(2) kommenttia

Prysmian siirtyy maakaasusta bioenergiaan kaapelitehtaalla – myös puukelat ja -lavat kiertoon polttoaineeksi

Prysmianin kaapelitehtaalla Pikkalassa siirrytään käyttämään energiantuotannossa bioenergiaa maakaasun sijaan. Tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen.

Uuden bioenergialaitoksen toteuttaa Energia- ja vesiyhtiö Adven, joka on toimittanut kaukolämpöä tehtaalle jo 35 vuotta.

Ensi vuonna valmistuvalla uudella laitoksella korvataan fossiiliset polttoaineet uusiutuvalla bioenergialla. 

Prysmianin mukaan tehtaan lämmitysenergian hiilidioksidipäästöt tippuvat nollaan.

Uudessa biolaitoksessa haketetaan ja poltetaan myös merkittävä osa elinkaarensa lopussa olevista kaapelikeloista ja muista puisista pakkausmateriaaleista.

Pikkalan tuotantolaitoksesta tulee ensimmäinen hiilidioksidipäästötön NetZero-tehdas koko konsernin yli sadan tehtaan joukossa, Prysmianin tiedotteessa kerrotaan.

Nykyisin lämmityksestä aiheutuvat Prysmianin tehtaalla noin 2 500 tonnin hiilidioksidipäästöt.

(2) kommenttia
Kommentit (2)

Kommentit (2)

Ajatella miten suuret säästötkin tulevat ulkomaisen energian kulutukseen.
ps.
Okeaa miehen puhetta.
nim. suomalaista huippu osaamista
Hienolta ja järkevältä kuulostaa.
Mari

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx