(5) kommenttia

Retkeilyalueilla jopa liikaa ihmisiä – Karilta löytyy vinkkejä Kirkkonummen luontokohteista, joissa ei ole ruuhkaa

Kari Rantanen on samoillut Kirkkonummen luontoa ristiin rastiin ja jakaa kohteista tietoa blogissaan.

Koronakriisi on houkutellut ihmisiä luontoon ja hyvä niin. Mutta esimerkiksi Metsähallitus suosittaa, etteivät kaikki menisi samaan paikkaan.

Luoto on kuitenkin lähes aina Suomessa lähellä, niin myös Kirkkonummella.

Eräopas ja kokenut luonnossa liikkuja kirkkonummelainen Kari Rantanen on jo vuosia kirjoittanut blogiinsa kuvauksia lähiluonnon kohteista.

− Niitä on esimerkiksi Kirkkonummella yhteensä varmasti tuhansia. Minäkin olen ehtinyt ehkä jo yli sadasta sellaisesta artikkeleissa kertoa.

− Niiden varsilta löytyy aivan mahdottoman paljon ja monenlaista kivaa, eteläsuomalaista luontoa. Myös aivan älyttömän lähellä, suorastaan kylän sydämessä, Rantanen innostuu.

Yhdeksi vinkiksi Rantanen nostaa blogistaan Kaksoisvirran maa -artikkelisarjan, johon on koottu kertomuksia samoiluista Kirkkonummen jokivarsia pitkin aina ylälatvoilta lasku-uomille saakka.

− Tietenkin on hyvä ymmärtää, että suurin osa jokivarsien maastoista ei ole mitään hyviä, hoidettuja polkuja, vaan normaalia suomalaista luontoa.

”Kaksoisvirran maan” esittely löytyy täältä.

Tutustu: Lähierä – Luonto on lähellä

> Koronavirus innosti ulkoilemaan – Kirkkonummen Meiko ruuhkautui, ihmisten toivotaan suosivan lähiluontoa (Viisykkönen 15.3.)

(5) kommenttia
Kommentit (5)

Kommentit (5)

Ja kaikki Kirkkonummelle rynnivät ulkoilmaturistit valtaavat kylän hypermarketit ja levittävät koronaa tänne.
Anonyymi
Porukkahan tulee stadista sankoin joukoin tänne kirkkonummelle metsää ihmettelemään. Menisivät osa vaikka mäntsälään. Pakkoko kaikkien on samaan paikkaan mennä.
Minä vain
Paitsi, että tulenteko vaatii aina maanomistajan luvan. Ei ole siis jokamiehenoikeus.
Anonyymi
Kyllähän metsiä on aivan riittämiin ja jokamiehen oikeudella voi liikkua missä vain eikä nuotion tekokaan nykyisellään tuota ongelmia sillä puutavaraa löytyy varmasti eli nuo yleiset ulkoilualueet voi tykkänään unohtaa mikäli haluaa olla rauhallisissa oloissa....
Uffe
Meikossa oli liian paljon ihmisiä jo viime kesänä. Kunnan ei olisi pitänyt alkaa mainostaa aluetta ennen kuin perusasiat kuten parkkipaikkojen riittävyys ja valvonta (esim. nuotioiden teko ja irtokoirat) ovat kunnossa. Eivät ne ole vieläkään, eikä asialle ilmeisesti olla tekemässä mitään. Luulen myös, että järvellä pitkään pesinyt kuikka ei kauaa siellä enää viihdy, jos väkimäärä tästä lisääntyy ja se tulee olemaan suuri menetys. Ymmärrän, että ihmisillä pitää olla pääsy luontoon, mutta toivoisin, että edes joskus mietittäisiin ensin, mitä vaikutuksia vierailijoiden määrän kasvusta seuraa, ennen kuin toimitaan.
Elin kuin kelohonka

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx