(26) kommenttia

Rajoituksia kiristetään: Kielto kaikille yleisötilaisuuksille, harrastusryhmiä tauolle, kaikki kunnan julkiset tilat kiinni

Kirkkonummen kunta on luvannut tietoa uusista koronarajoituksista viimeistään perjantaina.

Koko Uudellemaalle on tulossa entistä tiukempia koronasuosituksia -ja rajoituksia. Niistä päätetään torstaina sekä valtionhallinnossa avissa että kunnissa.

Keskiviikkona on ollut koolla Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä, joka toteaa, että koko Uusimaa on koronavirusepidemian leviämisvaiheessa ja uusia toimia tarvitaan.

Ryhmä ei tee päätöksiä, mutta sen suosituksia todennäköisesti noudatetaan tarkasti.

Ryhmän tiedotteen mukaan aluehallintovirasto kieltää kaikki sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvat yleisötilaisuudet 18.12. saakka. Kielto on ehdoton.

Tällä hetkellä kielto koskee yli 20 henkilön yleisötilaisuuksia sisätiloissa.

Ryhmä suosittelee, että yksityistilaisuuksia ei järjestetä. Yksityinen kokoontuminen tarkoittaa myös perhetapahtumia.

Poikkeuksena suositukseen on pienimuotoiset (enintään 10 henkilöä) muistotilaisuudet, joita voidaan järjestää.

Kuntia kehotetaan sulkemaan kaikki yleisölle avoimet kuntien hallinnoimat julkiset tilat, mutta kuitenkin turvamaan oikeus välttämättömiin palveluihin ja asiointiin.

Suljettavia tiloja ovat muun muassa kirjastot, uimahallit ja liikuntatilat.

Koordinaatioryhmä suosittaa, että yksityiset toimijat sulkevat vastaavat liikunnan ja vapaa-ajan tilat.

Lisäksi 18-vuotta täyttäneiden kaikki kuntien järjestämä ryhmäharrastustoiminta kehotetaan keskeyttämään.

Etäopetukseen siirtymistä suositellaan lukioille, ammattioppilaitoksille ja kansalaisopistoille.

Rajoituksiin saatetaan tarvita kunnissa viime kädessä kunnanhallituksen päätös. Kirkkonummella on kunnanhallitus koolla seuraavan kerran 30.11.  

> Koordinaatioryhmän tuoreet suositukset

(26) kommenttia
Kommentit (26)

Kommentit (26)

Kyllä tuntuu että lastentarha on vaihtanut paikkaa Kyllä on hirvee meno päällä
Menomesta
Juu kirjasto kiinni ennenkuin nuoriso hajottaa uudet kalusteet ym. Se on rauhaiton paikka. Lehtisaliin kuuluu hirveä meteli kun lapset riehuvat ja juoksevat ympyrää tilasta toiseen. 20 miljoonaa oli liikaa ko tarkoitukseen.
Risto
Tää on siis todella vakavaa. Nyt kaikki kiinni heti mä vaadin ettei vaan hengenvaarallista virusta saa mikä tulee tappamaan kaikki ihmiset ja eläimet ja männynkävytkin tältä planeetalta ennen joulua! Hui apuva!!!
Juoskaa heti pommisuojaan
Lopettakaa pelleily koronan vaarallisuudesta!! Tilanne on erittäin vakava.. Nyt stoppi kaikelle ei välttämättömälle asioinnille /ajankululle! Vain ruokakauppa/lääkäri /apteekki pakollisia. Muu haahuilu on oman ja toisten terveyden vaarantamista..
Mieti sitä..
Fyyri tuntuu kuohuttavan.

Kenen vastuulla ne metelöivät lapset siellä ovat?

Toivoisin vähän ymmärrystä ja pitkäjänteisyyttä.

Peräänkuuluttaisin nyt yhteisiä tavoitteita asioiden parantamiseksi ja vastuuta mielummin kuin syyttelyä. Nuoret voivat todella pahoin, sen nyt näkee jo vaikka ei asiasta perillä olisikaan. Eikö se ole parempi, että ovat siellä ammatti-ihmisten silmien alla, missä voi olla, että pitkäjänteisellä työllä tilanteeseen saadaan jokin ote, kuin puukottamassa ja tappelemassa asematunnelissa?

Jotenkin vaikea kuvitella, että henkilökunta yhtään missään julkisissa tiloissa työkseen huvikseen katselee sirkusta tai antaa sen tapahtua.

Käykää nuorisotilassa käyvien lasten vanhemmat siellä myös, ihan vaan vaikka katsomassa olisiko aihetta tukea työntekijöitä työssään?
muista aina auttaa muita kun siihen tulee mahdollisuus
Kaikki joukolla baariin. Ei sitä juuri muutakaan tekemistä kohta ole. Kirjasto onkin vaarallisempi.
androg
Väliaikaiset tilat jotka oli käytössä aiemmin toimi erinomaisesti ainakin lainaajan kannalta kai siksi kirjasto on.Kuparihökötys hölmöyden monumentti työntekijät ahdistuneita kiukkuisia nuorisotilassa mellakoivien suhteen voimattomia ja kaiken huomaa heti astuessaan ahtaasta portista sisälle sumppuiseen tilaan.Tilasin Hesarin kotiin kirjasto on nyt Espoossa
Pyöräilijä
20 miljoonan euron koronalinko
Fyyristä pukkaa
Mikäs siinä paikkoja kiinni laittaessa, eiköhän palkat kuitenkin juokse veronmaksajan piikkiin
nettoveronmaksaja
"Kyllä ovat lapset häiriöksi Fyyrissä. Näin siinä käy kun kunta julistautui lapsiystävälliseksi kunnaksi, lapset saavat mellastaa niin paljon kuin haluavat. Voitaisiinko Fyyrissä panna lapsille alaikäraja tai varata heille ja lapsiperheille omat muutamien tuntien aukioloajat?
Lapset ojennukseen"

