(6) kommenttia

Poliisin lupapalvelun aukioloa rajoitetaan – passin voi noutaa vain kolmena arkipäivänä viikossa

Kirkkonummen poliisiasema on kunnantalon naapurissa. (kuva: L-U:n poliisi)

Kirkkonummen poliisiaseman lupapalvelut on ensi viikosta lähtien auki vain kolmena päivänä viikossa.

Passi- ja henkilökorttiasioissa palvellaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin 1.12. lähtien toistaiseksi.

Lupapäällikkö Leena Höysniemi Länsi-Uudenmaan poliisista kertoo, että rajoitetut aukioloajat ovat voimassa ainakin joulukuun ajan.

Poliisiaseman lupapalvelujen pitäminen suljettuna tiistaisin ja torstaisin johtuu Höysniemen mukaan henkilöresursseista. Palvelupisteessä on nyt yksi osa-aikainen virkailija.

Kirkkonummelle on välillä siirretty virkailijoita muilta poliisiasemilta, mutta sekin on Höysniemen mukaan monella tapaa hankalaa.

– Kokeilemme nyt näin ja seuraamme tilannetta. Lähtökohtana kuitenkin on, että lupapalvelut pysyvät Kirkkonummen poliisiasemalla.

Poliisi suosittelee, että lupapalveluihin varataan ennakkoon aika, jotta asiakkaan ei tarvitse jonottaa.

Lupapisteisiin voi kuitenkin tulla edelleen ilman ajanvarausta, mutta silloin on syytä varautua jonottamaan etenkin Kirkkonummella, jossa on vain yksi virkailija.

Toisaalta poliisikin kannustaa käyttämään digitaalisia palveluita. Passin voi hakea verkossa ja noutaa R-kioskilta. Niin tekee jo noin 80 prosenttia passinanojista.

Poliisin lupapalvelupisteitä tarvitaan kuitenkin jatkossakin, koska esimerkiksi passi pitää joka toinen kerta käydä henkilökohtaisesti anomassa.

Poliisi ymmärtää myös sen, että kaikilla ei ole mahdollisuutta päästä nettiin hoitamaan lupa-asioitaan.

Kirkkonummen poliisilaitoksen lupapalveluissa on sikäli nurinkurinen tilanne, että yli puolet asiakkaista tulee muualta, lähinnä Espoosta ja jopa Helsingistä.

Vuosien mittaan on sana kiirinyt, että Kirkkonummelta saa palveluajan nopeammin kuin monesta muusta paikaista.

Samantyyppinen tilanne on myös Espoon poliisiasemalla, jossa on hyvät parkkipaikat ja jonne monet helsinkiläiset tulevat.

Mitään estettä ei kuntarajojen ja poliisialueiden ylityksille ole. Kaikki kansalaiset saavat asioida vapaasti missä haluavat.

Kirkkonummen poliisiaseman lupapalvelusta saa ajanvarauksella aikoja pääasiassa passi- ja henkilökorttihakemuksiin.

Muissa lupa-asioissa asiakkaat palvellaan Espoon pääpoliisiasemalla sekä Lohjan ja Raaseporin poliisiasemilla.

Kirkkonummen poliisiaseman lupapalvelut on avoinna 1.12. alkaen maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9.00-12.00 ja
13.00-16.15 välisinä aikoina.

Muuten Kirkkonummen poliisiasema on auki kuten ennenkin. Rikosilmoitusten vastaanotto onnistuu arkisin kello 9.00-16.15.

(6) kommenttia

Kommentit (6)

Sivut

Passi pitää uusia 5v välein joten eiköhän tämä onnistu.
!
Otsikkonne on harhaanjohtava, passeja nimenomaan EI noudeta poliisiasemalta. Siten aukiolon rajoittamisella ei ole mitään vaikutusta siihen, koska passia anonut voi valmiin passinsa noutaa
Tarkkana
Kirkkonummen palvelut asukkaille sen kun paranee. Odottakaapa kun kesä taas tulee ja nuo Bistron viereisellä sillalla kokoontuvat narkkarit ja juopot keksivät tuon uuden seniori puiston jota sinne nyt pystytetään. Sinnehän ne asukkaiden suureksi iloksi ja riemuksi kokoontuu ja sinivuokot ei niitä sieltä käy pois häätämässä tai kerää mukaansa.
Hurraa Kirkkonummi, kyllä palvelu pelaa
Varmasti ihan perusteltu päätös ja hyvä niin....
Anonyymi
Erikoinen on tämä kylä kun ei tarvita edes poliisia hörhöjä pyörii kylä täynnä kukaan ei valvo painorajoituksia merkit on turhia
Kyläpoliisi

Sivut

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx