(27) kommenttia

Pääkirjasto avataan viimein – uudessa talossa myös kahvila, 120-paikkainen sali ja nuorisotiloja

Kirkkonummen uuden pääkirjaston Fyyrin avajaispäivä on nyt päätetty, se on perjantaina 9.10. Kirjasto valmistuu noin vuoden myöhässä.  

Fyyri kokoaa monta toimijaa saman katon alle. Taloon muuttavat pääkirjaston lisäksi keskustan nuorisotila, asukaspuisto ja musiikkileikkikoulu.

Tiloissa on myös kunnan työllistymisyksikön ylläpitämä lounas-kahvila.

Talossa on näyttelyille oma tila ja tapahtumasali, jossa on 120 istumapaikkaa. 

Erilaisia kokoontumisia varten voi varata kokous- ja ryhmätiloja, ja hiljaista lukutilaa kaipaaville on lukusali.

Aikuisten osastolla on työskentelytilaa ja asiakastietokoneita, kun taas lastenosastolla perheen pienimmille on leikkipaikka liukumäkineen. Lapsille ja nuorille on omat pelitilansa. 

Media- ja musiikkiosastolla on studio ja soittohuone sekä erilaisia laitteita, kuten ompelukoneita, 3D-tulostimia ja vinyylileikkuri.

Tilat ja laitteet otetaan käyttöön koronarajoitukset huomioiden, joten esimerkiksi kaikkia mediaosaston laitteita ja tiloja ei voi varata heti talon auettua.  

Fyyri on auki 9.10. alkaen maanantaista perjantaihin klo 9–20 ja lauantaisin sekä aattoina klo 9–15.

> Myöhässä valmistuvan kirjaston hintalappu alkaa selvitä – konkurssi toi ison lisälaskun (Viisykkönen 20.8.)

> Sivukirjastojen aukioloaikoja supistetaan, Veikkolan kirjasto kiinni lauantaisin – uusi pääkirjasto vaatii henkilöstöä (Viisykkönen 7.9.)

(27) kommenttia
Kommentit (27)

Kommentit (27)

Wau, on meillä upea kirjasto! Aamulla aikaisin oli valot päällä ja hienolta näytti!
Jippii
Pitäkää kirjasto kiinni maanantaisin niinkuin useimmat taidemuseot/galleriat. Silloin jäisi rahaa sunnuntaiaukioloon.
Kahvila auki aikaisin jotta pääsee aamukahville.
Innokas kävijä
Ei täällä niin monta kahvilaa ole jonka kanssa kilpailla?? Saapahan toisiin ehkä vauhtia/parantaa palvelua. Saapahan olla rauhassa kaljoittelijoista.. Toivottavasti!!
Hyvä kahvilajuttu:)
Tuosta kunnan ylläpitämästä lounas-kahvilasta voi olla montaa mieltä. Vaikka en itse ole kahvila/ravintolayrittäjä niin toivon hartaasti että tämän kahvilan hintataso on normaali eikä kunta ala kilpailemaan hinnalla. Olisi erittäin epäreilua yrittäjiä kohtaan että kunta saa pitää kahvilaa ilman työvoimakustannuksia jos sillä tavalla polkevat hintoja alas.
Saas nähdä miten käy.
Kuntalainen
Kuka laivaa...
Työllistymisyksikkö järjestää kuntouttavaa työtä pudokkaille. Helppo ymmärtää että on hyvin vaikeaa löytää työelämävalmiuksia kehittävää mielekästä tekemistä vääristämättä kilpailua. Kahvilanpito kirjastossa on OK sillä ei yksikään yrittäjä saisi niin pienimuotoista toimintaa kannattamaan.
Kuntouttava työ tuo säästöjä kunnan talouteen samalla kun edistää asiakkaiden hyvinvointia. Me muut saamme viihtyvyyttä kirjastokäynneille. Win-Win-win!
Toivotus ei nosta yhtään työtöntä
Kuinka helppoa onkaan vaatia muita töihin sunnuntaina, kun itselle ei sovi yksikään viikon kuudesta aukiolopäivästä. Hyvällä tahdolla voisi jollakin tavalla sopia, ettei tarvitse jättää hienoa palvelua kokonaan käyttämättä. Miten tähän asti on pärjätty?
Sunnuntaityö on kallista, tuplakulut arkipäivään verrattuna. Kunnalla on kuluja ilmankin.
Kirjastoon ehtinyt, vaikka Helsingissä töissä
On se nyt kumma kun päät kolisee yhteen kirjastossa ja silti ei ole auki sunnuntaisn? Eikö työntekijöitä voi vähentää arjesta? Pikkusen enemmän töitä ja järjestykseen koko homma. Olen vuosia ihmetellyt miten yhdessä paikassa voi olla noin paljon työntekijöitä.

Ja työllistymisyksikön ylläpitämä kahvila? Ei kun lounas-kahvila! Nyt on lounas sana tullut lisää, sattuiko kukaan huomaamaan? Onko tämä laillista, et kunta saa ylläpitää kahvilaa kun sillä yksikkö jossa on ilmaista työvoimaa? Melkoista kilpailun vääristämistä. Sinänsä toivon näille työttömille kaikkea hyvää, kunnan toiminta kyseenalaistan.
Kuka tätä laivaa johtaa?
Kuka laivaa johtaa?
Aaltosen poika

Missä on Citymarketin silta ? Ettei nyt vaan tarkoitat Prisman silta ?
En tiedä missä.
Hienoa, on tätä odotettu! Täältä tullaan, onpa sitten arki tai pyhä : ) Ymmärrän kyllä, että tässä taloustilanteessa sunnuntai on kallis päivä. Toivottavasti väsyneet työläisetkin jaksaa käydä kirjastossa, siellä saa virtaa.
Kaksi eläkeläistä
Miksi kaiken pitäisi olla auki myös sunnuntaisin? Su-työ on kallista ja jos joku nyt ei ole huomannut, kunta on taloudellisesti kuralla, kuten on myöskin Espoo johon usein verrataan. Espoon päättäjät saa lähiaikoina säästöohjelman pöydälleen, joten eiköhän sielläkin ole edessä aukioloaikojen supistuksia / kirjastojen lakkautuksia. Nyt ei ole oikea aika vaatia, nyt tyydytään siihen mitä on tarjolla.
Långvikista
Tuskinpa narkkeja lukeminen kiinnostaa, siinä vaiheessa jo myöhäistä.. Kotikasvatus ja yleinen huumeiden hyväksyntä ajaa cittarin kulmille!
Kamapäät
Kirjasto ja kirjastopalveluiden tarjoaminen on parasta, mitä kunta voi asiakkailleen tarjota. Nuoret saavat paikan, jossa oleilla ja käyttää aikaansa esim lukemiseen. Ei pidä ajautua Citymarketin sillale hengailemaan
Aaltosen poika
Torikahvilan pitäjä voi laittaa lapun luukulle kun kunta alkaa harjoittamaan kahvila toimintaa. saadaan näin yksi työtön lisää.
Höpöhöpöjälleen
Miksi ei ole auki sunnuntaisin. Noh, onko kirkkonummella mitään sellaista palvelua olemassakaan joka palvelisi kuntalaisia?

Iso ruman ruostuneen ruumisarkun näköinen hökötys piti väen vängällä kylälle saada, kustannuksista välittämättä. Ja vielä niiden päälle lisättiin yhden naurettavan kattolampun todella kallis hinta.

Ja silti ei ole varaa pitää kirjastoa myös sunnuntaisin auki. Mikäköhän kirkkonummella oikein on vikana tuon rahan tuhlaus tärkeysjärjestyksen kanssa......
Eihän kukaan ihmettele ei....
Muistakaa korona ja yskiä hihoihin.
Suojaukset kuntoon
Tunnen monta työssäkäyvää, jotka käyvät kirjastossa arkisin, mutta jos työmatkaan menee tuntikausia, eihän sitten tietenkään ehdi ja jaksa. Kukaan työssäkäyvä ei todellakaan pysty maksamaan elinaikanaan 20 millin kirjastoa. Myös eläkeläiset ja työttömät maksavat kunnallisveroa ja heillä on oikeus palveluihinsa.
Etteitotuusunohtuisi
Me käydään arkisin

Niin mutta jos se olisikin auki vain La ja Su niin kaikki voisi sitä käyttää myös me työssäkäyvät jotka sen maksamme.
En valita vaan vaadin.
Kahvila pitäisi aueta k.lo 7.30 olis paremmin aamukahvi
Ei päiväkahvi
Mahtavaa! Tätä on odotettu.
Anonyymi
Espoon keskuksen kirjasto Entresse on auki lauantaisin klo 10-17 ja sunnuntaisin klo.10-17.
Ison Omenan kirjasto lauantaisin klo.10.30-18 ja sunnuntaisin klo. 11-18.
Meillä tämä on toteutumaton haave, ei ole rahaa palkata tarpeeksi henkilökuntaa. Mielestäni on tosi irvokasta, uusi kirjasto ja nuo iänikuiset , vanhat aukioloajat!
Muistutuksena taas kerran, miljoona vähän yli kilometrin tienpätkään, puolen millin koirapuistot! Tässä näkee päättäjien arvot ja arvostukset.
Lukijatar
Ei jakseta aloittaa tätä sunnuntain valitusvirttä! Älkää käykö kirjastossa, jos ei ennätä!
Me käydään arkisin
Täälläkin toivotaan kirjastoa ja kahvilaa auki sunnuntaisin. ( silloin kun on vapaata niin pitäisi päästä ”kulttuurin pariin, rauhassa käyttämään kirjaston palveluita).
Arkena päivätöissä ja iltaisin ihan väsynyt
Anonyymi
Kirjasto ei ole tehty sinulle eikä minulle vaan työttömille ja eläkeläisille. Eihän tavallinen duunari voi siellä istua kahvilla päivisin.
Hehän sen maksaa veroilla.
Hienoa, varmasti tulee olemaan mahtava paikka käydä aamukaffella ja lukasemassa päivän lehdet....
Staffan
Viikonloppuna on kyllä mitä parhain aika vierailla kirjastossa ja kahvilassa, sillä viikolla olemme töissä ja päiväkodissa, eikä päivällisen jälkeen marraskuun yössä enää viitsi lähteä kirjastoon saatika kahville. Jotta kahvilalla olisi mitään menestymismahdollisuuksia muuta ku koululaisten kuluttaa aikaa, olisi viikonlopun aukiolo ihan hyvä peruste.
Anonyymi
Kiva että aukee. :)
Tiina
Miksi ei ole sunnuntaisin auki??? Uutuuttaan hohkavaa isoa ja kallista tilaa, kyllä pitäisi saada verorahoille vastinetta ympäri viikon!!!
Rahalle vastinetta

Kommentoi

Seuraa Viisykköstä





Sulje ilmoitusx