Tai sitten ei sellaisten, jotka ei hyväksy kirjastojen luonnetta monitoimitalona tänä päivänä, joka on levinnyt Pohjoismaissa sekä Manner-Euroopassa, tarvitse tulla lainkaan paikalle. Jos haluaa rauhassa lukea, nykypäivän kirjastoissa on tarjolla hiljaisia lukusaleja/huoneita.
Banzai
Wonder juuri nuissa ihmisryhmissä tartunnat Kirkkonummella ovat. Harrastusseuroista tulevat, ei onneksi kouluista ja kaupoista. Mutta jumpasta, tallilta, hallilta. T
Fakta homma
Kirjastoon pari tuntia päivässä aukiolo vain riskiryhmille, ikäihmisille, jotka käyvät lehtiä kukemassa
Kiitos
"Miksiköhän nuorisotyöntekijät saavat olla Fyyrissä ilman maskia, vaikka kirjaston henkilökunnalla on maskit. Eikö heitä vain kiinnosta? Tänään toisella ohjaajalla maski roikkui kaulalla.
Palto"

-maskipakko ei edelleenkään ole kaikilla ammattiryhmillä. Kaikki eivät myös terveydellisistä syistä voi pitää maskia päässä montaa tuntia putkeen.
Sökö
Kyllä ovat lapset häiriöksi Fyyrissä. Näin siinä käy kun kunta julistautui lapsiystävälliseksi kunnaksi, lapset saavat mellastaa niin paljon kuin haluavat. Voitaisiinko Fyyrissä panna lapsille alaikäraja tai varata heille ja lapsiperheille omat muutamien tuntien aukioloajat?
Lapset ojennukseen
Johan keväällä oli koko Suomi säpissä eikä se auttanut, koska tässä tilanteessa ollaan nyt. Mitä hyödyttää nyt sulkea jotain halleja ja kirjastoja, kun tartunnat ovat ihan muissa ihmisryhmissä kuin näiden käyttäjissä.
Wonder
Kunnan sisällä lähikoulujen ja kirjaston keskusteltava. Oppilaat tulevat ruoka- ja hyppytunneilla joukoittain kirjastoon. Tiukat ohjeistukset maskeista ja etäisyyksistä kummaltakin suunnalta. Nyt meno ajoittain ollut aika villiä jo viikkoja. Kirjasto on yhteinen ja kaikkien käytössä, mutta vastuuta on kannettava. Meitä vanhempia käy kirjastossa paljon mm lukemassa päivän lehdet.
Pyyntö
Naulan kantaan.. Fyyri on fiasko, ei mitään rauhaa.. Lastentarha, en käy enää!!
Miksi rehtorit ei puutu teinien laumoihin kaupoissa.. Koulun alueelta ei saa poistua!!!
Kuria!!!
Silti pubissa keikka viikonloppuna????
Missä vastuu?
Maskittomille teinilaumoille porttikielto kauppaan välittömästi!
Anonyymi
Toivottavasti kunta sulkee Fyyrin. Ihan älytöntä menoa. Narkkareita vessoissa, sotkemista. Nuorisotila tosi pieni ja meteli kova. Ei maskeja päällä. Lasten leikkipaikka aivan totaalisen järkyvättä keskellä kaikkea. Kahvila edes ei ole kahvila, vaan juoksurata. Rakastan lapsia ja heidän juoksemista, mutta on totaalinen suunnitteluvirhe tehdä leikkipaikka ja asukaspuisto kirjaston sisälle. Asukaspuistossa on normaalisti ulkoleikkipaikka, Fyyrissä vain sisätilat.
Korona-aikana, on vain ajankysymys millainen koronalinko kirjasto nykyisillä toiminnoilla on.
Koulujen liikuntasalit tulisi sulkea. Kirkkonummella käy paljon harrastajia Espoosta ja Helsingistä.
Kiinni, myös Kirkkonummella
Entä yläkoululaisten maskit? Vihdissäkin jo käytössä, kunnan tarjoamana (4 maskia/oppilas/päivä).
Ei koronalinkoja kouluista
Sinne Fyyyriinkäään ei ole kenenkään pakko mennä.
Nyt voidaan sitten rauhoittua kunnolla.
Markkinamiesten ja kaikenmaailman mustien viikkojen ja perjantaiden perässä ei ole pakko juosta. Jospa päättäisi itse omat tekemisensä.
Aikansa kutakin
Sitten tulee kiire kirjastoon että saa luettavaa kun televisiosta ei tule kun tosi-tv höttöä.
Lepe
Miksiköhän nuorisotyöntekijät saavat olla Fyyrissä ilman maskia, vaikka kirjaston henkilökunnalla on maskit. Eikö heitä vain kiinnosta? Tänään toisella ohjaajalla maski roikkui kaulalla.
Palto
Hyvä. Vajaan kuukauden rutistus, että saadaan tilannetta poikki.
Kiritään
No, niin.. Tässä korona väheksyjille pala purtavaksi!!
Oiskohan kannattanut käyttää maskia, välttää turhaa ajan tappamista ei pakollisissa asioissa, pitää turvavälit ja lopettaa juhliminen..
Sitä saa mitä tilaa...

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx