(13) kommenttia

Peltipoliiseja ehdotetaan moottoriteille Espoon porteilla – Lommila ja Kivenlahti uudet valvontapisteet

Kehä III:lla peltipoliiseja on ollut kymmenisen vuotta. Yksi valvontapiste on Masalan kohdalla.

Helsingin sisääntuloväylillä Kehä III:n sisäpuolella ehdotetaan pystytettäväksi useita uusia pelipoliiseja. Länsiväylällä valvontapisteitä voisi ehdotuksen mukaan olla jopa 4 kilometrin välein.

Ely-keskus on selvittänyt poliisin kanssa mahdollisia sijoituspaikkoja uusille kameravalvontapisteille kaikilla Helsingin sisääntuloväylillä.

Tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen ja taustalla hyvät kokemukset esimerkiksi Kehä III:lta.

Turunväylällä peltipoliiseille on katsottu sijoituspaikat Lommilaan Ikean kohdalle.

Valvonta voisi tulla molempiin suuntiin, mutta Helsinkiin päin kameravalvonta olisi selvityksen mukaan tarpeellisempi.

Muita kohteita on Espoossa ja Helsingin alueella VT I:llä vaikeampi löytää. Munkkivuoreen on jo valmisteilla peltipoliisit valvomaan nopeuksia.

Sen sijaan Länsiväylällä olisi valvontapisteitä mahdollisuus perustaa useita, maksimissaan 4 kilometrin välein.

Ensimmäinen paikka olisi Kirkkonummen suunnasta Kivenlahdessa, jossa löytyisi sijoituspaikka tolpille molempiin suuntiin.

Kivenlahdessa mittausten mukaan autoilijoista ajaa ylinopeutta 80-90 prosenttia. Pääosa ylityksistä on alle 10 kilometriä tunnissa. Kivenlahdessa on aina 80 km/h-nopeusrajoitus, paitsi nyt kun alueella on siltatyö.

Lommilassa Turunväylällä noudatetaan huomattavasti paremmin nopeusrajoituksia kuin Länsiväylällä, mikä johtunee pitkälti siitä, että rajoitus on 100 km/h.

Lommilan kohdalla viime vuoden mittauksissa ylinopeutta ajoi 17-3 prosenttia autoilijoista. Suurempi luku on länteen päin ajaneet.

Vaikka suuria nopeuksia ei kaikilla sisääntuloväylillä ole huomattavia määriä, on selvityksen mukaan ylinopeuksilla merkitystä liikenneturvallisuuteen, koska liikennemäärät ovat niin suuret, jopa 50 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Pääkaupunkiseudulla Kehä III:lle rakennettiin automaattivalvontaa vuonna 2010 ja Kehä I:lle myöhemmin.

Molemmilta väyliltä on saatu hyviä kokemuksia ajonopeuksien hillitsemisestä ja onnettomuusmäärien vähenemisestä, todetaan selvityksessä.

Ennen-jälkeen -vertailussa kuolemaan johtaneet onnettomuudet vähenivät Kehä III:lla noin 67 prosenttia. Vertailu tehtiin 5 vuotta ennen ja 5 vuotta jälkeen valvontatolppien rakentamisen.

Loukkaantumiseen johtaneet onnettomuudet vähenivät Kehä III:lla 37 prosentia.

Myös omaisuusvahingoissa saavutettiin noin 25 prosentin vähennys. Kehäteillä ja sisääntuloväylillä ovat erityisesti peräänajot yleisiä.

(13) kommenttia
Kommentit (13)

Kommentit (13)

Mitä järkeä sijoittaa johonkin länsiväylälle kameratolppia, sielläkö on suurimmat onnetomuusriskit pienestä ylinopeudesta..

Sijoittakaa tolpat keskeisille paikoille missä myös liikkuu ihmisiä, siellä pitää hillitä nopeuksia ja tämä on tehokkain konsti siihen. Isommilla väylillä saadaan vain pahennettua haitariliikettä näissä liikenne määrissä.
Tässäkin järki käteen
Kova rahanpuute on valtiolla ja yhdellä peltipoliisilla kova näytönpaikka
Poliisi
Ihan hyvä suunnitelma, ja tietty kamerat kaikkiin tolppiin niin kaikki ovat enemmän kuin tyytyväisiä:)
Mopo-mies
Juu! Kyllähän peltipoliisi on hyvä olla monessakin paikoissa. Onhan siinä omat haittansakin tietenkin. Nopeasti ajavat autot havaitessaan peltipoliisi jarruttavat äkkiä ja toinen saattaa jysäyttää perään. Näin on usein käynyt monelle yrittäjälle ja leipä on mennyt.
nim. täytyyhän toki teillä olla tekokumpareita ja esteitä?
Vielä kun saataisi siniset merkit nopeusrajoitusta osoittaviin liikennemerkkitolppiin, jossa numero 80. Toivottavasti nämä nopeusvalvontatolpat sitten kuvaavat myös kaikki alinopeutta ajavat ja lähettävät näille "teiden ritareille(tukoille)" myös sakkolapun.

Työkseni olen ajanut 30 vuotta raskastaliikennettä ja havaintojeni perusteella kaikkein vaarallisimmat tilanteet ovat alinopeutta ajaneiden aiheuttamia.
Rahtari
Parempi olisi jos se poliisi siellä aamuisin ja iltapäivisin liikenteessä näkyisi noilla tieosuuksilla. Se rauhottaisi oikeasti tilannetta, kamerasta kun on ohi hurautettu, niin nopeus jälleen nousee.
alapo
Jos kameratolppien perimmäinen tarkoitus olisi liikennevahinkojen estäminen niin ne asennettaisiin ihan eri paikkoihin kuin nykyään.
Miettikää vähän, missä tapahtuu onnettomuudet ja mihin kameratolpat on asennettu? Tunnetuissa onnettomuusrysissä ei ole yhtään kameraa vaan kamerat ovat yleensä paikoissa missa nopeus alenee vähäsen. Esim. Lommilassa pitkän suoran alamäen jälkeen jossa ei kai koskaan ole tapahtunyt onnettomuuksia. Samoin KehäI Mestaritunnelin kohdalla alamäessä missä koskaan ei ole tapahtunut onnettomuuksia.
Anonyymi
Tolppia vaikka 500metrin välein,ei haittaa.Ajan rajoitusten mukaan.
Ihme porukka
Ja paljonkos onnettomuuksia on Kivenlahden kohdalla?
En ole nähnyt yhtäkään vaikka ajan siinä päivittäin.
Sakkotuloja tuolla halutaan.
Rahastusta
Eipä noita tolppia tarvitse pelätä kun ajaa nopeusrajoitusten mukaan.
Eikä ole vaikeaa
Kannatetaan, joka paikkaan vaan niin saadaan kaaharit kuriin!!
Kortit pois..
Hyvä uutinen
Kaisla
Eihän Länsiväylällä juuri satu onnettomuuksia. Silloin tällöin Helsingin ja Kehä I välillä. Ei juuri muita onnettomuuksiä. Liikenne on sujuvaa ja siistiä. Johtuu varmaan 80 kmh rajoituksesta. Tietysti Kivenlahdessa ajetaan hieman ylinopeutta kun rajoitus vaihtuu 100 kmh > 80 kmh.
Tässä painaa nyt enemmän tulevat sakkotulot kun liikenneturvallisuus.

Kehä I onnettomuudet vähenivät kun Mestaritunnelin työmaa ja varsinkin lisäkaistat Mäkkylä-Vihdintie valmistuivat. Yhdessä yössä loppuvat onnettomuudet tällä kohtaa. Onnettomuuksia oli pari-kolme viikossa. Pienillä ylinopeuksilla on harvoin mitään tekemistä onnettomuuksien kanssa.

Jos halutaan nopeuskameralla suitsia nopeuksa ja erityisesti liikenneonnettomuuksia niin nopeuskamerat pitää sijoittaa kolmostielle Klaukkala-Nurmijärven kohdalle. Siellä niitä onnettomuuksia sattuu. Samoin valtatie 1 Ämässuon kohdalle ja ehkä Nummelan liittymän kohdalle.
Sivusta seuraaja

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx