(15) kommenttia

Pk-seudulle tulossa uusia rajoituksia: Kirjastot, uima- ja urheiluhallit kiinni, lukiot etäopetukseen

Pääkaupunkiseudun kolme suurta kaupunkia valmistelevat uusia entistä rajumpia koronarajoituksia viime viikolla päätettyjen toimien lisäksi.

Kaupungit aikovat sulkea kirjastot, uimahallit ja urheiluhallit sekä siirtyä toisen asteen oppilaitoksissa kuten lukioissa etäopetukseen.

Kaikki yleisötilaisuudet, myös alle 20 henkilön on tarkoitus kieltää.

Päätöksiä uusista rajoituksista tehdään loppuviikolla ja kerrotaan niistä perjantaina.

Myös Kirkkonummen kunta ottaa viikon lopulla kantaa mahdollisiin uusiin rajoituksiin.

Helsingin kaupunki ja Hus kertovat, että tartunnat ovat kasvaneet nopeasti, positiivisten näytteiden osuus testeistä on kasvanut ja sairastuneista suurempi osuus on yli 40-vuotiaita.

Kirkkonummella viimeisen kahden viikon tartuntatilanne on mennyt toiseen suuntaan kuin pääkaupunkiseudulla.

Viimeisten 14 vuorokauden aikana todettuja tartuntoja on ollut vähemmän kuin sitä edeltävänä kaksiviikkoiskautena. Ilmaantuvuus on selvästi vähentynyt.

Kirkkonummella on todettu kahdessa viikossa THL:n rekisterin mukaan 24 tartuntaa, sitä ennen (14 vrk) 37.

Toisaalta esimeriksi Vihdissä ja Nurmijärvellä tilanne on kehittynyt toiseen suuntaan eli pahentunut.

Kirkkonummi ei ole toistaiseksi päättänyt omista uusista rajoitustoimista. Sen sijaan yli 20 henkilön yleisötilaisuudet on kielletty tällä hetkellä koko Uudellamaalla.

Viimeksi Kirkkonummella siirryttiin koviin koronarajoituksiin viime maaliskuussa.

> Kunnalta rajuja koronatoimia: Liikuntatiloja suljetaan, nuorisotilat kiinni, kansalaisopiston toiminta keskeytyy (Viisykkönen 13.3.)

(15) kommenttia
Kommentit (15)

Kommentit (15)

Nyt tarvitaan vielä toikempaa linjaa. Valtion tulee rajoittaa poikkeuslaiilla jälleen. Ely keskusten oikeudet eivät ole riittävät
Tero Strand
Uimahallin käyttöä voisi rajata varsin hyvin korkeintaan juurikin siihen 20 henkilöön ja tietty maskit käyttöön....
Anonyymi
Nämä kaljakittaajat ne oikein surettaakin.. Voi hyvää päivää!! Sätkä palaa koko ajan, hygieniasta ei ole tietoakaan, eikä maskeja naamassa... Yäk!!
Kapakat kiinni!!!
Joku sairastuu, eiköhän jäädä kaikki petiin.
Tiiviys on pk-seudulla toista luokkaa
Onko moni saanut koronan kirjastossa? Masalassa omatoimikirjaston ei ainakaan tarvis mennä kiinni. Ottaa tietokoneet pois käytöstä niin ei edes jonnet hillu siellä.
Lepe
Ajatelkkaa joulu on ovella paljon yksinäisiä ihmisiä ketkä vaikka kavisi ravintolassa viettämässä aikkaa ei mahdollisuutta
Juppi
Kaikki turhanpäiväinen, ei pakollinen paikka kiinni! Ekaks kapakat /pubit ja muut turhat ajanviettopaikat kuten kirpputori, jossa lappaa aika iäkästäkin porukkaa.. Rätei ja lumppui ehtii hypistellä sitten joskus.. Eiks niin.. Terveys tärkein!!
Close
Toivon kunnan koronarajoituksista päättäviltä virkamiehiltä vastuullisuutta. Kirkkonmmelle tulee merkittävä määrä harrastajia, uimahallissa kävijöitä jne joka päivä. Jos meillä jää nämä toiminnot auki, on päivän selvää, että Espoosta ja Helsingistä tullaan entistä enemmän tänne uimaan ja harrastamaan sekä käymään kirjastossa. Ei mitään järkeä pitää täällä kaikkea auki, koska sitten me ollaan pulassa ihan kohta.
Paikat kiinni
Kyse on ihmisten isosta osasta elämää joten rajoitukset kannattaa miettiä tarkkaan ja huolella juurikin oman paikkakunnan tarpeisiin eikä vain sokeasti katsoa naapuriin. Jos urheilupaikat ja kirjastot ym.suljetaan mutta baarit ja koulut ovat auki, taitaa hyödyt jäädä pieniksi ja kokonaisvaltaiset vaikeudet kasvaa.
Tehdään mikä on oikeasti hyödyllistä!
Täällä K:mmella tiedotettiin viimeviikolla, että seurataan samanlaista suositusta kuin pääkaupunkiseudun päättäjät päättävät. Mihin se nyt yks'kaks' unohtui? Pitääkö taas antaa levitä kunnolla ennen kuin uskotaan ja taas päätös tehdään vasta, kun korona on saanut rauhassa levitä.
Voi sitä järjen köyhyyttä, kun tavallisella maalaisjärjellä tämäkin asia pystyttäisiin ratkaisemaan!!!!!!!
Rispa
Hyvä että tutkitaan tilanne huolellisesti. Todella moniulotteisesta asioista puhutaan ja nimenomaan asiantuntijoiden keskuudessa, ei somehörhöjen ohjauksessa. Joten kiihkoilu ei auta, ihan aikuisten oikeasti.
Tolkun kuntalainen
Naapureissa tauti leviää! Niin käy meilläkin ellei oteta käyttöön samoja tiukkoja rajoituksia kuin pääkaupunkiseudulla. Ikävää, mutta välttämätöntä!
Mummi
Miksi vasta viikonlopulla?
Miksi ei samoin tein etäkokous ja päätös toimista?
Järki hoi
Samat ohjeet tänne kiitos!!!!!!!!!
Huolestuttava suuntaus
Kannattaisi ennakoida täälläkin, parempi aiemmin kuin sitten, kun tauti taas leviää entisestään..
Ennakointia

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx