(0) kommenttia

Pikkulintu Aasiasta yllätti lintuviikon aluksi − Kirkkonummi on lintubongarin paratiisi, ohjelmaa koko viikoksi

Porkkalanniemen kautta lentää valtavat määrät muuttolintuja keväisin ja syksyisin. (kuva: Markku Jämsä)

Kirkkonummella järjestetään tällä viikolla ensimmäistä kertaa teemaviikko, jolla voi tutustua lintuihin ja niiden tarkkailuun yli 10:ssä eri tapahtumassa.

Ohjelmassa on retkiä ja luentoja asiantuntijoiden voimin. Tapahtumiin ovat kaikki tervetulleita, niin aloittelevat lintu- ja luontoharrastajat kuin kokeneemmatkin lintubongarit.

"Porkkalan lintuviikko" alkoi sopivasti valtakunnallista huomiota saaneella yllätyksellä.

BirdLife Suomi tiedotti maanantaiaamuna, että Porkkalaniemen edustalla tehtiin sunnuntai-iltana harvinainen havainto. Pikkupajusirkkua nähtiin todistetusti ensimmäistä kertaa Suomessa. (Lue: Viisykkönen 20.5.)

Linturetkiä tehdään teemaviikon aikana Porkkalassa ja Meikolla. Porkkala on yksi lintuharrastajien suosituimmista kohteista eteläisessä Suomessa. Myös keskustassa Kirkkonummen kirkon puistossa on bongaustapahtuma.

Lintuviikon järjestävät Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa ry ja Kirkkonummen ympäristöyhdistys KYY ry.

> Koko viikon ohjelma löytyy täältä 

(0) kommenttia

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx