Kommentit (29)

Kommentit (29)

Muutama fakta kommentoijille.
-Citycon myi kiinteistön vuonna 2015.
-Dressmannissa isoimmat koot olivat 3XL. Siitä eteenpäin 2xl-9xl kokoja myy Dressmann XL.
-Väitättekö oikeasti että parkkipaikat olivat ongelmat? 83% asiakkaista mitattiin Kirkkonummelta käyttävän Espoon palveluita enemmän kuin Kirkkonummella. Ja nämä perustuu faktaan.
Exä
Yksi hyvä puoli Kirkkiksellä. Ei tarvitse mennä "Olet mitä syöt" - ohjelmaan, kun palloillee ympäri metsiä ja kauppakeskuksia. Huima painonpudotus tapahtuu. Ikävä, että tämä kauppa poistui.
Terveellistä
Hyvä kommentti kunnan asukas! Autoilijat super laiskoja ja syytellään muita. Ei jakseta kävellä metriäkään vaan auto jätetään vaikka mihin.. Kun vaan MINÄ pääsen nopeasti asioille..
Parkkivalvontaa tarvitaan..
Pysäköinnin valvonta Aseman Ostarilla ei taida olla Cityconin tilaama palvelu koska Citycom myi ostarin aikoja sitten.

Ei ole kyllä ihme että kaupat lähtevät "kauppakeskuksesta" jossa ei ole kuin tyhjiä liikehuoneistoja...
Anonyymi
Kunnan asiakas ja muut ihmettelevät. Kyse ei ole siitä että ei jaksa laittaa parkkikiekkoa. Kyse on siitä että valvontamaksu saattaa tulla vaikka on parkkikiekko. Ja varsinkin jos sen unohtaa. Jos parkkikiekko ei ole just oikeassa paikassa valvojan mielestä niin se on valvontamaksun paikka. Tai että parkkikiekon kellontaulu on muutaman minutin sivussa, sekin on valvontamaksun paikka. Joskus on tapahtunut niin että parkkikiekko unohtuu, tulet minutin jälkeen ja tarkoituksena on laittaa parkkikiekko. Yllätys, yllätys, valvontamaksulappu on jo ilmestynyt ikkunaan. Valvoja kyttää nurkan takana, kirjoittaa lapun valmiiksi ja käy nopesti sujauttamassa sen pyyhkijän alle ja menee taas piiloon.
Kaikki tämä parkkipaikalla missä käsittääkseni on tilaa ja ei ole mitään ongelmapysäköintiä.
Yksityisen valvontafirman ainoa tulonlähde on valvontamaksut (ja proviisiopalkka). Tämä pistää yrittämään, laputetaan kaikki mahdolliset ambulansseista ruumisautoihin. Reklamointi on sitten tehty äärettömän vaikeaksi.
Kokemusta on
Herrajumala!!! Eikö oikeesti autoilijat jaksa laittaa parkkikiekkoa ikkunaan kas kun jaksatte ajaa autoa,parkkikiekkoa on käytössä muissakin kunnissa nyt järki käteen tai polkupyörä esiin...
Kunnan asiakas
Pysäköinnin valvonta Aseman Ostarilla on täysin kiinteistön omistajan eli Cityconin tilaama palvelu. Kunta ei voi mitenkään siihen vaikuttaa. Samoin kiinteistöstä maksettava vuokrat ovat täysin Cityconin määräämät, kunta ei voi niihin vaikuttaa. Nyt on todella väärin syyttää kuntaa siitä, että joku yritys lähtee. Katsokaa noihin isoihin kansainvälisiin liikekusten omistajayrityksiin, jotka ovat olleet täysin joustamattomia korona-aikana. Kunta ei voi mitenkään vaikuttaa yksityisen yrityksen vuokriin, parkkipirkkoihin tai muuhunkaan. Mikäli jollain on joku keino tiedossa, mitä kunta voisi tehdä, kertokaa ihmeessä. Edelleen - kunta ei ole tilannut Parkki-Patea valvomaan parkkipaikkaa.
Ei ole kunnan vika tämä
Kyllä kai perussyy on siinä, että moni kirkkonummelainen käy töissä, harrastuksissa tai muissa asioissa Helsingissä/Espoossa ja tekee vaateostoksensa siellä, isoissa kauppakeskuksissa kait pääasiassa. Ja yhä useampi ostaa vaatteensa verkkokaupoista, joissa on järjettömän isot valikoimat, myös paljon sellaista persoonallista ja laadukasta muotia, mitä ei pk-seudun kaupoista kunnolla löydy. Enkä siis puhu ns. pikamuodista.
Muotisietoinen
Nyt olisi hyvää tilaa perustaa kauppakeskus miehille. Suomessa ei taida olla yhtään vaatekauppaa (poislukien Dressman XL) miehille. Yleensä vaatekoot loppuvat johonkin XL-kokoihin. Samoin huomaa että sisääostajat ovat naisia tai niihin verrattavia miehiä. Ei tajuta sitä yksinkertaista asiaa että ruumillista työtä tekevää ihminen ei halua mitään Antti Tuisku tyylistä makkarankuorta vaatteeksi. Prismakin on lopettanut miestenvaatteet ja siirtynyt AT tuotantoon. En ole vielä nähnyt että kukaan ostaisi.
Eli kauppa jossa olisi muutama kauppa mistä saisi vaatteita miehille ja keskenkasvuisille pojille. 10-13 vuotisille pojille ei tahdo löytyä vaatteita kaupoista. On joko lastenvaatteita tai liian isoja teinivaatteita.
Siinä kyljessä varmaan menestyisi jokin autotarvikemyymälä ja jokin muu miehiä kiinnostavaa kauppa. Asiakkaita riittäisi 50-100 km säteellä jos vain tieto leviäisi.
https://www.ess.fi/paakirjoitus-mielipide/137325
Ei mikää hipsterkauppa.
Pitäis löytää jostain virkavaltaa joka osais kirjoittaa ja jaksaisi jalkautua
Anonyymi
Kas kummaa, liikkeen lopetus kääntyi parkkipaikkakeskusteluksi.
Eikö suurin syy ole liikkeen kannattamattomuus? Parkkipaikkaa valvovat tekevät omaa työtään, liikkeessä työskentelevät omaansa. Me asiakkaat päätämme, noudatammeko vai emme parkkipaikan ohjeistusta, joka on hyvin näkyvillä.
Kappahlista ei ole itselläni muuta kuin hyvää sanottavaa, ystävällinen palvelu, kohtuuhintaiset vaatteet. Ei mitään glamouria muttei huonojakaan, tekstiilin keräys toimii myös.
Olemme menettämässä kaikki kävellen saavutettavat palvelut, joita etenkin ikäihmiset ja "kärrykansa" tarvitsee. Vauvan ja taaperon kanssa on helppo asioida kotikylän kaupassa, aikaa ei mene matkustamiseen. Ja kotiin voi mennä sovittamaan, palauttaa heti takaisin jos vaate ei sovikaan. Jossain isossa liikkeessä matkan takana tämä ei onnistu. Tai onnistuu, mutta vaatii paljon järjestelyjä.
On todella sääli menettää viimeinenkin aikaansa seuraava vaatekauppa, joka on huomioinut kaiken ikäiset ja kokoiset, hoitaa kierrätyksen ja selvittää tuotannon vastuullisuuden.
Tyytyväinen asiakas
Kunta ei tietääkseni omista Aseman ostaria eikä päätä parkkipaikkojen valvonnasta Parkkipeten avulla.


Citicon myi kiinteistön v2015 suomalaiselle kiinteistörahastolle, josta mm 51:n kirjoitti silloin.
https://www.viisykkonen.fi/uutiset/kiinteist%C3%B6j%C3%A4tti-myi-aseman-ostarin-ei-kuulu-liiketoiminnan-ytimeen
Jerri Kämpe-Hellenius
Ihminen on tullut kehityksessään siihen pisteeseen ettei se osaa liikkua muutoin kuin neljän pyörän päällä.Sellaiset kuin jalat ja niiden käyttö on täysin unohtunut.Parkkitaloissa ilmaista tilaa,mutta eihän niitä voi käyttää kun joutuu ottamaan muutaman askeleen...
Kunta ei varmaankaan päätä yhdenkään puodin puolesta,missä se uksensa avaa.
voi voi
Sama homma torin takana, tien päässä pysäköintikieltoaluekyltti.. Silti varsinkin ulkolaisille rekkareilla olevat autot vetävät suoraan kävelytielle autot parkkiin!! Ei jakseta kävellä muutamaa metriä!! Eli Poliisit ryhdistäytykää tai sitten kunta hankkii pysäköinninvalvojia tänne, kiitos!!
Pysäköinti kuriin....
On ollu tosi kiva, nopea ja vaivaton asioida oman kylän liikkeissä. Valitettavasti keskusta on autoilun ja jalankulun kannalta umpisurkea ja sen vuoksi yksi liike siellä ja toinen täällä eivät kannata vaan lopettavat. Haloo muuttovoitto-kunta! Pitäisi saada hoidettua useampi asia yhdellä pysähdyksellä, kuten kauppakeskuksissa on mahdollista.
Anonyymi
Kunta tuskin on karkoittamassa yhtäkään yritystä pois täältä,jokainen tekee päätöksensä aivan muista syistä kuin joku parkkipaikkojen maksullisuus.Täällä vain ei osata käyttää kiekkoa kun sen käyttöä ei kukaan valvo.Niinkin yksinkertainen asia kuin se on,se on liikaa vaadittu.Yksityinen kiinteistö voi järjestää valvonnan haluamallaan tavalla, näin on ko. kiinteistö tehnyt.Mistään yli-innokkuudestakaan tuskin on kyse,firma vain tekee sille annettua tehtävää.Siitähän se leipänsä saa.
voi voi
Ja näin Kirkkonummelta karkoitetaan TAAS KERRAN yksi yritys pois. Tämä on jo niin tuttua touhua.
Miksi kunta ei ole antanut ilmaista pysäköintiä tuon rakennuksen ympärille kun siellä kerran on yrityksiä!!??
Saahan paikallinen pizza yrityskin vuodesta toiseen parkkeerata autonsa ja myös yksityisautonsa sekä kavereitten autonsa JALKAKÄYTÄVÄLLE päivästä toiseen!!! Ja jalkakäytävä ei ole parkkipaikka! Edes poliisit eivät siihen touhuun puutu! Parkkeeraavat maijansa kadulle oikealle parkkipaikalle ja menevät kiinalaiseen syömään ja näkevät hyvin että pizzapaikan autot ovat väärässä paIkassa.

Tuon kaupan edessä olevat paikat on oikeita parkkipaikkoja. Mutta niissä jaetaan sakkolappuja! MIKSI NÄIN??? MIKDI YRITYKSET OVAT ERIARVOISESSA ASEMASSA KIRKKONUMMELLA?

Aseman toisella puolella oleva konevuokraamo saa parkkeerata koneensa jalkakäytävälle sekä jalkakäytävän ja ajotien väliin, ja sekin sallitaan vaikka sekään ei ole oikea parkkipaikka!


Ja kunta mainostaa itseään asukasystävällisenä kuntana :D : D
Ainoa mitä kunta osaa on kartoittaa yritykset pois!!
Melkein itkin, kun viikko sitten sain tiedon KappAhlin loppumisesta. On se vaan ollut mukava käydä vaatekaupassa omalla kylällä, nopeasti on hoitunut ostokset.
Kanta-asiakas
Näin toimitaan vain ja ainostaan meillä maalla. Miksi parkkilielto kun pulaa asiakkaista.
Minäkin ostan Iso Omenasta.
No eihän tää voi olla totta, väitättekö että liikekeskuksen kannattavuus on kiinni pysäköinin valvonnasta? Kyllä stadissakin on pysäköinnin valvontaa ja liikkeet pärjää. Eikös kyseessä ole kiekko paikka? pitää vaan muistaa kiekko. Vai onko tilanne niin että jos saat sakot ajaessa länsiväylää espooseen niin et ikinä mene enään espooseen ostoksille?
Äly hei älä jätä....
Ei haittaa, kyl rätei ja lumpui riittää....
Anonyymi
Pysäköinninvalvonta on selvästi merkitty parkkipaikalle! Oma moka, jos ei osaa lukea.. Lisää vaan valvontaa Kirkkonummelle, kiitos :)
Parkkkipate
Se ParkkiPete suututti minutkin, kun kerran unohtaa laittaa kiekon. Eipä huvita mennä ostoksille sinne uudestaan. Miksi sen annetaan toimia mokomassa paikassa karkoittamassa asiakkaat?
Entinen ostaja
Kirkkonummella ei ilmeisesti kaavoituksessa eikä muuallakaan ole ymmärretty "yhden pysähdyksen" - taktiikkaa vaan kauppaliikkeet on ripoteltu milloin mihinkin monimutkaisten ja hitaiden yhteyksien päähän toisistaan. Samassa ajassa kuin puikkelehdit Kirkkonummella liikkeestä toiseen, ajat jo Iso-Omenaan melkoisen kattavien valikoimien ääreen ja saat käytännössäkin hankittua yhdellä pysähdyksellä kaiken tarvittavan.
Moderat
Kirkkonummella ei osata suunnitella vetovoimaisia liikekeskuksia, joissa kaupat menestyisivät. Aseman ostarilla ei menesty eikä ole menestynyt mikään liike. Liikkeet on muutenkin ripoteltu pitkin poikin sekavien liikenneratkaisujen sekaan. Niiden välillä on liikuttava autolla, esim. Alko, Posti. Viimeisenä kummallisuutena Lidlin siirto vielä kauemmaksi. Omenassa saavuttaa kaikki liikkeet yhdellä pysäköinnillä. Ei tarvitse ihmetellä miksi se vetää asiakkaita myös Kirkkonummelta. Sieltä saa kerralla kaiken yhdellä reissulla.
Onnetonta
Kerran olen jokunen vuosi sitten kyseisessä liikkeessä asioinut. Kyseessä oli arki-ilta ja parkkipaikalla oli minun autoni lisäksi kaksi muuta autoa eli paikoista ei ollut pula. Palatessani auton ikkunassa odotti pysäköintivirhemaksu. Sen jälkeen ei ole tarvinnut tuossa kiinteistössä asioida. Ajan mieluummin Espooseen. Näitä innokkaita parkkipateja ja -petejä toivoisi joskus näkevän Limnellinpihalla kun Citymarketin asiakkaat häikäilemättä jättävät autojaan kerrostalojen parkkipaikoille.
Järjen käyttö sallittua ja jopa suotavaa
Ja kohta HM perässä??
Ei kannata..
Näin yli-innokas pysäköinnin valvonta saa karkoitettua maksavat asiakkaat.
Maksumies
Dressman olisi pärjännyt Kirkkonummella jos niillä olisi ollut kokoja miehille. Suurimmat taisi olla XL. 1/3 osa asiakkaista ei löytänut mitään ostettavaa, kaikki oli liian pientä. Tämä kyllä koskee muitakin myymälöitä jotka myyvät miesten vaatteita.
Kaiken lisäksi "Parkkipete" vaanii nurkan takana. Jos unohtaa parkkikiekon muutamaksi minuutiksi niin maksulappu on auton ikkunassa. Tämä kyllä karkoittaa asiakkaita tehokkaasti.
Lopetin käytön

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä