Pieni riita heti valtuuston aluksi
Kirkkonummen kunnanvaltuusto istuu todennäköisesti myöhään iltaan ennen kuin pitkä lista talousasioita on käsitelty.
Valtuusto aluksi tuli jo pieni riita puheenjohtaja Ulf Kjerin (RKP) ja varavaltuutettu Antti Lavantin (kok.) kesken. Lavanti ihmetteli ääneen miksi valtuuston kokoukset eivät ala ajallaan. Kello 18 valtuustosali oli lähes tyhjä.
Lanvanti pyysi työjärjestyspuheenvuoron ennen kuin puheenjohtaja oli varsinaisesti avannut kokouksen. Lavanti paheksui sitä, että kokoukset eivät koskaan ala ajoissa.
Lavanti kinasi Kjerinin kanssa hetken, jonka jälkeen Kjerin uhkasi jo häätää Lavantin ulos kokouksesta, koska hän häiritsee puheenjohtajan mielestä kokousta.
Valtuustolla on edessä pitkä kokous. Listalla on esimerkiksi viime vuoden tilinpäätöksen hyväksyminen.
Sen käsittelyn yhteydessä pidetään ryhmäpuheenvuorot, joiden pituudeksi on sovittu korkeintaan viisi minuuttia. Ryhmäpuheenvuorojen läpikäynti vie jo yksistään tunnin, kun kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja saavat myös pitää puheenvuoronsa.
Kommentit (13)
Mutta ei valtuuston kokoukset sentään hautajaiset ole. Saa siellä nauraakin. Pahempaa on se, että jotkin valtuutetut eivät tunnu tajuavan asioista pätkääkään saatika ole kiinnostuneita.
Minusta nyt kommentoidaan asian sivusta turhan paljon ja puretaan jotain ihmepatoumia. Olin paikalla ja kokous olisi alkanut ihan kohtuullisesti ilman Lavantin tunteenpurkauksia, joista ei meinnannut tulla loppua, vaikka valtuuston puheenjohtaja monesti pyysi. Lopulta piti uhata salista ulosheittämisellä. Minusta Lavantin käytös oli huonoa huutamista kokouksen alussa. Asian olisi voinut tuoda fiksumminkin esille.
Perussuomalaisilla näyttää olevan ryhmäpuheensa kotisivuillaan ja jokainen voi kuunnella miten sinne niitä välikommentteja huudeltiin, "älä valehtele" jne. Se, jos mikä on minusta epäasiallista, toisten päälle puhuminen ja asiaton kommentointi ilman puheenvuoroa.
Kommentoi